perjantai 10. marraskuuta 2017

Tavoitteena kivuton koira

Kylläpä oli outoa tulla tyhjään kotiin. Ei rapissut tassut eikä odotettavissa ollut märkiä pusuja.

Piki on leikkauksessa ja minä hermoilen kotona soittoa lääkäriltä. Oletettavasti kaikki sujuu mainiosti, mutta näillä viime aikaisilla tapahtumilla mieleen on noussut jo muitakin näkoaloja.

Edellisessä postauksessa kertoilin valoisia näkymiä patellaluksaatioleikkauksen jälkeisen kuntoutuksen hyvästä suunnasta. Sitten tapahtui se jokin, joka käänsi suunnan. Ehkä se oli jokin yksittäinen tapahtuma (hyppy, liikaa liikuntaa, liukastuminen) tai sitten leikkaus ei vain onnistunut toivotusti vasemman jalan osalta.

Pikin jalan kunto meni selvästi heikommaksi ja koira kipuili liikkeestä. Ravissa ja käynnissä vaivaa ei välttämättä edes huomannut, mutta pienenkin kipittelyn jälkeen koira pysähtyi ja lepuutti jalkaansa ilmassa. Yritin ensin selittää itselleni, että josko tuo menisi särkylääkkeillä ja levolla, mutta sitten oli vain katsottava tilannetta suoraan silmiin ja päätettävä korjausleikkauksesta.
Istuma-asento paljastaa vasemman jalan vaivan.
Siellä Piki nyt on, Malmin Evidensiassa korjausleikkauksessa. Telauraa varmaankin syvennetään ja patellaa kiristetään lisää. Kolme fysioterapiaa on jo varattu alkaen 10 päivää leikkauksesta. Tästä se sitten taas alkaa, varominen ja hissuttelu. Koiran mielen pitäminen virkeänä ilman liikkumista on melkoisen haasteellista. Sohvaperunanakin jaksaa olla vain tietyn aikaa. Pikin mieli olisi juuri nyt niin valmis juoksemaan vapaana kotipihalla, mutta taas ikävä omistaja kieltää ilakoimisen.

Niin, ne viime aikaiset tapahtumat, joiden pohjalta olen ymmärtänyt koiran elämän haurauden ja lyhyyden. Piki sairasti veriripulin kolmisen viikkoa sitten ja eipä ollut yhtään liiottelua tieto sairauden nopeasta etenemisestä!

Olin käynyt koiran luona puolen päivän aikaan. Silloin se oli vähän vaisu ja uloste oli löysää. Neljän tunnin kuluttua lattialla oli jo veristä massaa ja koira oli apaattinen. Onneksi eläinsairaala on 10 min ajomatkan päässä. Koira oli alilämpöinen ja kuivunut. Cpr oli kivunnut jo 290 ja Piki on silminnähden heikossa kunnossa. Yön yli hellää tehohoitoa ja seuraavana päivänä sain koiran toipilaaksi kotiin. Jos minulla olisi ollut pidempi työpäivä, Pikin kunto olisi voinut romahtaa lopullisesti.

Neiti on myös sangen herkkämielinen. Olimme miehen kanssa 12 päivää reissussa moikkaamassa Taipeissa opiskelevaa lastamme sekä Filippiineillä asuvaa serkkuani ja Piki oli hoidossa. Hoitaja sai Pikiltä todellista shokkihoitoa, sillä koira oli lopettanut syömisen ja juomisen. Koiraa oli pitänyt käyttää kaksi kertaa nesteytyksessä ja syöttää osan aikaa ruiskulla. Diagnoosina oli oman ihmisen ikävä.

Kivuton elämä on jokaisen oikeus, näin ajattelen. Täysin kivutonta elämää ei olekaan, mutta Pikin kohdalla olen pohtinut, että jos tämä leikkaus ei onnistu ja koiran elämä on jatkossakin rajoituksia ja kipua, niin silloin minun täytyy jo pystyä miettimään sen päästämistä tähdeksi taivaalle. Sydän särkyy pelkästä ajatuksesta, mutta täysin kivutonta elämää ei tosiaankaan ole.

Ehkäpä Pikin toipumista nyt helpottaa ja tukee Kivuttomasta ostetut irtolahkeet ja toipilasliivi. Ainakin niiden avulla sen kipein vaihe on vähän kevyempää, kun ei tarvitse kulkea lampunvarjostin päässä.

Että mitäkö teen viikonloppuna? Hellin ja hoivaan ja nautin koiran läsnäolosta.

Edit. Soitto Evidensiasta kertoi, että kaikki on hyvin <3 Patellaa oli kiristetty lisää, mutta telauraan ei oltu koskettu. Hyvä niin. Koiran jalkaan oli myös laitettu tukiside. Kahden tunnin kuluttua hauva pääsee kotiin <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti