torstai 20. heinäkuuta 2017

Leikkaus ja vuosipäivä

Hyvää vuosipäivää Piki Pikkuinen! Tänään on kulunut tasan vuosi siitä, kun tämä valkoinen unelma käytiin hakemassa Rovaniemeltä. Onpa vaan vuodessa ehtinyt tapahtua paljon! Vuosipäivä kuluu nyt toipumisen merkeissä. Toivottavasti seuraava vuosipäivä on jo rennompi.
Piki vuosi sitten <3


Pikin polvileikkaus onnistui suunnitellusti. Leikkaus tehtiin siirtämällä lumpiojänteen kiinnityskohtaa ulkosivulle päin. Ulkosivun nivelkapseliakin kiristettiin. Tuon kiinnityskohdan siirron ymmärrän, mutta nivelkapselin kiristäminen ei kyllä tarkoita minulle mitään. Luen sen sujuvasti, mutta en tarkalleen tiedä mitä se tarkoittaa. Eläinlääkärin tietotaitoa.

Koira oli ensimmäisen illan lääkepöllyssä ja itkuinen. Raasu piti pientä vikinää ja uikutusta, jonka syytä piti yrittää tulkita - kipuja vai lääkehuuruja? Jos tulkitsen sen kivuksi, voin antaa opioideja, jotka sitten tuottavat todennäköisesti lisää vikinää. Päädyin tulkitsemaan vikinän kivuksi.

©Esko Lius, oma lohtueläin oli tukena.
Nyt kun leikkauksesta on jo kulunut 2 päivää, hauvan silmät ovat jo kirkkaammat. Koira tuijottelee minua pedistään kummissaan ja pyrkii jo lähtemään peräänkin. Omat jalat eivät kantaneet ensimmäisenä päivänä lainkaan, mutta toisena päivänä Piki on jo ottanut muutamia askelia. Tosin sen jälkeen kyllä lysähtää istumaan ja uikuttaa ihmeissään.
©Esko Lius, iltapissalla
Pissalla emme enää käy kaulurin kanssa. Tuo kuvan tilanne oli vain ensimmäiseltä yritykseltä. Tai siis käymmekö edes pissalla, sillä eihän sieltä mitään heru. Reilun vuorokauden kuluttua leikkauksesta kävimme Evidensiassa tyhjennyttämässä rakon ja taitaa olla tänään sama homma edessä. Ei heru mitään. Ruoka kyllä maistuu kädestä annettuna, mutta juomisen kohdalla menee hampaat tiukasti yhteen. Ruiskulla olen sitten antanut vettä ja veteen sekoitettua AB-jugurttia. Sen suostuu kyllä osin nielemään.
©Esko Lius
Tänään olisi irrotettava haavalaput ja saatava koira pissaamaan. Huomenna aloittelen passiivisen liikehoidon, jonka ohjeet tuli sähköpostiin. Aika hyvin kirjoitetut ohjeet, mutta olisihan tuo helpompaa jos joku näyttäisi mistä on kyse. Fysioterapiaan pääsemme vasta muutaman viikon päästä, kun on loma-aika ja tämän ammatin taitajia taitaa olla aika vähän.

Joku lääkäri sanoi, että koira tarvitsee apua muutamana päivänä leikkauksen jälkeen, mutta sitten homma alkaa sujumaan. Tämä oli siinä vaiheessa, kun pohdiskelin sopivaa aikaa leikkaukselle. Hyvä kun otin tämän leikkauksen oman lomani aikana, sillä taitaa todellisuudessa nämä ensimmäiset kolme viikkoa olla ihan tiukkaa puuhailua koiran ehdoilla. Ainakin itse haluan katsoa asioita nyt koiran näkökulmasta - ystävänpalvelus pienelle ystävälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti