lauantai 22. huhtikuuta 2017

Kaivaminen on koiralle nautinto

Meillä on Pikin kanssa yhteinen harrastus: kaivamme maata. Kun lumet olivat sulaneet ja maa vähänkin pehmennyt, niin minun oli ihan pakko päästä ruopsuttelemaan maata. Meillä on iso piha, josta löytyy aina jotain puuhattavaa. Koira oli heti valmis auttamaan. Tosin meillä on vähän eri käsitys siitä, milloin työ on valmis. Pikin mielestä tasainen multakerros kotkansiipien juurella on ihan yliarvostettua.

 Tämä rintaus on suuren tammen alla, joten mullasta löytyy paljon aarteita.
Piha on minulle rentoutumisen paikka. Ei siellä pidä nipottaa jokaisesta kasvista tai asetelmasta, koira saa kaivaa kohtuuden rajoissa. Pensaiden alle laitetut katteet haluan kuitenkin pitää paikoillaan, joten niitä koira ei saa levitellä, mutta muuten annan sen touhuta pihalla vapaasti. Hyvin Piki noudattaakin 'anna olla' -pyyntöä.

Pyyntö toimii myös kotona, mutta vain toimintoon yhdistettynä. Piki haluaakin jatkaa kaivuuharrastustaan myös sisätiloissa. Kun kukaan ei ollut antamassa koiralle muita virikkeitä työpäivän aikana, niin niitä piti keksiä itse.


Nyt kun haluan purkaa suuren (5m x 2m) perennapenkin ja saada sen tilalle havuasetelman, minun täytyy pohtia kasvivalintoja myös koiran näkökulmasta. Olin ajatellut kääpiövuorimäntyä ja lamosinikatajaa, mutta katajan neulaset ovat pistäväkärkiset. Ajatus terävistä naulasista koiran anturoissa ei ole mukava.

Haluaisin asetelmaan pari korkeampaa kasvia ja maanpeitehavuja. Joudun varmaan vaihtamaan lamosinikatajan tuivioon. Se ei ole ykkössuosikkini, mutta ei myöskään pistele kenenkään paljaita jalkoja. Toisaalta paikka on paahteinen ja tuivio viihtyy paremmin puolivarjossa. Äitienpäivään mennessä täytyy tehdä päätös, sillä silloin saan lihaksikasta työvoimaa pihapuuhiin ja me Pikin kanssa voimme hoidella viihdytyspuolen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti