perjantai 21. lokakuuta 2016

Hyvvee päevee, lamppuharja

Tein Pikin kanssa parin päivän nostalgiamatkan Varkauteen. Yli 300 kilometrin ajomatka vähän mietitytti etukäteen, mutta Piki oli helppo matkaseuralainen. Käveli itse kuljetuskoppaansa ja puuhaili siellä omiaan. Mennessä pysähdyin kerran Mikkelin Kenkäverossa, mutta takaisin ajelin nollan pysähdyksen taktiikalla.
@ Annu Lius, ankkatikku suupielessä
Koira on hyvä tekosyy kuljeskella paikoissa, joissa ei aiemmin ole käynyt. Vaikka asuin elämäni ensimmäiset 19 vuotta Varkaudessa, en tullut koskaan käyneeksi Varkauden Klubin takapihalla. Eihän sinne nyt noin vain kävelty. Koiran kanssa se oli kuitenkin ihan luontevaa. Silloin ennen Klubilla oli toimintaakin, mutta nyt se oli säälittävän hiljainen. Rapistuva kaunotar puistikon laidalla.
@ Annu Lius, Varkauden Klubi
Veikkolan kulmilla tapasin koiraansa ulkoiluttavan vanhemman pariskunnan. Kyllä maailma vaan on pieni, sillä he asuivat nyt Pehesaaressa, jossa minä asuin nuorena ja he olivat muuttaneet Varkauteen aivan kivenheiton päästä nykyistä kotiani täällä Helsingissä. Heidän tarinoitaan oli hauska kuunnella. Kukahan tuntisi Veikkolan itämaisen leijonan tarinan?
@ Annu Lius, Veikkola Päiviönsaarella
@ Annu Lius, Veikkolan itämainen leijona



















Kauppakatua kulkiessamme monet pysähtyivät juttelemaan. Onhan pientä koiraa helppo lähestyä. Kuulin monta tarinaa menneistä koirista ja siitä ikävästä, minkä koiran poismeno oli tuonut. Ojasen kaupan luona tapasin vanhemman herran: "Hyvvee päevee, lamppuharja", hän tervehti Pikiä ja Piki heilutti innoissaan häntäänsä. Minulla heräsi hauskoja muistoja sekä kaupasta että tuosta puheenparresta. Ojasen kaupasta ostimme ystäväni Helenan kanssa kansakouluvuosina valkoiset merimieshatut. Minun hatussasi oli punainen tupsu ja Helenalla oli sininen. Niiden kanssa sitten kuljimme Kauppakatua ja olimme niin hienoja.
@ Annu Lius
Ja se pakollinen retki vesitornille oli tietysti tehtävä. Lapsena ajoimme hissillä ylimpään kerrokseen ja sitten juoksimme mahdollisimman nopeasti rappuja alas. Viimeiset rappuset sai hypätä. Vesitornin viereinen rinne oli mahtava mäenlaskupakka. Vaikka mittasuhteen pienenevät vanhetessa, niin tuo rinne näytti edelleenkin huimalta. Lasketaankohan siinä vieläkin talvisin mäkeä?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti