sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Eläin oppii, ja minä sen kanssa

"Koiran kouluttaminen ei ole rakettitiedettä", sanoi Miira Hellsten tänään Miten eläin oppii? -luennolla. No ei ihan, mutta kyllä tässä puuhassa on omat kiemuransa, joita tällainen noviisi joutuu oikomaan yksi kerrallaan. Näiden kolmen ihanan kuukauden aikana olen oppinut, että

koiran kouluttaminen vaatii yhtäaikaa pitkäjänteisyyttä ja ketteryyttä. Viisaasta katseestaan huolimatta koirani ei puhu suomea eikä käytä samanlaista elekieltä kuin minä. Joudun opettamaan sille kärsivällisesti, kuinka haluan sen ohittavan toiset koirat tai vaihtoehtoisesti minun täytyy ketterästi vaihtaa reitin suuntaa välttääkseni ongelmia. Mielikin täytyy pitää ketteränä, että oivallan milloin tulkintani koiran käytöksestä menee metsään, ettei meidän tarvitse mennä metsään kirjaimellisesti. Tänään nimittäin mentiin ja siellä olikin sitten ihan hurjasti kaikkea kivaa, mitä ei saanut syödä. (Kanssakoirailijat, voisitteko kerätä jätökset myös metsästä, kiitos.) Koirani ymmärrys "jätä" sanan merkityksestä on vielä hyvin tilannesidonnainen.

ruokakuppi on ajoittain vain kiva koriste. Ei koirani kaipaa ruokaa kupista vaan se kaipaa puuhailla ruokansa eteen. Kädestä syöminen on sallittua, jopa toivottavaa, ruokaa täytyy etsiä ja ruualla saa leikkiä. Aktiivialustat ovat kivoja ja leluihin piilotetut namit herkullisempia kuin kupista tarjotut. Kävelylenkeillä saa syödä, mutta vain minun kädestäni. Ja niitä muita tilanteita varten pidän desinfiointipyyhkeitä taskussa.

koiran kouluttaminen vaatii myös aktiivista hereilläoloa. Jos haluan opettaa koiralleni, että villasukkien sijasta haluan sen purevan lelujaan ja että pyykkien järjestäminen on ihmisten hommaa, niin silloin minun ei kannata jättää villasukkia lojumaan lattialle. Olisiko tämä toisaalta nose workin alkeita, kun koirani osaa erotella sukat pyykkikasasta?

vaatteeni haisevat koirannameille. Olen kuljetellut erilaisia nameja taskuissani ollakseni valppaana palkitsemaan oikeaa käytöstä. Nyt olen kyllästynyt namien hajuun ja ostin vyöllä kiinnitettavät treenitaskut koulutustilanteita varten. Erillinen namipussi minulla on ollut jo jonkin aikaa.

koiran kouluttamiseen tarvitaan tietoa. Tämän päivän luento Heiluvassa hännässä oli asiantunteva ja lämminhenkinen. Tulimme tänne pentukurssille, kun edellisen paikan hygienia ei ollut kohdillaan. Olimme jo perjantaina ensimmäisellä kurssikerralla ja siitä jäi hyvä mieli. Ohjeet räätälöitiin juuri minulle ja juuri tälle koiralle. Luennon tasokkuus ilahdutti ja haastoi oppimaan lisää. Luentomonisteessa riittää pureskeltavaa pidemmäksi aikaa.

koiraa on ihana kouluttaa! Se on läsnä juuri minulle ja haluaa tehdä juttuja minun kanssani. Se on aina iloinen ja optimistinen. Maailma on koiralle mahdollisuuksia täynnä ja minä voin nauttia niistä yhdessä tämän hassun hurtan kanssa! Kun vielä opin vähitellen ymmärtämään hauvaani entistä paremmin, niin yhteiselomme on entistä ihanampaa. Telkänrannan kirja on kiehtova matkaopas eläinten maailmaan.

perjantai 21. lokakuuta 2016

Hyvvee päevee, lamppuharja

Tein Pikin kanssa parin päivän nostalgiamatkan Varkauteen. Yli 300 kilometrin ajomatka vähän mietitytti etukäteen, mutta Piki oli helppo matkaseuralainen. Käveli itse kuljetuskoppaansa ja puuhaili siellä omiaan. Mennessä pysähdyin kerran Mikkelin Kenkäverossa, mutta takaisin ajelin nollan pysähdyksen taktiikalla.
@ Annu Lius, ankkatikku suupielessä
Koira on hyvä tekosyy kuljeskella paikoissa, joissa ei aiemmin ole käynyt. Vaikka asuin elämäni ensimmäiset 19 vuotta Varkaudessa, en tullut koskaan käyneeksi Varkauden Klubin takapihalla. Eihän sinne nyt noin vain kävelty. Koiran kanssa se oli kuitenkin ihan luontevaa. Silloin ennen Klubilla oli toimintaakin, mutta nyt se oli säälittävän hiljainen. Rapistuva kaunotar puistikon laidalla.
@ Annu Lius, Varkauden Klubi
Veikkolan kulmilla tapasin koiraansa ulkoiluttavan vanhemman pariskunnan. Kyllä maailma vaan on pieni, sillä he asuivat nyt Pehesaaressa, jossa minä asuin nuorena ja he olivat muuttaneet Varkauteen aivan kivenheiton päästä nykyistä kotiani täällä Helsingissä. Heidän tarinoitaan oli hauska kuunnella. Kukahan tuntisi Veikkolan itämaisen leijonan tarinan?
@ Annu Lius, Veikkola Päiviönsaarella
@ Annu Lius, Veikkolan itämainen leijona



















Kauppakatua kulkiessamme monet pysähtyivät juttelemaan. Onhan pientä koiraa helppo lähestyä. Kuulin monta tarinaa menneistä koirista ja siitä ikävästä, minkä koiran poismeno oli tuonut. Ojasen kaupan luona tapasin vanhemman herran: "Hyvvee päevee, lamppuharja", hän tervehti Pikiä ja Piki heilutti innoissaan häntäänsä. Minulla heräsi hauskoja muistoja sekä kaupasta että tuosta puheenparresta. Ojasen kaupasta ostimme ystäväni Helenan kanssa kansakouluvuosina valkoiset merimieshatut. Minun hatussasi oli punainen tupsu ja Helenalla oli sininen. Niiden kanssa sitten kuljimme Kauppakatua ja olimme niin hienoja.
@ Annu Lius
Ja se pakollinen retki vesitornille oli tietysti tehtävä. Lapsena ajoimme hissillä ylimpään kerrokseen ja sitten juoksimme mahdollisimman nopeasti rappuja alas. Viimeiset rappuset sai hypätä. Vesitornin viereinen rinne oli mahtava mäenlaskupakka. Vaikka mittasuhteen pienenevät vanhetessa, niin tuo rinne näytti edelleenkin huimalta. Lasketaankohan siinä vieläkin talvisin mäkeä?



lauantai 15. lokakuuta 2016

Turvaportti leikkihuoneeseen

Minä leikin langoilla. Neulon sitä sun tätä ja puuhastelen monen moista lankojen kanssa. Kissamme täyttää pian 9 vuotta ja on kai yhden kerran leikkinyt kanssani. Muutoin se on antanut lankojen olla rauhassa. Piki on toista maata. Sen naskalihampaat tarttuvat kiinni lankoihini suurella riemulla.

Kun perheen koko pieneni poikien muutettua omilleen, minä sain leikkihuoneen. Langoille, kankaille ja kaikille aiheeseen liittyvälle oli nyt oma tila. Piki haluaisi tietysti seurata minua sinnekin ja ottaa osaa leikkiin, mutta tämä on minun oma juttuni ja oma reviirini. Piki on suljettu näistä leikeistä ulos.
© Annu Lius
Luulin sopivan portin löytämisen olevan vaivalloista ja niiden myös maksavan paljon. Tammistoon avattiin perjantaina Peten Koiratarvike ja olihan siellä tietysti pakko käydä. Ilokseni löysinkin sieltä helposti asennettavan portin hintaan 59.90€.

 Oven karmeihin ruuvattiin oikeille kohdilleen muovikappaleet, joihin portti vain yksinkertaisesti kiristettiin portin kehikossa olevilla isommilla ruuveilla, tai ehkä niitä kutsuttaisiin puristimiksi, en tiedä. Mukana oli ohjeet DVD:lläkin, mutta kuvallinen pikaohje oli riittävä. Tosin helppohan minun on tästä kirjoitella, kun mies teki työn.

Nyt minun leikkihuoneeni on kuitenkin turvassa portin takana. Portti avautuu vähän nihkeästi, mutta kun korkeutta on vain 75 cm, niin sen yli voi astua. Kissakin pääsee loikkaamaan kevyesti sen yli ja tulemaan rauhallisempaan tilaan nukkumaan.
© Annu Lius

tiistai 11. lokakuuta 2016

Pentukurssi, mutta ilman vaaroja, kiitos

Pentueskarin jälkeen oli hyvä mennä pentukurssille. Kun pentueskarissa vasta harjoiteltiin treenaamaan, niin pentukurssilla homma on jo vähän napakampaa. Pennuilla on isompi tila ja ne eivät saa leikkiaikaa keskenään. Harjoituksetkin ovat jo pykälää vaativampia, ainakin meille, ja niiden tekemiseen tarvitaan suurempi tila.


Luoksetuloharjoituksissa palkintonami heitettiin ihmisestä hieman kauemmas, niin että pentu joutui tekemään vähän enemmän hommia. Namia piti myös etsiä, sillä ainakin meidän namimme upposivat kivasti alustaan. Alusta oli kuin tekonurmea, jonka pohjalla oli kumirouhetta. Koira nuuskutti sitä innoissaan ja kaivoi sieltä nameja, omia ja muilta jääneitä. Monia muitakin eritteitä sieltä varmaan löytyi, mutta tätä en tajunnut ennen kuin kotona.

Ensimmäisen kurssin jälkeinen ilta ja iltayö kului nimittäin koiran oksennuksia siivotessa. Ne kaikki namien myötä syödyt kumirouheen kappaleet tulivat ulos reipasta tahtia. Onneksi tulivat, sillä tuo pari ruokalusikallista kumia koiran suolistossa ei kuulosta hyvältä.

Olin heti seuraavana päivänä yhteydessä ShowHau Centeriin ja kerroin tilanteen. Sähköpostilla sovimme, että Pikille voi kattaa seuraavaa kertaa varten alueen, niin että treenaaminen on turvallista. Kerroin että minusta esim. 2m x 2m -kokoinen alusta on liian pieni, sillä silloin keskittyminen menee alustalla pysymiseen eikä varsinaiseen treeniin.

Myönnän yllättyneeni, kun saimme toiselle kerralle alustaksi pörrömaton, jonka koko oli maksimissaan 100cm x 150cm. Koiralla oli kivaa nuuskia ja kaivaa ja yrittää päästä alustalta haistelemaan ja maistelemaan kumirouhetta. Minulla ei ollut kivaa. Kokeilkaapa tehdä luoksetuloharjoitusta moisella alustalla.



Tämä pentukurssi jäi meiltä kahteen kertaan. Sain rahani takaisin käyttämättä jääneiltä kerroilta. Hyvä niin, mutta jotenkin olen kyllä kuullut jo niin monta kertaa lauseen: "Ihan ensimmäistä kertaa tapahtuu mitään tällaista."

Seuraavaksi soitan Heiluvaan Häntään ja varmistan, että heillä tosiaankin on alustana liukastamaton muovimatto. Sellaisen voi puhdistaa ja sitä ei voi syödä.


sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Pentu treffaa suuria ja pieniä

Koiranpennun kanssa eläessä on hauskaa yrittää ymmärtää maailmaa matalammasta näkökulmasta. Maailma on niin erilainen 150 senttiä matalemmalta ja maailma on käsittämättömän erilainen, kun miettii erilaisia hajuja.

Välillä pennun elämään tulee uutta ja suurta ihan spontaanisti kävelylenkillä. Olimme joitakin aikoja sitten Vantaanjoen maisemissa ja parkkipaikan luona oli hevosaitaus. Eräs ihana nainen oli siellä ratsastamassa lempeällä hevosella. Kun menimme varovasti lähemmäs, hän tuli hevosen kanssa luokse ja auttoi mielellään pennun tutustuttamisessa suureen nelijalkaiseen.

Tavallisesti olen tehnyt videot iPhone 6+:lla, mutta tämä video on kasattu MacBook Pro:n iMovien vanhalla versiolla. Elokuvan teemaksi tuli nyt vain joku, sillä en jaksanut tuunata sitä ihan loppuun asti. Puhelimen iMovie on minulle paljon luontevampi, mutta täytyy ottaa tuo laajempikin ohjelma vähitellen paremmin haltuun.



Suunniteltuja tapaamisia toisten pentujen kanssa on myös aika helppo järjestää. Facebookissa on Pentutreffit -ryhmä, jossa voi sopia toisten kanssa treffejä. Niissä on toki se haaste, että tapaamisille täytyy järjestyä paikka, mikä ei ole kummankaan pennun omaa reviiriä. Itse mietin myös sitä, että pennut eivät olisi kovin erilaisia luonteiltaan ja toimintatavoiltaan.

Jotkut eläinkaupatkin järjestävät pennuille treffejä. Me kävimme viikko sitten Tammiston Mustissa ja Mirrissä. Tilaisuus oli järjestetty oikein mukavasti. Pennuille oli rajattu sopiva tila ja vastuuhenkilö huolehti hyvin pentujen leikkien sujumisesta. Hän otti kehään vain muutaman pennun kerrallaan ja ryhmitteli pentuja pieniin leikkituokioihin niin, että kaikilla oli sopivaa seuraa. Puoli tuntia oli vain aika lyhyt aika saada pidempää leikkiä aikaiseksi.

Piki on rohkea, mutta myös harkitseva pentu. Sen ei ollut ihan helppo leikkiä ensimmäisten koirien kanssa, mutta se toinen pieni valkoinen tuntui tasaväkisemmältä.


Tämän päivän aamulenkillä mietin, että kaikki nämä erilaiset tapaamiset ovat auttaneet Pikiä suhtautumaan myös vähän rennommin lenkillä tavattuihin uusiin koiriin. Ihan kaikkien luokse ei enää tarvitse pyrkiä ja ne joiden kanssa Piki leikkii, niin leikki sujuu oikein mukavasti.

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Turkinhoitoa ja kampaajalla käynti

Halusin koiran, joka olisi tarpeeksi pieni matkustamaan lentokoneen matkustamossa. Halusin myös koiran, jonka turkki ei vaadi tavattoman paljon hoitoa. Mutta kun rakastuu johonkin ja alkaa haluta sitä oikein paljon, sitä sulkee silmänsä ja korvansa joiltakin tiedoilta. Kun olin lukenut jostakin, että bolognesea ei trimmata, niin se tarkoitti minulle sen jälkeen helppohoitoisuutta.

Bolognese ry:n sivuilla kirjoitetaan näin (lihavointi alkuperäiseltä sivulta):
 "Bolognesen turkki vaatii säännöllistä pesua ja kampausta, minkä takia rotua ei voi pitää kovin helppohoitoisena.
Bolognese pestään aina takuttomana ja pesun jälkeen kammataan kosteana harvapiikkisellä kammalla. Tällä tavoin turkki kuivuu kiharaksi. Rotua ei trimmata."

Pystyin aivan sujuvasti ohittamaan tuon lihavoidun tekstin, kun lopussa luki taikasanat: "Rotua ei trimmata". Oi miten helppoa itseään onkaan huijata :)

Eihän tästä vauvasta vielä nähnyt, millaiseksi turriaiseksi se kasvaakaan ja oikeastaan ei tarvinnutkaan. Ei minun sittenkään tarvinnut tietää ja ennakoida kaikkia koiran kanssa vastaantulevia asioita etukäteen. Halusin pienen, valkoisen ja pörröturkkisen koiran. Olisin ottanut sellaisen joka tapauksessa. Tämä söpöläinen oli erinomainen valinta!
© Esko Lius, kasvattajan kotona, 8 vk

@ Esko Lius, oman kodin pihalla, 18 vk

Mutta tuota turkkia täytyy kyllä huoltaa myös trimmaajalla. Naamakarvat kasvavat liikaa silmille ja raasu ei näe kunnolla. Kun liikutaan saksien kanssa pennun silmien luona on parempi antaa asia ammattilaisen hoidettevaksi. Kyselin vinkkejä kivasta paikasta ja kävimme sitten ensimmäisen kerran kampaajalla suositusten mukaisesti Trimmaamo Ainikussa Pukinmäessä.

Koira sai lempeän määrätietoisen käsittelyn ja ihastui trimmaajaansa ikihyviksi. Minä sain hyviä neuvoja ja hyvät välineet turkin kotihoitoon. Loistovalinta!


lauantai 1. lokakuuta 2016

Kivoja kavereita kävelylenkillä

Kävelylenkit ovat Pikille aina valtava aarreaitta. On keppejä purtavaksi, tammenterhoja popsittavaksi ja sitten tietysti ne kaikki ihanat hajut.
Sen lisäksi ovat tietysti ne ihanat ihmiset, jotka pysähtyvät hetkeksi ja antavat Pikille huomiota. Minulla on aina taskussa koirannameja ja annankin niitä mielelläni lapsille Pikille annettavaksi. Minusta on tärkeää, että lapset saavat kohdata helpon koiran läheltä, jolloin ne seuraavat koirat eivät sitten jännitä niin paljon. Aivan ihanasti lapset aina kysyvätkin, saako koiraa silittää, eivätkä vain tupsahda koiran luokse.

Tänään tapasimme jälleen pienet kaksoset, joiden kanssa olemme jutelleet joitakin kertoja. Kaksosilla on ikää reilun vuoden ja ainakin toinen heistä taitaa jo sanoa 'hauva'. Heidän kohdallaan Pikiä täytyy kyllä hallita napakasti, sillä hauva on aivan innoissaan pikkuihmisten tapaamisesta. Yritän huolehtia siitä, että myös pikkuisille jäisi tapaamisesta hyvä mieli. Tänään Piki sai antaa pusuja molemmille. Kaksosten aina niin iloinen isä antaa lasten kohdata monenlaisia tilanteita, mutta huolehtii myös ihanasti jälkikasvustaan. Mahti-isukki kaiken kaikkiaan.

Kuuntelen lenkeillämme mielelläni eri ihmisten tarinoita koirista. Tänään olin erityisen ilahtunut nuoresta neidosta, jonka kanssa olemme jutelleet muutamia kertoja. Piki hyppää jo neidon syliin iloisena ja neito jaksaa aina rapsutella Pikiä lempeästi. Neidolla itselläänkin on koiranpentu, Luna, jonka hän kävi hakemassakin kotoa Pikiä tervehtimään. Satuimme nimittäin olemaan ihan siinä heidän kotinsa edessä.

Piki oli jo treffannut joitakin vanhempia koiria hetkeä aiemmin ja nyt kun eteen tuli nuorempi pentu, niin Piki alkoikin pomottamaan. Olipa hyvä nähdä oma pentu tuossa roolissa, ja sitten rajata Pikin tohellusta. Myös Lunalla oli oikeus mukavaan hetkeen. Olin jo aiemmin suunnitellut käyväni Pikin kanssa pentutreffeillä tiistaina Tammiston Mustissa ja Mirrissä ja olipa kiva kuulla, että Lunakin tulisi sinne mukaan. Toivottavasti leikki sujuu nätimmin vapaammassa tilanteessa.

Oli myös ihana kuulla ja nähdä, miten varmoin ottein nuori neito käsitteli koiraansa. Juttelimme koiran hampaiden hoidosta ja niin vain neito näytti sujuvasti, miten hän on opettanut pennulleen hampaiden hoitoa. Ensin vähän nostetaan huulta ylös ja hampaat esiin ja sitten seuraavassa vaiheessa harjataan hampaita sormella.  

Minä olin valinnut vähän toisenlaisen tavan eli olin ostanut eläinlääkäriltä hammastahnan, joka levitetään hampaisiin ja annetaan vain olla.
Toinen vaihe Pikin hampaiden hoidossa on lelu, joka on samalla hammasharja. Laitoin tuota tahnaakin siihen jossain vaiheessa, mutta siitä Piki ei pitänyt. Aika paljon Piki tuota leluaan jäystääkin.
Minun tapani on laiska ja tehottamampi, myönnän. Mutta aina voi oppia uusia asioita kohtaamiltaan ihmisiltä. Taidan siis siirtyä Pikin kanssa seuraavaan vaiheeseen ja ottaa tuon hampaidenhoitoneuvon käyttöön aiemman käytännön lisäksi.