tiistai 29. marraskuuta 2016

Pentu pelaa - taso 2

Pentu osaa nyt töniä ja kiskoa ja jonkin verran myös kokeilla erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja. Rauhallinen odottaminen ei kuuluu vielä taitoihin, sillä minä en ole sitä sille opettanut. Pyydän toki pennun istumaan ja annan lelun vasta, kun se rauhoittuu, mutta kyllä pieni pylly nousee maasta jo siinä vaiheessa, kun lelu vasta koskettaa lattiaa. Minä olen malttamaton.

Pentu on siis noussut tasolle 2. Tassun huitominen on sille luontaista ja tässä pelissä sitä saa tehdä ihan luvan kanssa. Putkiloihin laitetaan nameja ja sitten pennun pitäisi pyöräyttää ne sopivalla nopeudella ylösalaisin, että namit tipahtavat. Putkiloihin on vaihdettavat kannet, jolloin pelistä tulee vaikeampi. Yksi iso reikä on vielä aika helppo, mutta kolme pienempää reikää vaatii jo rauhallista pyörittäjää. Osin olen helpottanut peliä eri kokoisilla nameilla.
©Annu Lius
Paketin kuvassa lelu näyttää tukevalta. Alusta on vähän muoviosiaan painavampi, mutta kyllä senkin saa heilumaan. Nuo vihreät pystypuut piti kiinnittää ristipääruuveilla. Loogista ja järkevää, mutta kylläpä muoviosien jengat olikin vinot. Sain tehdä ihan tosissani töitä, että sain ruuvit kiinnitettyä ja silti piti pyytää esikoiselta apua loppukiristykseen. Miehen voimilla ne sai paremmin kiinni, mutta ei edelleenkään ihan tukevasti muoviosien epätarkkuuden vuoksi.

Nuo siniset putkilot oli ihan näppärä kiinnittää vaakarautaan. Sen verran ahdas tuo väli kuitenkin on, että putkilot eivät käänny kovin helposti. Isommalle koiralle se ei liene mikään pulma, mutta pieni koira joutuu kurkottelemaan tassullaan aika ylös. Olenkin ottanut välillä yhden putkilon pois, jolloin ne pyörivät liukkaammin.

Liekö sitten putkiloiden nahkeudesta vai mistä kiinni, mutta pentu on siirtynyt tassujen hiutomisesta kuonolla tönimiseen tässäkin pelissä. Vaan saahan tätä peliä niinkin pelata.

Video on kohtuullisen pitkä, liki 2 min, mutta halusin taas kuvauttaa koko leikin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti