perjantai 22. joulukuuta 2017

Jo 6 viikkoa leikkauksesta!

Haasteellisimpina hetkinä tuntui siltä, että tämä päivä ei tulisi koskaan, mutta tänään se on: vasemman polven patellaleikkauksesta on nyt 6 viikkoa! Helpotuksen huokaus. Toki olemme vielä matkalla täyteen kuntoon, mutta henkisesti tämä on minulle tärkeä rajapyykki. Luutuminen on jo aika pitkälti tapahtunut ja voin jo hengittää vähän helpommin.

Olen käyttänyt Pikiä fysioterapiassa nyt kahdesti viikossa. Suurin osa käyntikerroista on ollut vesijumppaa eli kävelyä hitaasti liikkuvalla matolla vedessä. Koira pyöräyttää vielä molempia takajalkojaan ulkokautta eikä taivuta polvea ihan tyylipuhtaasti, mutta suunta on jo selvästi parempi kuin aloittaessa.

Video on kuvattu ensimmäisellä vesijumppakerralla. Kun ohjaaja oli taitava, niin koira kirjaimellisesti söi kädestä ja köpötteli jännityksestä huolimatta ihan tyynesti. Videolla näkyy vielä selvästi tuo varsinkin vasemman jalan pyöräytys.


Kotihoitona meillä on erilaisia jumppaohjeita ja kipulääkitys ylläpitoannoksella vielä jonkin aikaa. Jumppaliikkeet ovat sinänsä yksinkertaisia tehdä, mutta tunnustan, että niiden sijoittaminen viimeisten kouluviikkojen arkeen on ollut aika haasteellista. Jotakin olemme tehneet, mutta enemmänkin olisi voinut.

Tästä huolimatta suunta on oikea ja koiralla alkaa olla jo reippaasti nuoren koiran virtaa kaikessa tekemisessä. Koiralla on ollut erilaista polvivaivaa nyt jo yli vuoden ja ensimmäistä kertaa minusta näyttää siltä, että sen käynti on sellaista kuin koiralla pitääkin olla. Runko pysyy suorassa, askelia ei jää väliin ja lantio ei keiku ylimääräistä. Piki myös ajoittain jo istuu normaalisti eikä aseta vasenta lonkkaa maahan ja istu sen päällä.

Nyt pidämme viikon tauon vesijumpassa ja sitten jatkamme taas 2 kertaa viikossa pitkälle tammikuulle. Näillä näkymin hiihtolomareissulle saan mukaan jo liki normaalisti likkuvan koiran.

Koiran selvästi perempi vointi taitaa olla minun tämän joulun paras joululahjani!

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Lyhyessä hihnassa

Leikkauksesta on nyt kolme viikkoa ja koira luulee olevansa terve. Kipulääke ylläpitoannoksella saa  sen erehtymään, mutta onpa silti ihanaa huomata, miten pieni koira piristyy ja innostuu.
©Esko Lius
Ystävälliset rusakot jättävät etupihallemme pieni lahjoja Pikiä varten. Kun kannan Pikin ulos ja lasken sen maahan, se tietää jo rusakoiden lahjakätköt ja haluaa rynnätä tarkastamaan päivän tilanteen. Olenkin jo oppinut joko kantamaan Pikin suoraan pensaan juureen tai sitten antamaan sille sopivasti hihnaa.

Leikanneen lääkärin tiukka ohje oli:

"liikunta lyhyeen taluttimeen kytkettynä 6 viikon ajan (siirretyn sääriluun harjanteen luutuessa) niin, että koiran liikkumista voidaan koko ajan kontrolloida. Liikunta taluttimessa hyvin hidasta vauhtia kävellen, jotta koira joutuu käyttämään tasapuolisesti takajalkoja, liikunnan määrää lisätään asteittain pysytellen niissä rajoissa ettei liikunta aiheuta kipeytymistä, ontumaa. Riehumista, hyppimistä, portaissa kulkemista ja liukastelua on EHDOTTOMASTI VÄLTETTÄVÄ tänä aikana" 

Olen miettinyt lyhyttä hihnaa ei vain senteissä vaan siinä liikkumavarassa, mitä se antaa koiralle. Lyhyt hihna voi nimittäin myös tuoda painetta leikattuun jalkaan. Kun koira pääsee ulos vain kolme kertaa päivässä ja silloinkin sen lenkit ovat vain hippusia sen aiemmista lenkeistä, koiralla on valtava tarve haistella ja kuunnella maailmaa. Se imee itseensä kaiken mahdollisen tuossa lyhyessä ajassa eikä se todellakaan vaan kävele taluttimessa hyvin hidasta vauhtia. Liian lyhyt hihna saa sen pyristelemään entistä tiukemmin eteenpäin ja silloin hihna tuoma etu kääntyy itseään vastaan. Nyt pyrin koko ajan myötäämään ja joustamaan sopivasti, niin että rajoittaminen olisi tilanteeseen nähden riittävää. Aika monta kertaa joudun kuitenkin nappaamaan koiran syliin ja kantamaan sen kotiin, sillä pieni koirasydän sykkii elämänriemua melkoisella innolla.

Kotona ressukka viettää hyvin tylsää elämää. Kun se aiemmin sai kipitellä mukana ympäri taloa ja kiikuttaa lelujaan sinne tänne, on sen paikka nyt joko 'vankina' keittiössä tai sitten sohvalla ihmisen vieressä. Meillä on nyt ollut kotona kompostiaitaa jo 17 kuukautta. Vähitellen voisin jo vaihtaa sisustustyyliä, mutta vedetään tämä nyt loppuun asti mahdollisimman hyvin.
©Esko Lius

maanantai 27. marraskuuta 2017

Informaatio, tieto ja viisaus

Kuuntelin tänään eläinlääkärin odotustilassa kahden koiraihmisen tarinointia koiriensa sairauksista ja näyttelyistä. Silmieni edessä tuntui vilistelevän kirjainyhdistelmiä ja numerosarjoja, joilla oli heille selvästi sekä tieto- että tunnesisältöä. Yhdessä he nyökyttelivät joillekin numerosarjoille tai niille PIKS-PAKS-POKS-kirjainyhdistelmille, joita näyttelyihmisten kuuluu tietää. Data oli heillä jo muuttunut tiedoksi ja vaikutti siltä, että siitä oli tullut jo viisauttakin.

Minä täytin koira virallisen silmätutkimuksen ennakkotietoja, numerosarjoja ja kirjaimia pieniin ruutuihin. Koira nyhväili kainalossa silmät sumeina. 
Olin hakenut koiran iltapäivän koulutustilaisuuteen mukaan, sillä toipilaana se ei voi olla pitkään yksin. Onneksi esimies ja kollegat suhtautuvat lempeästi myös eläinkuntaan.
Rähmäsilmäinen hauva vinkkaili minulle silmää ja sitä katsellessa ymmärsin tarttua koiran terveyden seuraavaan haasteeseen. Sain ajan silmätauteihin erikoistuneelle eläinlääkärille samalle päivälle.

Pikillä todettiin distichiasis ja punktaatti keratiitti. Neljä ylimääräistä ripseä poistettiin saman tien. Ne olivat varmasti silmän vinkkauksen syynä. Punktaatti keratiitti vaatii silmätippoja viikon ajan ja seurantakäynnin. Se aiheuttaa sarveiskalvolle pistemäisiä haavoja. Vasemmassa silmässä niitä oli enemmän, mutta löydöksiä oli myös oikeassa. Hoitovaste on kuulemma hyvä, mutta edessä voi olla myös elinikäinen hoito. Tällaista koiraa ei saa käyttää jalostukseen.

Nyt minulla on taas uutta dataa, josta yritän selkeyttää informaatiota ja muokata sitä uudeksi tiedoksi.  Oma kognitiivinen rakenteeni on suuressa myllerryksessä, kun raivaan vanhaa tietoa alas ja pystytän uutta. Tietotaitokin tuntuu loikkivan eteenpäin, sillä osaan nähdä koirani liikkeistä ja pienistä eleistä jo tiettyjä hälytysmerkkejä.

Väitän viisaudenkin kasvaneen tämän prosessin myötä. Viisauteen kuuluu kokemuksen, osaamisen, tiedon ja ymmärryksen lisäksi myös sydän. Kun tuo pieni hauva makaa rentona vieressäni sohvalla ja nukkuu pois päivän kummallisuuksia, niin sydän sanoo, että näitä kokemuksia täytyy jakaa. Kasvattajienkin kuuluu kerätä dataa, muokata siitä informaatiota ja käyttää sitä uusien tietorakenteiden kasvattamiseen. Tiedon täytyy kasvaa myös viisaudeksi. Silloin sydän sanoo, että vähänkään epäilyttävää yhdistelmää ei käytetä jalostukseen.

Jos Pikin voisi rakastaa terveeksi, niin tällä energialla olisi parannettu jo useampikin koira. Nyt täytyy suostua rakastamaan sille mahdollisimman hyvä elämä.

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Kasvattajan painajainen

Kun ostat ensimmäistä koiraasi, ole sinnikäs kyselijä. Älä ajattele, että lukuisat kysymykset saavat sinut näyttämään tyhmältä. Tyhmiä kysymyksiä ei ole, tyhmiä tai puutteellisia vastauksia on.

Jos et jostain syystä (esimerkiksi pitkän välimatkan vuoksi) pääse katsomaan mahdollista tulevaa pentua ja sen emoa etukäteen, niin pyydä nähtäväksesi monta kuvaa ja mahdollisesti myös videota. Kuvien olisi hyvä olla käsittelemättömiä ja monesta suunnasta otettuja. Varmista, että kasvattajan nettisivuilla olevat kuvat ovat juuri näistä pennuista eikä jotain vakiokuvia, joita kasvattaja käyttää. 
Se valkoinen emokoira voi todellisuudessa näyttää myös tältä. Kun kasvattaja sitten sanoo, että "vaaleanruskeat läikät häviävät kyllä", niin älä usko vaan katso emokoiraa.

Jos haluaisit käydä tulevan koirasi kanssa myös näyttelyissä, ole erityisen tarkkana kasvattajan vastauksien kanssa. Jos kasvattaja ei käy näyttelyissä ja kertoo, että "minä en harrasta näyttelyitä", muista olla epäluuloinen ja kysy asiasta lisää.
- Etkö pidä näyttelyiden tunnelmasta?
- Oletko liian kiireinen muuten?
- Onko koirissasi jotain sellaista rakenteellista vikaa, että ne eivät pärjäisi näyttelyissä?

Jos kasvattaja kertoo, että hän kävi aiemmin näyttelyissä, mutta ei käy enää mahdollisen tulevan pentusi isän/emän kanssa, niin ole vielä varovaisempi! Tärkein kysymyksesi on:
- Onko koirassasi siis ilmennyt joku sellainen perinnöllinen vaiva, joka tulisi näyttelyissä ilmi, eikä sitä saisi enää käyttää jalostuksessa?

Kun kasvattaja kertoo sinulle pentujen taustasta numeroin ja kirjaimin, pyydä suomennos koodien merkityksestä mahdolliselle tulevalle pennulle nyt ja tulevaisuudessa. Jos kasvattaja vastaa: "Isällä polvet 0/0 ja silmissä 1 ylimääräinen silmäripsi, muuten ok", jaksa kysyä lisää ja lisää niin kauan, että saat kaiken tarpeellisen tiedon.
- Mistä ylimääräinen ripsi johtuu?
- Mitä haittaa siitä voi olla koiralle tulevaisuudessa?
- Kuinka sitä hoidetaan?
Älä tyydy vastaukseen: "Se vain poltetaan pois ja se on siinä." Oireen hoitaminen on eri asia kuin perinnöllisen sairauden aiheuttamat vaivat jatkossa. Pyydä kasvattajaa kertomaan vaivan nimi ja kertomaan tarkasti lisää.

Kun kasvattaja kertoo "emällä polvet 0/2", anna hälytyskellojen muuttua sumusireeneiksi ja vaadi tarkkoja vastauksia. Älä tyydy siihen, että kerrot olevasi ostamassa ensimmäistä koiraasi ja luotat kasvattajan ammattitaitoon. Älä luota siihen, kun kasvattaja kertoo, että koiralla ei ole mitään vaivaa koodien takana. On sillä! Kasvattaja ei vain huomaa tai ei kerro. Pikkukoirilla ei ole sellaista tapaa, että "ne pomputtavat hauskasti jalkaansa". Pikkukoiratkin liikkuvat niinkuin muutkin koirat.

Jos mahdollisen tulevan pennun isovanhemmissa on ulkomaantuonteja, höristele korviasi epäluuloisena.
- Onko tätä urosta/narttua käytetty aiemmin pennutukseen?
- Millaisia terveystuloksia niillä pennuilla on?
- Halusitko oikeasti tuoda jotain uutta rotuun vai eivätkö muut kotimaiset kasvattajat halunneet myydä sinulle pentua?

Jos kasvattaja kertoo, että tämä rotu on yleensä terve ja sillä on vain joitain perinnöllisiä sairauksia, älä usko. Perinnöllisiä sairauksia on paljon enemmän kuin mitä kasvattajat suostuvat näkemään tai osaavat nähdä. Kaikki kasvattajat eivät toimi rakkaudesta lajiin vaan monien tarkoituksena on saada "vähän joulurahaa" koirabisneksellä. Muista kysyä:
- Millaisia valintoja olet tehnyt pennutuksessa, että tämän rodun tyypilliset perinnölliset sairaudet eivät lisääntyisi?

Muista, että kasvattaja on myyjä ja sinä olet ostaja. Kun kasvattaja kertoo, "Pennut rekisteröidään Suomen Kennelliittoon, sirutetaan, madotetaan ja eläinlääkäri terveystarkastaa ne ennen luovutusta.", niin älä kuvittele sen tarkoittavan yhtään mitään. Kennelliitto ei valvo kasvattajien toimintaa eivätkä sirutus, madotus ja terveystarkastus takaa mitään. Se on se ritirimpsu, jonka jokainen koiraansa myyvä laittaa ilmoitukseen. Toinen rimpsu on tämä: "Tavoitteena on kasvattaa terveitä koiria."

Muista tarttua sanaan "kasvattaa". Kasvattaminen on jonkin olemassa olevan lisäämistä. Jalostaminen on puolestaan valintoja, joilla pyritään tuottamaan jotain parempaa tai pitämään yllä jotain jo olemassa olevaa hyvää. Tässä vaiheessa kannattaa myös kysyä, onko rodulla JTO. Jalostuksen tavoiteohjelma kertoo yhdessä sovituista linjauksista, jotka auttavat kasvattajaa pennutukseen liittyvissä valinnoissa. Jos JTO puuttuu, ota yhteyttä rotujärjestöön ja ehkä myös Kennelliittoon ja selvitä, miksi ohjelmaa ei vielä ole ja milloin se on tarkoitus saada tehtyä.

Älä ajattele, että jos kasvattajalla on kennel, niin se tarkoittaa samaa kuin luotettava kasvattaja. Kennelnimi tarvitaan siihen, että koirat voi rekisteröidä Kennelliittoon. Se ei ole laadun tae. Kasvattajasitoomuksenkaan allekirjoittaminen voi olla myös vain pala paperia. Ja älä usko, kun luet KoiraNet-jalostustietokantaa. Sinne ilmoitetaan vain viralliset sairaustulokset ja polvitutkimuksienkin tekeminen vaatii erityisosaamista. Eläinlääkärit eivät löydöksiään ilmoita ilman omistajan suostumusta.

Kasvattaja tarvitsee valtavasti tietoa, taitoa ja sydäntä. Yksi mainio kooste löytyy Koirapoliittinen foorumi -nettisivuilta. Kohta "Vastuu pennunostajaa kohtaan" tulisi olla jokaisen kasvattaja huoneentaulu.
Kun olet sitten ostanut pennun, niin rakasta sitä täydestä sydämestäsi ja ole valmis tekemään kaikkesi sen eteen. Pentu rakastaa sinua ja sen hyvä elämä on tämän jälkeen sinusta kiinni. Vastaa sen rakkauteen.
Jos on tarpeen ole pennulle leijonaemo ja tiikeriäiti. Ole yhteydessä kasvattajaan, kun saamasi informaatio ja koiran terveys eivät vastaakaan toisiaan. Uskalla kyseenalaistaa sekä kasvattajan valinnat että sinulle annettu informaatio. Kun kasvattaja vastaa viestiisi, että hän ei ole tehnyt mitään väärää ja sinä olet ilkeä ihminen, niin tiedät olevasi oikeassa. Hyvän kasvattajan ei tarvitse hyökätä vaan hän ottaa vastuun tekemisistään. Muista, että sinä olet kysynyt kaiken osaamasi ja kasvattajan tulee olla se asiantuntija, joka kertoo sinulle myös enemmän kuin osaat kysyä.

Kun sitten kerrot tilanteesta muille, niin valmistaudu olemaan "tietämätön", "rotuun perehtymätön" ja "suorastaan törkeä", varsinkin jos mainitse kuluttajaviranomaiset. Kasvattajathan "ovat vain ihmisiä", "ei niitä sairaita yksilöitä kukaan tahallaan tee", "kukaan ei pääse tällä rikastumaan". Kestä myös se, että jotkut kasvattajat väittävät vastuun olevan sinulla: "itsehän olet pentusi valinnut ja näin myös hyväksynyt sen suvun". Sinulle voidaan myös vihjailla, että olet itse aiheuttanut koirasi vaivat: "koiran tiputtaminen pentuna voi johtaa polviongelmiin aikuisena. Silloin vastuussa on koiran tiputtaja, ei kasvattaja." Varustaudu myös siihen, että jos olet maininnut sanan "lelukoira", niin sinulle vihjaillaan, että "ei voi ottaa koiraa kuin lelua! tai että "jos ei kestä sitä, että koirasta ei välttämättä kasva täydellistä ja täysin tervettä yksilöä niin kannattaa tyytyä näihin pattereilla toimiviin yksilöihin. Saa sitä mitä haluaakin."

Kun sinusta on nyt tullut kasvattajan painajainen ja saat kokea sanallista tulitusta, ole sitkeä. Asiansa hyvin hoitavien kasvattajien ei tarvitse hyökkäillä ja halventaa. Vie asiaasi sinnikkäästi eteenpäin (Kuluttajariitalautakunta ja Kennelliitto), sillä jos saat edes muutaman kasvattajan olemaan rehellisempiä itselleen, oppimaan virheistään ja jättämään teettämättä pentueet, joiden motiivina on vain raha tai pentueiden määrä, olet saavuttanut paljon.

Kaiken keskellä älä kuitenkaan unohda, että niitä oikeasti hyviä kasvattajia on myös olemassa. He käyvät näyttelyissä ja käyttävät jalostukseen vain terveitä ja mahdollisimman lähellä rotumääritelmää olevia yksilöitä. Heille koirat ovat perheenjäseniä, jotka saavat rakkautta ja hoivaa, mutta joista jokaista ei käytetä jalostukseen. Heille kasvattajan painajainen on sairas pentu etkä sinä pennun ostajana. Jos ostat heiltä perinnöllistä sairautta kantavan koiran, saat siitä rahallisen korvauksen ilman syyttelyitä. Koiran täydellistä terveyttä ei voi täysin taata edes vastuullisilla valinnoilla, sillä geeneillä on omat oikkunsa, mutta tuo rahallinen kompensaatio helpottaa korkeissa hoitokustannuksissa.

Rakasta koirasi ja huolehdi siitä hyvin. Anna sille niin hyvä elämä kuin mitä sen terveydentila sallii. Et ehkä harrasta koiran kanssa näyttelyitä tai agilitya, mutta lämpöä ja läheisyyttä saat joka päivä.




perjantai 24. marraskuuta 2017

Kuiva broilerin koipi

Siltä koiran vasen takajalka nyt näyttää, väsähtänyt kuippana. Tukiside oli kuitenkin tarpeen ja täytti tehtävänsä hyvin. Polvi on nyt sellainen kuin sen pitäisikin - jee!

Piki on aina niin kiltti potilas. Istui rennosti pöydällä ja antoi tohtorin tutkia rauhassa. Kaiken kokemansa jälkeen, aika huippua!

Ihossa oli vähän punoitusta, joka ei ole ihme. Olihan tukiside jalassa 13 päivää. Koira haluaa selväsikin kirputtaa jalkaansa, joten kotimatkalle Piki puettiin lampunvarjostimeen.
Kotona vaihdoin asusteeksi irtolahkeet ja siihen kuuluvan liivin. Lahkeet suojaavat ja lämmittävät kuihtunutta jalkaa ja tuo liivi on vain pitämässä lahkeita paikoillaan. Kokonaisuuden pukeminen vaatii sen verran paljon askartelua, että Piki saa nyt pitää tuota asua lauantaille asti.
Nyt elämme hiljaiseloa seuraavat kaksi viikkoa. Kaikki ylimääräinen jännitys ja äkilliset liikkeet eivät nyt vain sovi. Tämä tarkoittaa Pikille sitä, että häkitän sen aina, kun en ole sitä vahtimassa. Nuori koira reagoi kuitenkin niin nopeasti ympäristön ääniin ja kissan liikkeisiin, että jos olen vähänkään kauempana, niin en ehdi väliin.

Tiistaina aloitamme fysioterapian ja saamme uudet jumppaohjeet. Heinäkuussa leikattiin molemmat jalat kerralla, joten kuntoutuminen meni aika hyvin tasatahtiin. Nyt toinen jalka on lähes normaali ja toinen 'vajaavaltainen', joten katsotaanpa mitä kikkoja fyssarilla on tällä kertaa.

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Sitä saa mitä tulee

- Terve, katopa sulla on uusi auto.
- Joo, ostin puoli vuotta sitten, kun halusin sellaisen näppärän 'kauppakassin'.
- ... mutta eihän toi oo mikään 'kauppakassi', toihan on maasturi ...
- Niinhän se on, mutta kauppakirjassa sanotaan, että tää on mini.
- Mut, halusit sä siis maasturin?
- Eikun mä tilasin valkoisen minin, mutta sit mä sain tän.
- Ja sä otit ton vastaan?
- Joo, kato kun nää nykykärryt on sellaisia, että niiden päivittyminen jatkuu pitkään ja se tapahtuu automaattisesti. Tää vastasi kyllä kuvausta silloin kauppahetkellä, mutta nyt kun tää on ruvennu päivittymään, niin tästä on nyt tullut harmaa maasturi.
- Okei..., no onks se muuten toimiva?
- On tää ihan hyvä ajaa, mutta käyttökustannukset on kyllä aika isot. Tässä kun on noita tyyppivikoja.
- Mitäs tässä sitten on?
- Noi takapyörät välillä lonksuu ja ohjattavuus kärsii...
- Ooks sä ollu yhteydessä myyjään? Eihän se nyt noin niiku vois olla.
- Kyllä mä sille laitoin sähköpostia, mutta sille tuli paha mieli, kun mä en ollut tyytyväinen ja kyselin kuluttajansuojan perään. Nyt se ei enää vastaa mun viesteihin.
- Ei oo totta! No, puhuitko sä muiden myyjien kanssa?
- Puhuin mä, mutta ne sano, että tällaisia nää tuotantolinjat nyt vaan on nykyään, että ei voi koskaan tietää mitä sieltä tulee. Mun ois pitänyt ottaa selvää etukäteen ja tutkia tuotantolinjojen toiminnot paremmin, että oisin niinku ymmärtänyt millaiset riskit näissä on. 
- No, otitko sä selvää?
- Kyllä mä tutkin netistä ja kyselin eri ihmisiltä ja myyjältäkin tietty. Se vaan sano, että tän kohdalla on kaikki kunnossa. Myyjäkin on virallistettu, niin aattelin että kyllä se tietää.
- No, mut ei sitten ihan mennykään kohilleen ...
- Joo, mut ajattele nyt, oishan se aika törkeetä ruveta valittamaan asioista. Myyjilläkin on niin huonot palkat ja ne tekee työtä rakkaudesta autoihin. Kyllä mä tykkään kovasti tästä maasturistakin. Tää on omalla tavallaan tosi hyvä, vaikka vaatiikin noita korjaamokäyntejä aika tiuhaan.

Edellinen postaus käsitteli samaa aihetta, mutta tässä halusin kokeilla vähän muuta tyyliä. Ainakin kirjoittaminen oli kivaa.

Oikeastihan koira on superrakas ja meidän oma, mutta kuvittelin kyllä kilohinnan jäävän alhaisemmaksi. Nyt on mennyt jo 1500€/kilo eikä fysioterapioita ole vielä edes aloitettu. Vaikeaa olla harmistunut näin suloisesta otuksesta, ja enhän minä koirasta olekaan harmissani vaan sen elämänlaadun huonontumisesta. Olisin suonut sille keveämmät askelet.

lauantai 18. marraskuuta 2017

Bolognese, joka ei täytä rotumääritelmää

Halusin valkoisen lelukoiran, joista bolognesen rotumääritelmä tuntui sopivimmalta. Lapsuuden valkoinen villakoira oli ollut turhan ärhäkkä ja pehmeämpi koira tuntui paremmalta. Kun Kennelliiton sopimuksen allekirjoittaneelta kasvattajalta löytyi vapaa narttu, oli helppo tehdä päätös koiraa näkemättä.

Kun katsoin pentua silmiin ja unohdin kaiken muun. Tuo ihana lelukoira muuttaa meille!

Kotiuduttuamme Rovaniemeltä oli vähitellen aikaa myös katsella pentua tarkemmin ihastelun lisäksi. Kirjoittelin joitakin kuulumisia Ruskometsän kenneliin (kotisivut poistettu) kasvattajalle. Pari viikkoa pennun haun jälkeen kirjoitin näin:
"Kennelliiton sivuilla esiin nousi tietyt hylkäävät piirteet eri roduilla ja bolognesen kohdalla yksi sellainen oli 'muu kuin valkoinen väri'. Pikin korvathan ovat aika vaaleanruskeat ja selässäkin on tuollaista beigeä. Onko tuo pysyvä ominaisuus vai tuleeko turkki muuttumaan kokovalkoiseksi? Jos olen ymmärtänyt oikein, niin ellei turkki ole kokonaan puhtaanvalkoinen, Piki tultaisiin hylkäämään näyttelyissä. Minulla oli kuitenkin ajatuksena myös katsoa, josko näyttelyissä käyminen olisi ollut oma juttu."
Kasvattaja kirjoitti, että
..."Vaaleanruskeat läikät häviävät kyllä.
Enkä usko sen tarkoittavan ihan noin vaaleaa väriä mikä aiheuttaisi hylkäyksen."


Eihän nuo läikät ole minnekään hävinneet. Koirani on kermakorvainen jätti. Turkki on valkoinen, mutta siinä on selviä tummempia kohtia etenkin korvissa. Painoa oli ennen leikkauksia 5,1kg, kun rotumääritelmässä yläraja on 4 kiloa ja sekin kai uroksilla. Kuvassa näkyy myös ruoka-aineyliherkkyyksien aiheuttamaan punerrusta.

Ostin normaalilla kauppahinnalla (1500€) koiran, joka ei ole rotumääritelmän mukainen, jolla on polvet med2/2 ja joka tarvitsee erikoisruokavalion. Ostin 5 kiloa rakkautta ja lämpöä, suuren sydämen ja ihanan ystävän, mutta minkä rotuisen koiran sain?


torstai 16. marraskuuta 2017

Koiran unilelu

Hauva-vauvana Pikin unilelu oli yhtä iso kuin koko koira. Sen vieressä oli kiva nukkua pentukoiran unia.

Polvileikkauksen jälkeen minä ja Pikin olemme muuttaneet omaan huoneeseen. Meillä on kissa, joka tekee omia vaelluksiaan yöaikaan. Kissa houkuttaa Pikin liian reippaaseen menoon, joten siskonpeti lapsilta jääneen huoneen lattialla on ollut nyt se rauhallisin ratkaisu. Nukkumisen mukavuudesta en sano mitään.

Kun opioidilääkitys on nyt lopetettu, niin koira ei nuku enää hiljaa omassa pedissään vaan lähtee öisin pienille vaelluksille. Toissayönä havahduin koiran kuonoon korvassani. Siinä se tuhisi, pää tyynyllä ja kuono korvassani, hänen suloinen pehmeytensä.

Uninen mieleni ehti miettiä, että tästä tulee nyt huono tapa, mutta sitten käärin koiran paremmin kainaloon. Pieni pehmoeläin, unilelu, Piki minulle ja minä Pikille.

maanantai 13. marraskuuta 2017

To pee or not to pee?

Piki on poikatyttö, se osaa pissata sekä kyykäten että nostaen vaihtelevasti kumpaakin jalkaa tai siis osasi ennen tätä mönttiä vasemmassa jalassa.
Leikkauksesta on nyt kulunut 80 tuntia ja koira ei ole vieläkään pissinyt itse. Ruokailu sujuu vaihtelevalla menestyksellä, sillä kukapa sitä rauhoitteiden ja herätteiden ristitulessa ehtisi kehittämään ruokahalua.

Lauantaina kävimme Malmin Evidensiassa 'lypsyllä'. Rakko oli tyhjennettävä rauhoituksessa. Homma meni sutjakasti. Puoli tuntia ja olimme jo maksaneetkin huimat 1,30€ koko operaatiosta.

Pisu-pisu-höpinöitä, rouvashenkilöiden vaanimista ja ruiskujuottoa oma-aloitteisen lipityksen lisäksi ja silti koira pysyi ummessa. Tammiston Evidensia rokotti samasta operaatiosta sunnuntaina 230€! Törkeä hinta, vaikka puhutaankin pyhätyöstä!

Maanantaiaamuna koira oli levoton ja kipuileva. Nakersi mönttiä jalassaan aina tilaisuuden tullen, joten kävimme uudestaan Malmilla. Rakon tyhjennys, kääreen poisto jalasta ja ihon tsekkaus. Kääre oli ollut aika tiukalla, joten arvelimme ensimmäisen lääkärin kanssa, että tämä olisi ollut ujon pissin syynä. Piki sai ylleen irtolahkeet ja toipumisliivin ja pääsimme kotiin nukkumaan pöhnää pois.

Myöhemmin iltapäivällä tapasimme vielä leikanneen lääkärin, joka totesi tämän koiran olevan niin vilkas, että tukiside laitetaan ehdottomasti takaisin. Joten uusi rauhoite, lisänesteytys (200ml) ja uusi side jalkaan. Nyt pikku hönö nukkuu sohvalla vieressäni ja keräilee voimia koettelemusten jälkeen.
Yhtenä syynä lääkärin kantaan oli ihan minun kertomukseni siitä, miten haukku yritti jo loikkia edellinen töppö jalassaan, kun oli 2 sekuntia valvomatta. Lääkäri selitti myös, että polvessa on aiemman leikkauksen jäljiltä vielä heikkoutta ja leikkausarpia, joten nyt on otettava vielä tarkemmin varman päälle. Voi miten odotankaan tuota aikaa, kun se saa loikkia vapaasti koko pikku-bolognesen suurella innolla!

Malmin Evidensia laskutti tämän päivän kahdesta lääkärikäynnistä hoitoineen ja tarvikkeineen 6 euroa. Siellä vierailemme seuraavillakin kerroilla eikä vain inhimillisen hinnoittelun vaan lämpimän ja inhimillisen kohtelun vuoksi.

Nuo sinänsä mainiot irtolahkeet ja toipumisliivi jäivät sitten yhden kerran kokeiluksi. Ei tuo töppö mahdu lahkeen sisään. Mitähän käyttöä niille keksisi?

Hamletin ongelman ratkaisua lähdemme sitten yrittämään seuraavaksi.

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Anteeksi, voisitko pissattaa koirasi?

Juu, minä olin se punapipoinen hyyppä, joka seisoi illalla sateessa pyyhkeeseen kääritty koira kainalossa ja odotti kävelyteiden risteyksessä ihan vaan jotain koirakkoa. Nuori mies ja musta labbis olivat se ensimmäinen pari, jota lähestyin.

- Hei, anteeksi, mutta voisitko pissattaa koirasi tähän, niin tämä minun leikattu haukkuni voisi innostua tyhjentämään rakkonsa? 

Hämmentynyt nuori mies katsoi minua hetken hitaasti. Pirteä koira puolestaan oli heti juonessa mukana ja ruiskautti kunnon viestit Pikin eteen.

- Sori, taisi olla aika outo kysymys, mutta kun tämä minun raasuni on leikattu eilen ja nyt ei oikein irtoa. Toisen koiran viestit voisivat innostaa sitä jatkamaan juttua.

Nyt keskustelukumppanini jo hymyili ja labbis innostui jatkamaan lisäviestillä. Pikin lopetti vinkumisen ja otti muutaman askelen vatsan alla olevan pyyhkeen kannattelemana.

Minä moikkasin vaisun keskustelukumppanini ja kiitin labbista avusta. Jäin höpisemään "pisu, pisu", kun nuori mies ja labbis jatkoivat matkaansa.

Tuotiin kotiin samat pissat.

Aamulla olin samassa paikassa eilisin toivein. Homma näytti jo kovin lupaavalta, kun koiria kulki sinne ja tänne ja pissaviestejä ruiskahteli joka nurkalle. Rouvashenkilöt katsoivat minua epäluuloisena, kun seurailin heidän koiriensa osumia ja kiikutin Pikin samoille jäljille.

Ei irronnut vieläkään.

Tammiston Evidensia tuli taas tutuksi. Nyt rakko on tyhjennetty ja koira tokkurainen loppupäivän. Tammisto saa kouluarvosana-asteikolla arvosanaksi 6. Koiralle aiheutui turhaa kipua ja hinta oli törkeä! Pelkkä rakon tyhjennys oli enemmän kuin koko perjantainen leikkaus! Yritänpä siis jatkossa välttää tuota paikkaa viimeiseen asti.

Mutta koira voisi kyllä nyt jotenkin hoksata pissaamisen ihan itse. Juominen ja syöminen sujuu jo. Nyt pitäisi saada tämä toinenkin pää auki.

Jatkan siis hiippailua toisten koirakoiden perässä.


perjantai 10. marraskuuta 2017

Tavoitteena kivuton koira

Kylläpä oli outoa tulla tyhjään kotiin. Ei rapissut tassut eikä odotettavissa ollut märkiä pusuja.

Piki on leikkauksessa ja minä hermoilen kotona soittoa lääkäriltä. Oletettavasti kaikki sujuu mainiosti, mutta näillä viime aikaisilla tapahtumilla mieleen on noussut jo muitakin näkoaloja.

Edellisessä postauksessa kertoilin valoisia näkymiä patellaluksaatioleikkauksen jälkeisen kuntoutuksen hyvästä suunnasta. Sitten tapahtui se jokin, joka käänsi suunnan. Ehkä se oli jokin yksittäinen tapahtuma (hyppy, liikaa liikuntaa, liukastuminen) tai sitten leikkaus ei vain onnistunut toivotusti vasemman jalan osalta.

Pikin jalan kunto meni selvästi heikommaksi ja koira kipuili liikkeestä. Ravissa ja käynnissä vaivaa ei välttämättä edes huomannut, mutta pienenkin kipittelyn jälkeen koira pysähtyi ja lepuutti jalkaansa ilmassa. Yritin ensin selittää itselleni, että josko tuo menisi särkylääkkeillä ja levolla, mutta sitten oli vain katsottava tilannetta suoraan silmiin ja päätettävä korjausleikkauksesta.
Istuma-asento paljastaa vasemman jalan vaivan.
Siellä Piki nyt on, Malmin Evidensiassa korjausleikkauksessa. Telauraa varmaankin syvennetään ja patellaa kiristetään lisää. Kolme fysioterapiaa on jo varattu alkaen 10 päivää leikkauksesta. Tästä se sitten taas alkaa, varominen ja hissuttelu. Koiran mielen pitäminen virkeänä ilman liikkumista on melkoisen haasteellista. Sohvaperunanakin jaksaa olla vain tietyn aikaa. Pikin mieli olisi juuri nyt niin valmis juoksemaan vapaana kotipihalla, mutta taas ikävä omistaja kieltää ilakoimisen.

Niin, ne viime aikaiset tapahtumat, joiden pohjalta olen ymmärtänyt koiran elämän haurauden ja lyhyyden. Piki sairasti veriripulin kolmisen viikkoa sitten ja eipä ollut yhtään liiottelua tieto sairauden nopeasta etenemisestä!

Olin käynyt koiran luona puolen päivän aikaan. Silloin se oli vähän vaisu ja uloste oli löysää. Neljän tunnin kuluttua lattialla oli jo veristä massaa ja koira oli apaattinen. Onneksi eläinsairaala on 10 min ajomatkan päässä. Koira oli alilämpöinen ja kuivunut. Cpr oli kivunnut jo 290 ja Piki on silminnähden heikossa kunnossa. Yön yli hellää tehohoitoa ja seuraavana päivänä sain koiran toipilaaksi kotiin. Jos minulla olisi ollut pidempi työpäivä, Pikin kunto olisi voinut romahtaa lopullisesti.

Neiti on myös sangen herkkämielinen. Olimme miehen kanssa 12 päivää reissussa moikkaamassa Taipeissa opiskelevaa lastamme sekä Filippiineillä asuvaa serkkuani ja Piki oli hoidossa. Hoitaja sai Pikiltä todellista shokkihoitoa, sillä koira oli lopettanut syömisen ja juomisen. Koiraa oli pitänyt käyttää kaksi kertaa nesteytyksessä ja syöttää osan aikaa ruiskulla. Diagnoosina oli oman ihmisen ikävä.

Kivuton elämä on jokaisen oikeus, näin ajattelen. Täysin kivutonta elämää ei olekaan, mutta Pikin kohdalla olen pohtinut, että jos tämä leikkaus ei onnistu ja koiran elämä on jatkossakin rajoituksia ja kipua, niin silloin minun täytyy jo pystyä miettimään sen päästämistä tähdeksi taivaalle. Sydän särkyy pelkästä ajatuksesta, mutta täysin kivutonta elämää ei tosiaankaan ole.

Ehkäpä Pikin toipumista nyt helpottaa ja tukee Kivuttomasta ostetut irtolahkeet ja toipilasliivi. Ainakin niiden avulla sen kipein vaihe on vähän kevyempää, kun ei tarvitse kulkea lampunvarjostin päässä.

Että mitäkö teen viikonloppuna? Hellin ja hoivaan ja nautin koiran läsnäolosta.

Edit. Soitto Evidensiasta kertoi, että kaikki on hyvin <3 Patellaa oli kiristetty lisää, mutta telauraan ei oltu koskettu. Hyvä niin. Koiran jalkaan oli myös laitettu tukiside. Kahden tunnin kuluttua hauva pääsee kotiin <3


sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Kolme eteen ja kolme taakse

Olen oppinut seuraamaan pikkukoiran askellusta varsin tarkkaan. Tunnistan kevennykset ja osaan lyhentää lenkkiä, kun näen koiran väsyvän. Huomaan, kun askellukseen tulee liikaa leveyttä eikä se pysy enää linjassa. Osaan suunnitella lenkin niin, että siihen tulee sopivasti fyysistä haastetta, mutta myös koiralle uutta virikettä ja virkeyttä.

Koiran ensimmäinen fysioterapia oli jo kaksi viikkoa leikkauksesta. Emme saaneet aikaa tutulle koirafyssarille, mutta eipä uudessa tuttavuudessakaan ollut moittimista. Koira oli toki alussa hieman ihmeissään uudesta paikasta, mutta bologneselle tyypilliseen tapaan, pienen miettimisen jälkeen uusi ihminen oli jo ihana.
©Annu Lius
©Annu Lius
Koiran lihakset olivat aika jumissa, mutta hieronnan jälkeen sen liikkeet olivat selvästi pehmeämpiä. Toki olin antanut Pikille annoksen kipulääkettä ennen fyssaria, että kokemus olisi mahdollisimman miellyttävä.

Matka Espooseen tuntui kuitenkin itselle liian hankalalta, joten siirryimme jatkamaan hoitoja tutulle fyssarille Tammistoon. Piki sai taas rentoutusta lihaksiinsa ja minä tarkat ohjeet päivittäisestä jumpasta. Mutta kylläpä vaan irrallinen jumppahetki tuntuu minusta, no, irralliselta.

Toki tein määrättyä jumppaa koiran kanssa pari päivää, mutta sitten siirryin tarkkailemaan koiran liikkeitä ulkona ja kuinka ollakaan, nuo samat jutut tapahtuvat koiralla ihan luonnostaan kävelylenkillä. Minulle on paljon luonnollisempaa kannustaa koiraa menemään tienvarren puskaan tutkimaan uusia hajuja ja peruuttamaan sitten sieltä takaisin. Tuota samaa peruuttamista meidän pitäisi tehdä kotona namin kanssa. Kolme eteen ja kolme taakse on paljon mukavampaa ulkona.

Nyt olen lisännyt koiralle yhden ulkolenkin ja pyrin tarkkailemaan koiran toimintaa, niin että sille tulee oikeanlaista liikettä luonnollisessa tilanteessa ulkona. Minulle tämä toimii paremmin ja sen myötä koirallakin on mukavaa.
Festareilla Vantaalla ©Annu Lius
Kaksi viikkoa sitten saimme luvan pidentää lenkkejä. Pikillä sai tuolloin olla kaksi kilometrin lenkkiä päivässä. Muut lenkit olivat sitten selkeästi lyhyempiä. Kaksi viikkoa on sen verran pitkä aika, että lenkit ovat jo pidentyneet, mutta edelleenkin koira on tiukan tarkkailun alla. Seuraan lenkkien pituutta iWatchin Aktiivisuus-sovelluksella. Näin minun on helppo lisätä lenkkeihin metrejä sopivin väliajoin.

Virkeän koiran vahtiminen on välillä työlästä, mutta se tuntuu raskaalta vain harvoin. Pikin hyvinvoinnista huolehtiminen on osa elämää koiran kanssa ja ne märät pusut saavat unohtamaan kaikki harmit.

torstai 3. elokuuta 2017

Kipuilua

Aivan huikean hienoa, että koirien kipulääkitys on hoidettu näin loistavasti! Tiede-lehden mukaan vielä 80-luvulla luultiin, että ihan pienet vauvat eivät tunne kipua. Minut on leikattu vauvana 60-luvulla ja silloin suurenkaan leikkauksen jälkeen vauvoille ei annettu kipulääkettä. Aivan järkyttävää!

Tämän päivän koira saa leikkauksessa puudutetta, rauhoitetta ja keskuhermostokipulääkettä ja leikkauksen jälkeen sen tuntemuksia rauhoitetaan kipulaastarilla, tulehduskipulääkkeellä ja tarvittaessa vielä opioideilla. Kaikki tämä on ollut tarpeen.
©Esko Lius - pari päivää leikkauksesta
Liekö ollut koiralla pää sekaisin opioideista tai muuten vaan elämä hämmentynyttä. mutta ensimmäiseen viikkoon se ei suostunut juomaan itse. Ruokakin syötettiin kädestä. Laitoin isoon ruiskuun vähän A+-jogurttia ja vettä. Miehen avulla sain koiran juomaan annoksensa. Näin pysyin myös kärryillä siitä, kuinka paljon koira on saanut nestettä. 
©Annu Lius
Lääkäri neuvoi haavalappujen ja kipulaastarin poistoon apteekista saatavaa suihketta. Hoitaja sen sijaan kehotti vain kastelemaan lapun kunnolla ja "kyllä se siitä sitten irtoaa". Kokeilimme ensin hoitajan neuvoa, mutta eihän siitä tullut mitään. Koiran karva kasvaa niin hurjaa vauhtia, että laput olivat lujasti karvoissa kiinni. Ensimmäisessä apteekissa eivät ensin olleet kuulleetkaan lääkärin vinkkaamasta suihkeesta, mutta onneksi toisessa tiedettiin mistä tuotteesta oli kyse. Pari suihkausta ja laput irtosivat helposti.
©Annu Lius
©Annu Lius - Paljaaksi ajelluissa paikoissa on jo liki sentin pitkä karva.
Koiran leikkauksesta on nyt 16 päivää. Koira nukkuu vielä paljon ja sen elämä on aika tylsää. Niitä kivoja sisäleikkejä ei voi vielä leikkiä ja pihallakin joutuu kulkemaan vain hihnassa. Minä kipuilen koiran mielialan kanssa, sillä kyllä tylsyys selvästikin masentaa sitä. Älypelienkin kanssa pieni koira joutuu liian haasteellisiin asentoihin.

Koiralle on käytössä yksi huone, jossa minä nukun koiran kanssa. Keittiö+ruokahuone on rajattu päiväoleilua varten. Kevythäkki pidetään olohuoneessa ja sen voi myös viedä terassille, niin koira saa haistella ulkoilmaa. Mutta koira kaipaisi jo minun perässäni tepsuttelua. Annankin sen välillä olla vapaana vähän isommassa tilassa, mutta joudun koko ajan varomaan, että se ei innostu juoksemaan ja pomppimaan. 

Piki on kuitenkin vasta vuotinen koira, joten kyllä se palaa taas omaksi iloiseksi itsekseen. Sillä sellaisihan bologneset ovat, iloisia höpsöttelijöitä.
©Esko Lius - kesäturkkinen tutkija Paloheinän metsissä

torstai 20. heinäkuuta 2017

Leikkaus ja vuosipäivä

Hyvää vuosipäivää Piki Pikkuinen! Tänään on kulunut tasan vuosi siitä, kun tämä valkoinen unelma käytiin hakemassa Rovaniemeltä. Onpa vaan vuodessa ehtinyt tapahtua paljon! Vuosipäivä kuluu nyt toipumisen merkeissä. Toivottavasti seuraava vuosipäivä on jo rennompi.
Piki vuosi sitten <3


Pikin polvileikkaus onnistui suunnitellusti. Leikkaus tehtiin siirtämällä lumpiojänteen kiinnityskohtaa ulkosivulle päin. Ulkosivun nivelkapseliakin kiristettiin. Tuon kiinnityskohdan siirron ymmärrän, mutta nivelkapselin kiristäminen ei kyllä tarkoita minulle mitään. Luen sen sujuvasti, mutta en tarkalleen tiedä mitä se tarkoittaa. Eläinlääkärin tietotaitoa.

Koira oli ensimmäisen illan lääkepöllyssä ja itkuinen. Raasu piti pientä vikinää ja uikutusta, jonka syytä piti yrittää tulkita - kipuja vai lääkehuuruja? Jos tulkitsen sen kivuksi, voin antaa opioideja, jotka sitten tuottavat todennäköisesti lisää vikinää. Päädyin tulkitsemaan vikinän kivuksi.

©Esko Lius, oma lohtueläin oli tukena.
Nyt kun leikkauksesta on jo kulunut 2 päivää, hauvan silmät ovat jo kirkkaammat. Koira tuijottelee minua pedistään kummissaan ja pyrkii jo lähtemään peräänkin. Omat jalat eivät kantaneet ensimmäisenä päivänä lainkaan, mutta toisena päivänä Piki on jo ottanut muutamia askelia. Tosin sen jälkeen kyllä lysähtää istumaan ja uikuttaa ihmeissään.
©Esko Lius, iltapissalla
Pissalla emme enää käy kaulurin kanssa. Tuo kuvan tilanne oli vain ensimmäiseltä yritykseltä. Tai siis käymmekö edes pissalla, sillä eihän sieltä mitään heru. Reilun vuorokauden kuluttua leikkauksesta kävimme Evidensiassa tyhjennyttämässä rakon ja taitaa olla tänään sama homma edessä. Ei heru mitään. Ruoka kyllä maistuu kädestä annettuna, mutta juomisen kohdalla menee hampaat tiukasti yhteen. Ruiskulla olen sitten antanut vettä ja veteen sekoitettua AB-jugurttia. Sen suostuu kyllä osin nielemään.
©Esko Lius
Tänään olisi irrotettava haavalaput ja saatava koira pissaamaan. Huomenna aloittelen passiivisen liikehoidon, jonka ohjeet tuli sähköpostiin. Aika hyvin kirjoitetut ohjeet, mutta olisihan tuo helpompaa jos joku näyttäisi mistä on kyse. Fysioterapiaan pääsemme vasta muutaman viikon päästä, kun on loma-aika ja tämän ammatin taitajia taitaa olla aika vähän.

Joku lääkäri sanoi, että koira tarvitsee apua muutamana päivänä leikkauksen jälkeen, mutta sitten homma alkaa sujumaan. Tämä oli siinä vaiheessa, kun pohdiskelin sopivaa aikaa leikkaukselle. Hyvä kun otin tämän leikkauksen oman lomani aikana, sillä taitaa todellisuudessa nämä ensimmäiset kolme viikkoa olla ihan tiukkaa puuhailua koiran ehdoilla. Ainakin itse haluan katsoa asioita nyt koiran näkökulmasta - ystävänpalvelus pienelle ystävälle.

torstai 13. heinäkuuta 2017

Valmistautumista polvioperaatioon

Pikin molemmat polvet (med 2/2) leikataan viiden päivän päästä. Koira ei tietenkään ole moksiskaan vaan elää tavallista elämäänsä, mutta minulle tämä on iso juttu. Jännitän leikkauksen sujumista, vaikka leikkaava ortopedi onkin minusta luotettava. Epiduraali ja pitkä leikkaus on koiralle iso rasitus. Vaikka nyt ei olekaan mitään syytä odottaa muuta kuin hyvää lopputulosta, niin olen silti levoton.

Kotona olen jo miettinyt kaikkien lattiapintojen peittämistä matoilla. Jotain mattoja täytyy vielä hommata ja joitakin terassilla olleita mattoja pestä väliaikaiseen sisäkäyttöön.

Muutan koiran kanssa yhteen huoneeseen oleskelemaan, sillä perheen kissa nostaa koiran aina tanssiin. Pikille on täysin mahdoton ajatus, että Peppi voisi vain kulkea rauhassa ohi. Sitä täytyy vähintäänkin seurata, ja mielellään ihan lähituntumassa. Reippain polkka repeää kissan hypätessä ikkunalaudalle. Silloin on ilmassa haukkua ja vauhdikkaita pyörteitä.
©Esko Lius
Tuon meille pyhitetyn huoneen lisäksi, keittiöön on rajattu pienempi tila kompostikehikoilla. Tila toimii muuten mainiosti, mutta pienellä koiralla on iso tarve kurkotella aitausta vasten. Takajaloille ei kuitenkaan saa tulla painetta ja vääntöä ensimmäiseen viiteen viikkoon, joten minun täytyy pystyä estämään kaikki kurkottelut tanssiharjoitusten lisäksi.

Ratkaisuksi tähän ostin tänään Peten koiratarvikkeesta kevythäkin. Pohdiskelin aikani myös metallihäkkiä tai jopa autoon sopivaa kuljetushäkkiä, mutta tämä kevythäkki vei voiton.
Häkissä on kaikilla sivuilla verkot, mutta tarvittaessa sivut voi peittää häkin omilla verhoilla. Kulkureittejä on kahdella sivulla, joten häkki on kätevä sijoittaa erilaisiin tiloihin. Koska yläreunoissa on kangasta, se ei houkuta samalla tavalla kurkottelemaan kuin mitä ylhäältä avoin häkki tekisi. Ja mikä parasta, tämä häkki oli koiralle aika luonteva paikka. Häkki oli ollut meillä vain muutaman tunnin, kun koira oli jo ottanut sen omakseen.

Tämän sopeutumisen taika taisi olla vähän siinä, että kasasimme sen koiran kanssa leppoisasti yhdessä ja vähän siinä, että laitoin häkin pohjalle koiran oman nukkutyynyn. Kun vielä häkki on sijoitettu tuon tyynyt paikalle ja heitin häkkiin kahdessa eri tilanteessa muutaman herkun noudettavaksi, niin se ei tuntunut Pikistä yhtään oudolta paikalta. Yhtään ei haitannut sekään, että tämä koira on useimmiten muutenkin rauhallinen ja rento.

Ja jos joku kummastelee koiran lyhyttä trimmausta, niin sekin on osa valmistautumista. Kun jalat ajellaan karvattomaksi ja selkäänkin tulee kalju kohta epiduraalin vuoksi, niin oli parasta vetäistä koko turkki pitkällä terällä kesäkuntoon. Kasvaa sitten tasaisemmin ja on tässä vaiheessa mahdollisimman helppohoitoinen. Tuo tyttömäinen rusetti pitää päälaen turkkia pois silmiltä.

Kunhan kaikki tämä on ohi, palaamme taas pörröturkkiin.
©Esko Lius


keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Lemmikki numero 26, mutta mitä tämä voi syödä?

Vaikka merivesiakvaarion kaloja, rapuja, meritähtiä ja mustekalaa ei lasketa, niin meillä on miehen kanssa ollut jo 26 lemmkkieläintä.

Kissamme Nasta pääsi retkeilymajakorttiimmekin kohtaan 'lapset', kun 30 vuotta sitten lähdimme häämatkalle. Sen kaveriksi tulivat Tope ja Sibe. Nasta joudutiin lopettamaan vuoden ikäisenä, kun sen silmät alkoivat pullistumaan päästä. Raasu oli todennäköisesti vaurioitunut synnytyksessä ja paine aivoissa kasvoi pikkuhiljaa. Näytti kummalliselta, kun kissa kävelee pöydällä eikä tajua pöydän loppuvan vaan yrittää jatkaa kävelyä ilmassa.
Nasta, Sibe ja Tope
Kissakaartiin ovat kuuluneet myös Peto, Helmi ja Peppi. Helmi ja Peppi ovat ehkä ne kaikkein rakkaimmat. Silkkiturkkinen Helmi oli oman tiensä kulkija, joka tuli vapaaehtoisesti syliin vain kerran. Peppi puolestaan on seurallinen ja itsenäinen yhtä aikaa. Kärsivällinen yhdeksänvuotias, joka kulkee arvokkaasti ympärillä härrävästä koirasta huolimatta.

Lampaamme Lambi ja Bambi olivat hauskoja tapauksia. Nautimme niiden seurasta yhden kesän, kun halusin näyttää lapsille, mistä liha tulee. Mies rakensi lampolan meidän takapihalle ja kävelytin otuksia meidän pihakadulla koiranvaljaissa. Hyvin osasivat kävellä hihnassa. Pihalle laitetun juoksunarun ne saivat menemään solmuun ja kukkapenkistä söivät kukkien nuput. Ruohonleikkaajiksi karitsoista ei ollut, sillä niille kelpasivat vain parhaat palat. Palvaamon osoite puolestaan jouti roskiin, sillä annoin ne muutaman mutkan jälkeen lopulta vihtiläiselle maatilalle äitilampaiksi.
Bambi ja Lambi lampolassaan
Kanit olivat ihan oma lukunsa. 1 hermeliini, 1 sachsengold, 1 kääpiöluppa, 2 black and tan -kania ja lukuisa määrä terhakoita kääpiölupan ja black and tanin poikasta. Ei huolinut Timantti rotusulhoa vaan lankesi välittömästi maahan päästyä 30 sekunniksi kääpiölupan kanssa samaan aitaukseen. 50 päivän kuluttua kaniaitaus oli mustanaan kaneja, kun poikaset lähtivät liikkeelle.
Timantti pesässään muutaman pariviikkoisen poikasen kanssa.
Kaikki eläimet ovat syöneet, mitä on eteen annettu. Peppi nyt joskus nirsoilee ruokansa kanssa, mutta lopulta kaikki maistuu. Piki onkin sitten ihan oma lukunsa ruokailujen suhteen.

Pennuille tarkoitetut kanapohjaiset nappulat menivät jonkin aikaa ihan hyvin, mutta sitten koira oli sitä mieltä, että paastoaminen on mukavampaa. Löysin MUSH:n pakastepullat ja niistä tuli uusi suosikki, kunnes niidenkin syöminen vaan loppui. Koira valitsi paastoamisen. Vaihdoin nappuloita, kokeilin toisia pullia, mutta eipä vain maistunut kuin hetken aikaa.

Kokolihasta tuli lopulta uusi suosikki. Kanaa keitettynä ja nautaa raakana ja suosio oli taattu, kunnes koiran vatsa alkoi oireilla. Oksentelua ja ripulointia ja vatsan rapsuttelua. Silmien vuotaminen lisääntyi ja peräpään sekä suupielien karvat punertuivat. Lääkäriin lähdimme, kun anturoiden karvatkin alkoivat punertaa ja popcornin haju lisääntyi.

Nyt Pikin ruokavalioon kuuluu kalapohjaisia nappuloita (Husse ja Barking Heads) sekä sianlihaa. Käytän pelkästään kotimaista lihaa, joten olen antanut sitä raakana. Kypsennettynä koira näiveltää sitä vain vähän ja jättää loput syömättä. Jauhetusta sianmaksasta tein uunissa paistosta (lisänä pari munaa ja perunajauhoja), mutta eläinlääkäri suositteli jättämään senkin pois, kun vatsa meni taas sekaisin.

Koulutusnameina käytän noita tavallisia nappuloita, mutta herkkuina annan kuivattua lammasta, siankorvasuikaleita tai jotain riistapohjaista.

Luiden antaminen on vielä ratkaisematta, sillä rustoluut koira on toistaiseksi vain haudannut. Oikeastaan aika söpö :)



Koiran vatsa toimii nyt hyvin ja ihon kutinat ovat helpottaneet. Ruokavalio menee siis oikeaan suuntaan. Kunhan saamme polvet leikkautettua ja toipumisaika on ohi, täytyy perehtyä vielä tarkemmin koiran ruokavalioon. Ostin maaliskuussa Malin Ekblomin verkkokurssin koiran lajityypillisestä ruokavaliosta ja raakaruokinnasta, mutta se oli kovin yleisluontoinen eikä siinä tullut riittävästi esille erityistilanteet. Vaikka kurssilla mainostettiin, että Malinille voi lähettää sähköpostia ja fb-ryhmässäkin saa tukea, niin tukea sai kyllä odottaa pitkään. Parin viikon viive sähköpostiin ja vastauksen jääminen kokonaan saamatta fb-ryhmässä, saa hakemaan tietoa toisaalta. Mikä tuo 'toisaalta' on täytyy sitten ratkaista erikseen, kunhan on sen aika. Herttoniemen eläinlääkäriasemalta olen tähän mennessä saanut hyviä neuvoja ja heidän kanssaan yhteistyössä aloitan mahdollisesti syksyllä koiran eliminaatiodieetin.

Mutta kaikkien mutkienkin jälkeen tämä lemmikki numero 26, pikku Piki, Pichu, on se kaikkein rakkain ja ihastuttavin! Mitä ihanin persoona ja seuralainen, jonka kanssa touhuaminen on väsyneinäkin päivinä suuri ilo.

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Vakuutuin vakuutuksesta

Olisi taas pitänyt kuunnella kokeneempia ja ottaa vakuutus ajoissa! Voi pöh ja höh!

Pikin jalkavaivat varmistuivat patellaluksaatioksi. (Med 2/2) Kun keskustelimme leikkauksen yksityiskohdista ja kustannusarvioista, ortopedi kehotti tarkistamaan vakuutusyhtiöstä, korvaavatko he leikkauksen. Soitin ja kysyin ja kyllä he korvaavat, ei mitään ongelmaa. Ehtona vain on, että vakuutus on otettu ennen neljän kuukauden ikää. Tarina jatkuu tietenkin niin, että minä otin vakuutuksen jonkin verran sen jälkeen - hupsista.

Olin kuullut monenlaista vakuutusten puolesta ja vastaan. Pyysin tarjouksia joiltakin yhtiöitä ja hinnat olivat aika kovia. Tuntui tarpeettomalta maksaa lähemmäs 600 euroa vuodessa koiran vakuutuksesta. Asia painui mielestä ja päätin siirtää tietyn kuukausisumman sivuun koiran hoitokuluja varten.

Asia jäi vaivaamaan mieltä, joten tutkin vielä tarkemmin Agria eläinvakuutusta. Sen hinnat olivatkin varsin inhimilliset. Päätin ottaa koiralle sittenkin vakuutuksen Agriaan. Vakuutusmaksu koostuu näin:
Agria Hoitokulu 132,30 e
Agria Henki 66,07 e
Agria Kuntoutus 9,10 e
Agria Vastuuvakuutus 20,30 e
Yhteensä 227,77 e

Olen ollut vakuutukseen tyytyväinen. Pikin aiemmat jalkavaivat on korvattu nopeasti ja sen kummempia kyselemättä. Fysioterapiassakin oli helppo käydä, kun maksettavaa jäi vain parikymppiä kerralta.

Tulevan leikkauksen osalta on sitten tyydyttävä harmittelemaan omaa hitauttaan ja kaivettava kuvetta. Kahden polven leikkauksen hinta-arvio Malmin Evidensiassa on 1500€. Tähän sitten fysioterapiat á 73€. Jos kaikki menee suunnitellusti hintaa tulee 2000€ +-200€. Jos hoidossa tulee takapakkia, niin hinta voi nousta paljonkin.

Tapasin toukokuun lopussa eläinsairaalan päivystyksessä naisen, jonka molempia koiria oli purrut kyy. Koirilla ei ollut vakuutusta. Koirien pelastaminen kustansi lähemmäs 4 tonnia, mutta naisen kyyneleet olivat vain iloa koirien saamisesta kuntoon.

Samalla asenteella mennään.

Nyt annan koiran nauttia pihapuuhista ja heinäkuun loppupuolella Pikin jalat laitetaan kuntoon.

torstai 1. kesäkuuta 2017

Med 2/2 - leikkaus loppukesällä

Pari päivää sitten harmittelin trimmaajan tekemään huonoa jälkeä, mutta tänään sillä ei olekaan enää mitään merkitystä. Ortopedi kertoi iltapäivällä Pikin molempien polvien kaipaavan kirurgin veistä. Voi sentään!
En saanut aikaa luotetulle trimmaajallemme, joten ajattelin kokeilla toista paikkaa. Pyysin pehmeän pään ja lopputuloksena olikin siilitukka! Turkissa on tupsuja ja selviä kuoppia ja häntäkin on saanut saksista, huoh, onneksi turkki kasvaa ja oikeastihan rumuus ei ole edes hidaste.

Pikillä oli talvella pieni revähdys vasemmassa takajalassa. Koira otti pentukurssin luoksetuloharjoituksen tosissaan ja ryntäsi luokseni niin, että jalat sutivat tyhjää. Reisi ei tykännyt ja sitten sitä kuntoutettiin jokusen kuukauden verran. Postaus aiheesta

Jo silloin sama ortopedi tutki polven nivelet huolella, mutta näki niiden olevan normaalit. Nyt koira on lenkillä ollessa muutaman kerran ulvahtanut kivusta ja pysähtynyt paikoilleen. Pienen ajan kuluttua on sitten taas jolkotellut tyytyväisenä eteenpäin.

Kun tällaisia tilanteita oli ollut kolme kahden päivän sisällä, vein koiran päivystykseen. Päivystyksessä todettiin löysyyttä polvissa ja kehotettiin käymään ortopedillä. Tänään ortopedi sitten vahvisti asian.

STATUS: Nyt ei selvää ontumaa huoneessa liikkuessa ja kääntyillessä, korkeintaan hetkittäin paikalle pysähtyessä paino hivenen kevyemmin vasemmalla takajalalla. Ei havaittavia aristuksia taivutuksissa takaraajojen varvasalueilla, kintereissä, polvissa eikä lonkissa. Molemmat polvilumpiot luksoituvat polven sisäsivulle ja hakautuvat hetkellisesti (ns. mediaalinen patellaluksaatio, aste 2), vasemmassa luksaatiotaipumus hieman herkemmässä oikeaan verrattuna.

Olin pari päivää sitten käynyt katsomassa Pikin emän tietoja Kennelliiton sivuilta ja arvellutkin, että jotain tällaista sieltä löytyy. Emällä on nimittäin patellaluksaatio med 2/0. Enhän minä edes ymmärtänyt tarkistaa mitään tällaista viime heinäkuussa, kun halusin juuri tämän koiran! Se ainoa vapaana oleva bolognese narttu ja minun piti saada juuri se.

Kadunko? En tietenkään! En kadu tätä koiraa, mutta harmittelen sen puolesta. Voi rassua, joka joutuu kokemaan kipua nyt ja vielä enemmän leikkauksen jälkeen. Ortopedin mukaan tällainen leikkaus on rutiinia ja koira leikataan kuntoon, mutta leikkaus on aina leikkaus ja tulee olemaan haasteellista pitää vuotista koiraa rauhallisesti leikkauksen jälkeiset viikot. Mutta kyllä sekin hoituu, askel kerrallaan.

Tässä vielä kuva juuri ennen trimmausta. Pään muoto on mukavampi ja häntäkin kiva huisku. Tarkkasilmäiset ja osaavammat huomaavat, kuinka Piki istuu vähän kenossa vasemman lonkkansa päällä.

Pyysin eläinlääkäriä laittamaan virallisen ontumatutkimuksen tulokset Kennelliittoon, niin että se joku toinen voisi halutessaan tuumata muutaman kerran enemmän tämän emän mahdollisten uusien pentujen hankkimista. Toivottavasti kasvattajakin huomaa antaa Lucky Lolitan olla jatkossa vain kotikoira.


lauantai 22. huhtikuuta 2017

Kaivaminen on koiralle nautinto

Meillä on Pikin kanssa yhteinen harrastus: kaivamme maata. Kun lumet olivat sulaneet ja maa vähänkin pehmennyt, niin minun oli ihan pakko päästä ruopsuttelemaan maata. Meillä on iso piha, josta löytyy aina jotain puuhattavaa. Koira oli heti valmis auttamaan. Tosin meillä on vähän eri käsitys siitä, milloin työ on valmis. Pikin mielestä tasainen multakerros kotkansiipien juurella on ihan yliarvostettua.

 Tämä rintaus on suuren tammen alla, joten mullasta löytyy paljon aarteita.
Piha on minulle rentoutumisen paikka. Ei siellä pidä nipottaa jokaisesta kasvista tai asetelmasta, koira saa kaivaa kohtuuden rajoissa. Pensaiden alle laitetut katteet haluan kuitenkin pitää paikoillaan, joten niitä koira ei saa levitellä, mutta muuten annan sen touhuta pihalla vapaasti. Hyvin Piki noudattaakin 'anna olla' -pyyntöä.

Pyyntö toimii myös kotona, mutta vain toimintoon yhdistettynä. Piki haluaakin jatkaa kaivuuharrastustaan myös sisätiloissa. Kun kukaan ei ollut antamassa koiralle muita virikkeitä työpäivän aikana, niin niitä piti keksiä itse.


Nyt kun haluan purkaa suuren (5m x 2m) perennapenkin ja saada sen tilalle havuasetelman, minun täytyy pohtia kasvivalintoja myös koiran näkökulmasta. Olin ajatellut kääpiövuorimäntyä ja lamosinikatajaa, mutta katajan neulaset ovat pistäväkärkiset. Ajatus terävistä naulasista koiran anturoissa ei ole mukava.

Haluaisin asetelmaan pari korkeampaa kasvia ja maanpeitehavuja. Joudun varmaan vaihtamaan lamosinikatajan tuivioon. Se ei ole ykkössuosikkini, mutta ei myöskään pistele kenenkään paljaita jalkoja. Toisaalta paikka on paahteinen ja tuivio viihtyy paremmin puolivarjossa. Äitienpäivään mennessä täytyy tehdä päätös, sillä silloin saan lihaksikasta työvoimaa pihapuuhiin ja me Pikin kanssa voimme hoidella viihdytyspuolen.

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Kymmenen ulkoiluttajaa ja heidän koiransa

1. Tämän koiran ihminen vaikuttaa olevan sekä kuuro että mykkä. Kun me väistämme heitä sivupolulle, niin heidän reittinsä kulkee tietenkin juuri tuolle samalle pikku polulle. Viiden metrin fleksissä on ulottuvuutta, mutta juuri kun koiriensa kuonot ovat koskettamassa omani koirani kirsua, hihna kiristyy ja omistaja sanoo: "Kom, Ida, kom, Frans!" Koirille tuntuu olevan sama, mitä kieltä tai mitä niille sanotaan, mutta tiukka hihna on hyvä opettaja. Oma koiruus mussuttaa koulutusnaksuja ja ynisee kummissaan.

2. Tässä parivaljakossa ihminen on sangen aktiivinen. Hän alkaa toimia heti meidät huomattuaan. Koiransa kita on täynnä nameja ja hihna kiristyy, mutta päättäväisesti he kulkevat eteenpäin, tai ainakin kiemurtelevat eteenpäin. Meidän kohdallamme koira aloittaa rähinän ja kiskonnan ja omistaja laittaa kampoihin minkä pystyy. Tämän koiran nimi on usein 'Loppu!' tai 'Ei!', nousevalla intonaatiolla sanottuna. Minun fifini jähmettyy tuijottamaan isompaansa ja haluaa ohituksen jälkeen välttämättä haistaa riehujan tassunjäljet.

3. Tämän parivaljakon omistaja on hölkkävarusteinen nuori, jolla on isot kuulokkeet korvilla. Koira on usein pieni tai korkeintaan keskikokoinen, mutta hyvin koulutettuna se osaa määrätä tahdin ja suunnan. Usein tuo suunta on juuri meitä kohti. Minä sanon, korotan ääntäni ja lopulta karjaisen: "Älä tule tänne!", mutta koira taitaa ymmärtää vain tuon viimeisen sanan. Ihminenhän ei tässä koirakossa kuule kuin musiikkia. Elekieltä hän kuitenkin ymmärtää. Huiskuttava käsi ei aina tarkoita vilkutusta.

4. Seuraavalla omistajalla on pieni, valkoinen koira. Koska oma koirani tunnistaa kaltaisensa, niin heidän kanssaan jäämme juttelemaan. Puhumme vuotavat silmät ja ruokavaliot ja pohdimme turkinhoitoa. Koirat kuiskivat salaisuuksia toistensa korviin. Tämän kohtaamisen jälkeen on hyvä mieli.

5. Seuraava koirakko kulkee leppoisan rauhallisesti. Iso koira ei turhia hötkyile vaikka omistaja onkin usein reipas ulkoilija. "Hei, tämän koiran nimi on Onni ja se tykkää pienistä pennuista. Haluatko antaa koirien tutustua?" ja tietysti minä haluan. Iso koira asettuu maahan ja oma pentuni saa nuuskia ja kuiskia taas omat salaisuutensa ison korviin. Lopulta iso kyllästyy pieneen ja nousee ylös, katsoo omistajaansa ja niin he jatkavat matkaa. Oma pentuni katsoo kaivaten ison perään.

6. Seuraavan koirakon näemme vain kaukaa. Molemmat kulkevat päättäväisesti samaan suuntaan samalla vauhdilla. Sivuille ei vilkuilla ja vauhti pidetään reippaana. Vips vaan ja he ovat jo menneet.

7. Tässä laumassa on kaksi ihmistä ja kymmenen koiraa. Koirien vinkuvan hengityksen kuulee jo kaukaa, kun panta painaa henkitorvea. Ne joilla on hihna löysemmällä huolehtivat rähinäefektistä. Joukkoon mahtuu muutama houdini, jotka pujottavat itsensä vapaaksi pantakahleistaan ja siinä vaiheessa omani on jo sylissä. "Ei se mitään pahaa tee." Pitäisikö uskoa?

8. Tämä seuraava koirakko on ehkä se kaikkein merkillisin ja onneksi myös harvinaisin. Kysyn itse aina etukäteen saavatko koirat tervehtiä. Näiltä ihmisiltä saa iloisen vastauksen, että kyllä saa. Sitten esittelen oman koirani iän ja sukupuolen ja kerron jotain sen tavasta toimia toisten koirien kanssa. Kolmen sekunnin kuluttua toinen koira jo rähisee, näyttää hampaitaan tai tarttuu niillä kiinni omaan pikkukoiraani. Kun otan omani turvaan, toisen koiran ihminen sanoo, että joo se tekee aina noin pennuille tai että se vaan haluaa selättää sinun pentusi. Kun protestoin ja sanon, että sitten me lähdemmekin eteenpäin, niin saan vakuutteluja siitä kuinka juuri tämä selättäminen tai ärinä olisi oman koirani parhaaksi. Ei ole.

9. Yksi ihanimmista ihmis-koira -pareista ovat vanhemmat sedät, jotka kuljettavat vaimojensa ystävättärien koiria. He ansaitsivat oman postauksensa joku aika sitten. (Uurteiset miehet)

10. Ja tietysti sitten olemme me, Piki ja minä. Me olemme se koirakko, jossa kulkusuunta päätetään aina kulloisenkin tuulen mukaan. Ja ei, koira ei päätä suuntaa vaan minä, mutta toki tarkkailen hauvan mielialaa ja tarmoa. Minä olen se haahuilija, joka tuijottelen puita ja kuuntelen niiden huminaa, kun koirani tutkii ojia ja pusikoita. Koirani nimi voisi olla 'Höpsö', 'Anna olla' tai 'Jopas taas erehdyit', joskus se on myös 'Toope' ja 'Hönö', mutta etenkin viime päivinä sen nimi voisi olla 'Sivu'. Minä olen se ihminen, jonka pää tietyissä paikoissa pyörii kuin pöllöllä, että bongaisin takaa tulevat pyöräilijät ajoissa. Koirani taas bongaa lintuja, joista närhen ääni saa sen olemaan erityisen valppaana. Koirani on se vaanija, joka lähestyy tiettyjä koiria matalana. Silloin se joutuu joko kääntymään, pysähtymään tai pääsee syliin. Vaanimisen lisäksi 'Toope' osaa myös kiskoa hihnaa, mikä onkin varma tapa päästä nopeammin kotiin.
©Esko Lius
Ja siellä me kuljemme, samoja polkuja kaikki haukun, rekun, piskin, hurtan, fifin, sessen, koirulin, hauvan ja pennun taluttelijat. Taaperramme sateet ja paisteet ja etsimme päivän tasapainoa, että lenkki olisi kaikille onnistunut. Mahdumme hyvin samoille poluille.

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Hienosti hihnassa

"Hihnassa on kaksi päätä, A ja B, ja vain toinen voi päättää, mitä tehdään. Aika hyvin olen saanut opetettua A:lle, milloin on aika hidastaa tahtia tai vaihtaa suuntaa. Lopetin vain kävelemisen, kun vauhti oli liian reipas. Hyvin äkkiä A oppi pysähtymään ja katsomaan minua. Kun katsekontakti oli saatu, niin pystyimme taas jatkamaan matkaa. Välillä pysäyttämiseen tarvitaan kyllä ihan voimakeinoja, kun A ei heti ymmärrä.
©Esko Lius
Jos lenkillä on mukana namit, niin ne on mukana tietysti syömistä varten. Joskus A ei ymmärrä, että matkaa on taitettu vierekkäin jo ainakin 50 metriä. Kyllä siinä jo uupuu ja täytyy saada voimanameja. Silloin minun täytyy muistuttaa A:ta, että täällä ollaan ja nameja pitäisi saada juuri nyt. Jotain johdonmukaisuutta hihnalenkeilläkin täytyy olla.
©Esko Lius
Minusta A on aika outo, kun antaa nameja vain silloin kun en niitä erikseen pyydä. Silloin saatan kyllä hermostua ja antaa tälle hölmölle hihnalle kyytiä.
©Esko Lius
Jos totta puhutaan, niin kyllä A osaa melkein aina kulkea hienosti hihnassa. Ei kisko eikä rajoita vaan antaa sopivasti tilaa mennä ja haistella. Silloin meillä on parasta.
©Esko Lius
Tai ehkä parasta on kuitenkin tämä ...

©Annu Lius
Tänään A menee taas koirakouluun ja minä pääsen mukaan. Siellä on ihan kivaa, mutta jostain syystä sieltä tulee aina läksyjä. A taitaa olla hidas oppimaan. Onneksi hihnassa on se toinenkin pää ja voidaan käyttää B:n suunnitelmaa. Olen aina valmis auttamaan :) "