sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Turvallinen matkustaminen vaatii valppautta

Kirjoittelin edellisen postaukseni koiran näkökulmasta. Pikistä näki selvästi, että kaikki oli sille kummallista ja sillä otti aikansa suhtautua rennosti ympäröivään maailmaan. Se paimensi meitä omia ihmisiään huolellisesti ja pysähtyi lenkeillä aina odottamaan valokuvaavaa miestä. Minun poistumiseni terassilta toilettiin sai koiran tuijottamaan herkeämättä jälkeeni ja haukahtelemaan käskevästi. Lauma ei saanut hajota.

Me ihmiset olemme tottuneita matkustajia ja monet nähtävyydet on jo koettu, joten tällä matkalla toiminkin pitkälti koiran tarpeiden mukaan. Teimme aamulenkit aina samaan suuntaan ja iltalenkeille valitsin eri reitin. Koira oppi parissa päivässä minne olemme menossa ja rentoutui selvästi. Sen ei tarvinnut yrittää lukea meitä vaan se tiesi mitä seuraavaksi tapahtuu. Kun peruslenkki oli tuttu, tein siihen pieniä variaatioita. Jouduin kuitenkin vielä miettimään lenkit niin, että koiran polveen ei tule liian suurta rasitusta. Korkeuserot Nerjassa ovat aika isot verrattuna omiin kotikulmiin, joten minun piti olla myös valmis kantamaan koiraa rapuissa tai ylärinteissä.
©Esko Lius
Pienen nuuskukuonon tutkimusmatkoja piti myös seurata tarkasti, sillä eihän tuohon mene kuin silmänräpäys, kun koira on syönyt jotain sopimatonta. Pikille tuo sopimaton oli esimerkiksi talojen kulmille ja aukioille ripotellut kissannaksut. Kissat ovat ihania myös monen espanjalaisen mielestä ja niitä tunnutaan ruokkivan ahkerasti. Kun Piki on kotona oppinut pihistelemään kissannaksuja aina kun me ihmiset olemme huolimattomia, niin nyt Pikillä oli melkoiset apajat edessään. Kissannaksuja löytyi joka lenkkipolun varrelta.
©Esko Lius
Rantahiekka (tai rantakivikko) ei myöskään ollut vain hiekkaa, vaan siellä monet suloiset pitkähännät olivat käyneet tarpeillaan. Useat koirat näyttivät myös käyttävän hiekkarantaa kakkapaikkanaan. Onneksi Piki ei enää syö toisten koirien jätöksiä, mutta kissanpötkylät herättävät yhä kiinnostusta. Kun rantahiekassa on myös kotiloita, jotka voivat kantaa sydänmatoa, niin koiran ei tosiaankaan voi antaa vain toimia rannalla mielensä mukaan.
©Esko Lius
Pikille oli luonnollisesti annettu kaikki tarpeelliset rokotukset ja loishäädöt, mutta varsinkin loishäätöjen keskittyminen ennen matkaa olevalle viikolle sai koiran jo voimaan pahoin. Pieneen systeemiin tuli kerralla liikaa muutoksia, joka näkyi oksentamisena ja vaisuutena. Tämä oli kuitenkin ohimenevä ilmiö.

Toisten koirien moikkaaminen täytyi arvioida joka kerta erikseen. Aika moni turisti oli paikalla koiransa kanssa ja paikalliset ulkoiluttivat omiaan samoilla reiteillä. Kulkukoiria ei näkynyt lainkaan, joka vähän yllätti. Niinkuin Suomessa, monet ulkoiluttajat vain antoivat koiransa tulla suoraan päin, mutta monet myös kysyivät erikseen lupaa koirien moikkaamiseen. Yhteinen kieli saattoi lopulta olla suomi, kun ensin aloitimme juttelun englanniksi. Tästä taulukosta löytää aika hyvän kattauksen siitä, mitkä Etelä-Euroopassa esiintyvät koirien sairaudet tarttuvat koirasta koiraan: Ulkomailla koiran kanssa
©Esko Lius

Tiet olivat hyvinkin puhtaita, mutta lasinsiruja löytyi monesta paikasta. Samat sirpaleet olivat paikoillaan koko tuon 11 päivää, mitä meidän reissumme kesti. Kuinkahan usein katuja lakaistaan noilla kulmilla? Luontokohteissa oli myös vältettävä ns. pinjantoukkia. Pinjantoukat ovat isokulkukehrääjäntoukkia, jotka ovat koiralle (ja esim. pikkulapsille) todella myrkyllisiä. Kosketus aiheuttaa vakavan allergisen reaktion ja kovaa kipua. Ei siis mikään kiva tuttavuus. Nämä toukat löytyivät Almuñécarista, mutta en ole kyllä varma, oliko kyseessä juuri isokulkukehrääjä. Varmuuden vuoksi näitä oli parempi välttää.
©Esko Lius
Piki reagoi muutoksiin ruokahaluttomuudella. Kun olimme viime syksynä 10 päivää Taiwanissa ja Filippiineillä, koira oli hoidossa rakastamansa ihmisen luona. Raasu oli kuitenkin lopettanut syömisen, niin että sitä piti käyttää kaksi kertaa eläinsairaalassa nesteytyksessä. Diagnoosina oli ikävä omistajan luo - voi murua.

Tälläkin reissulla Piki oli alussa huonosyöntinen. Omat tutut eväät olivat mukana, mutta eivät ne vain maistuneet. Piki on kotona saanut nappulansa kuivana, mutta nyt lorauttelin niihin vähän vettä ja keittokinkun lientä. Tämä sai ruokahalun heräämään. Hemmottelin sitä myös sormiruokinnalla eli annoin sille pieniä kinkunpalasia terassiruuastani. Tulinkin valinneeksi aina sellaista ruokaa, josta pystyin antamaan jotakin myös koiralle. Piki on nopea oppimaan ja nyt sitten kotona opettelemme tästä tavasta pois, mutta tämä oli matkalla tehty tietoinen valinta.
©Esko Lius
Vaikka Piki matkusti kuljetuskassissaan ihan siististi, niin ei voi sanoa sen nauttineen pienestä yksiöstään. Onhan lentokoneen jalkatila nyt oikeasti koiralle aika kummallinen maailma kaikkine äänineen, hajuineen ja ohi kulkevine ihmisineen. Koiran kanssa matkustavana, paikkamme oli viimeisellä rivillä ja se onkin lentokoneen rauhattomin paikka, koska vessat ovat vieressä. Silti matkustamo oli meidän koirallemme se paras paikka. Kuuntelin koneeseen tullessamme ruumassa olevien koirien haukuntaa. Aika lujaa siellä louskutettiin, kun se kuului jo puoleen väliin konetta.
©Annu Lius
Kentällä juttelin pariskunnan kanssa, joiden koira meni ruumaan (eli oli yksi noista haukkujista). He kertoivat, että heidän koiransa oli kerran tullut aivan uloisteisiinsa sotkeutuneena koneesta ja toisella kerralla olivat itse nähneet, kuinka koirankuljetushäkki oli pudonnut matkalaukkuhihnalta Malagan kentällä. Oma höpsykkäni ei joudu matkustamaan ruumassa, vaikka monille koirille toki ruuma on juuri se paras paikka.


Seuraavan reissun samoille kulmille voisin tehdä Pikin kanssa ensi syksynä, kun säät eivät enää ole Espanjassa niin paahteiset. Silloin haaveilen asunnosta, jossa olisi pieni piha. Piki on hieno matkakumppani, jonka kanssa maailman näkee ihan uusin silmin.
©Esko Lius


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti