torstai 29. syyskuuta 2016

Ensimmäinen ulkomaanmatka

Pikin ensimmäinen matka ulkomaille onnistui hienosti! Olihan järjestelyissä monenlaista säätämistä, mutta asia kerrallaan ne tuli hoidettua. Lemmikkipassi oli lopulta se helpoin juttu, sillä Malmin Evidensiasta järjestettiin rokotusajat sujuvasti. Rabies tärkeimpänä ja sitten matolääke ekinokokkoosia aiheuttavia heisimatoja vastaan. Kun matka alkoi keskiviikkona, kävimme maanantaina ja tiistaina Evidensiassa, jossa Piki nautti onnellisena 'namin'. Häntä vaan heilui, kun taas täältä saa namia. Takaisin tultua kävimme kolmannella 'namilla' heti seuraavana päivänä ja asia oli hoidettu.

Olin totuttanut koiraa matkakassiin muutaman viikon ajan ja vaikka sinne meneminen ei ollut Pikille koskaan mieleen, niin kauniisti se lopulta tyytyi siellä olemiseen. Taksimatka lentokentälle sujui pienesti vikisten. Erikoinen sattuma taksimatkassa oli se, että kuljettajan kotiin oli hankittu myös bolognese joitakin viikkoja aiemmin. Heidänkin koiransa oli sosiaalinen ja reipas.

Turvatarkastuksessa Piki sai hellittelyjä ja huomiota - söpöä. Olin jo laittamassa tarkastuksen jälkeen koiraa takaisin matkakassiinsa, mutta koiraa saikin taluttaa kentällä. Aivan ihanaa! Parfymeriassa Piki sai seuraavat rapsutukset ja huomio oli taattu myös muualla.

Koira suhtautui yllättävän rauhallisesti ja terveen varautuneesti kentän ääniin ja toimintoihin. Koneessa se nökötti hiljaa kassissaan, mutta oli kyllä selvästi ilahtunut päästyään siitä pois.



Hotellissa saatu vastaanotto ei ollut kaksinen. Kun kysyin lähistöllä olevia koiraystävällisiä kahviloita tai terasseja, nuori miespuolinen vastaanottovirkailija sanoi, että ei sellaisia ole ja voin ottaa asioista itse selvää. Ratonda Centrum hotellia en voi siis suositella koiran kanssa matkustaville. Todellisuus oli nimittäin aivan päinvastainen. Koiran kanssa pääsi kaikille terasseille ja meidät jopa pyydettiin erikseen sisään, kun ulkona oli vähän viileää.

Hotellin kokolattiamatto nosti minulle ensin huolen, sillä Piki ei vielä ennen matkaa ollut täysin sisäsiisti. Piki oli kuitenkin kohtelias koira ja hoiti kaikki tarpeensa ulos. Kotonakin on ollut nyt käytännössä sisäsiisti.

Olin huolehtinut Pikille mukaan omat lelut, oman makuupaikan ja omat ruuat. Koira sopeutui uuteen luontevasti.



Mies teki reissun aikana töitä ja kävi joillakin omilla pyörälenkeillään. Me sen sijaan olimme Pikin kanssa ihan lomalla ja tutustuimme kivoihin puistoihin,



joista yhdessä Piki koki myös hämmentäviä hetkiä.



Piki koki olonsa lopulta sen verran kotoisaksi, että otti käyttöön koko pikkukoiran levottomuuden.



Matkaan kuului paljon ennakointia ja huolehtimista. Koiran tarpeet piti laittaa etusijalle, sillä eihän sitä voinut esimerkiksi jättää yksin hotellihuoneeseen. Vähän oli niin kuin taaperon kanssa olisi ollut matkassa.

Lähtisinkö uudestaan ulkomaille pikkupennun kanssa? Lähtisin, mutta en kyllä vielä muutaman viikon päästä koittavalla syyslomalla, kuten olin aiemmin kaavaillut.

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Metsäneito

Pennulla alkaa olla jo taju siitä, että kuljetuskassissa matkaamisen jälkeen pääsee jonnekin tosi jännään paikkaan. Kyllähän sen täytyy ensin tavan vuoksi vinkaista muutaman kerran, mutta sitten se jo tyytyy olemaan hiljainen matkustaja. Toivottavasti sama toteutuu tulevana keskiviikkona, kun lähdemme Vilnaan ensimmäiselle lentomatkalle.

Vantaanjoen luonnonsuojelualue oli Pikille uusi kokemus ja itse asiassa en ollut itsekään kulkenut tätä reittiä joen pohjoispuolella. Pitkäkoskessa ei liiemmälti kuohunut, mutta oma huomioni nyt oli muutenkin vain pikkukoiran seikkailuissa.

Auton sai kivasti parkkiin Jokitie 12 kohdalla olevalle parkkipaikalle ja siitä sadan metrin päästä alkoikin jo metsäpolku. Polun pohjoispuolella on kuusimetsää ja eteläpuolella lehtimetsää. Poluilla on helppo kulkea, mutta eihän niiltä olisi saanut poiketa. Hölmöyksissäni menimme joen rantaan kurkkimaan, sillä pitihän koiran antaa maistaa luonnonvettä.

Kaiken kaikkiaan suloinen retki kauniissa auringonpaisteessa. Lopussa kyllä pennun jaksaminen jo loppui ja hihnaa oli pakko tempoa ja purra. Ei mikään koiranomistajan onnen hetki, mutta pentujen kanssa se vain taitaa mennä näin. Opin vähitellen itse ennakoimaan hepulit ja koirankin jaksaminen kasvaa iän myötä. Eiköhän tuo tuosta helpota.

Tuo uusi flexi on nyt teipattu muovisen kiinnityskappaleen kohdalta. Nyt sen pitäisi ainakaan irrota. Flexin joustopäästä näkyy, että koira tosiaankin on hanakka tarttumaan hihnaansa kiinni.

Tein retkestä pienen koosteen, josta ainakin itse poimin tarkempaan pohdiskeluun sen, kuinka pentu on minun kanssani kontaktissa (välillä on ja välillä ei) ja kuinka mieluisaa sille onkaan kulkea nenä maassa (Nose Work -kurssille?).

torstai 15. syyskuuta 2016

Koira irti!

Vaikka monet kävelyt sujuvat suurelta osin jo maltillisesti, niin aina kodin lähellä koira alkaa puremaan hihnaa. Pysähdyn odottamaan ja kummastelen pienen otuksen vahvoja niskalihaksia. Kylläpä hihna vaan saa kyytiä.

Olen jo jonkin aikaa miettinyt, että kuinkahan hihna kestää tuollaisen röykytyksen ja eilen se ei sitten enää kestänytkään. Ensin koira oli vieressäni hihnan päässä ja seuraavassa sekunnissa se oli jo tien toisella puolella irti!

Ihan tyynesti laitoin käden taskuun ja kaivoin sieltä nameja. Lepertelin koiralle ja lähestyin sitä avoimin käsin. Herkut kiinnostivat jo lenkistä väsynyttä koiraa ja se antoi ottaa itsensä helposti kiinni. Sitten kotiin kainalokyydillä tutkimaan katkennutta hihnaa.

@ Annu Lius

Tai näin ensin luulin, että hihna olisi mennyt poikki. Tarkemmalla katsomisella huomasin, että flexi varion mekanismi ei ollutkaan kestänyt. Luulin sen menneen rikki. Myöhemmin kaupassa tehdessäni reklamaatiota huomasimme, että mekanismi olikin vain niin löysä, että päät irtosivat toisistaan. Mutta eihän näin saa käydä! Soitin maahantuojalle (Best Friend Group) ja sovimme, että lähetän flexin heille tarkastettavaksi.

Toki siellä jo sanottiin, että koira on varmasti purrut mekanismin vapauttavaa nappia ja avannut sen itse. Ehkä on ehkä ei, eipä tuota enää voi todentaa, mutta eihän niinkään saa käydä! Pentukoira ottaa varmasti jossakin vaiheessa kiinni hihnastaan ja jos mekanismi on noin löysä, niin surkea lopputulos voi syntyä sekunneissa.

Ostin uuden flexin ja siihen joustopään. Koira ei varmaan pitänyt väristä tai muodosta, kun ensimmäisellä kävelyllä ensimmäisen sadan metrin aikana se oli jo saanut nyhdettyä jousto-osan nypyille - huokaus. Laitoin mekanismin ympärille tällä kertaa varmuuden vuoksi teipin. Ruma, mutta antaa mielenrauhaa minulle.

@ Annu Lius

Kun sitten olimme päässeet lenkin seesteiseen vaiheeseen ja pentu kulki vieressä suloisesti, läheisellä puistonpenkillä istui nuori nainen. Hän huomasi pennun ja pentuhan rakastaa tulla huomatuksi. Iloinen hännänheilutus ja ryntäys rapsutettavaksi. Nuori nainen piristi päivääni, kun juttelimme hetken ja hän kertoi huomaavansa koiran olevan pennuksi hyvässä kontaktissa minun kanssani ja käyttäytyvän juuri niinkuin pennun pitääkin toimia. Ihana ihminen! Oma huoleni koiran vaarallisesta tilanteesta näkyi itsekritiikkinä: Mitä teen väärin, että koira on jossain vaiheessa lenkkiä aina niin riehuvainen? Tämä nuori nainen rauhoitti mieltäni, kiitos siitä.

Lenkkeilyssämme on vielä paljon parannettavaa, mutta useimmiten se sujuu jo näin:

lauantai 10. syyskuuta 2016

Koirapuiston pentutreffeillä

Olin pantannut Daisypuiston pentutreffeille osallistumista siihen, että Pikillä on rokotukset kunnossa. Tänään menimme sitten sekaan ensimmäisen kerran. Jäi kyllä vähän hämmentynyt mieli. Onko koiratapaamisten käytetyimmät verbit "riehua" ja "kiihtyä"? Miksi omistaja toi oman aikuisen koiransa paikalle hihnassa ja antoi sen rähjätä urospennuille?

Löysin Daisypuiston facebookista.Vain alle 5kk pennuille varattu tapaamisaika kiinnosti ja monet tuntuivat tykkäävän paikasta. Puisto on myös meiltä vain 10 min ajomatkan päässä. Tunnustan toki olevani noviisi koiran käyttäytymisen ymmärtämisessä, mutta minulle touhu näytti riehumiselta ja kiihtymiseltä.

Kotona haeskelin muiden kokemuksia koirapuistoista ja sosiaalistamisesta. Löysin mainion blogikirjoituksen remmirähjääjistä, jossa sivutaan myös koirapuistoja. Blogin kirjoittaja ironisoi: "Koirapuistot ovat pennuille eräänlaisia vapaapainikehiä, joissa voi opetella ottamaan turpiinsa ventovierailta ja joista ei pääse karkuun."

Piki tuntui olevan monen mielestä arka, kun se ei syöksynyt suin päin tallottavaksi. Minulle oma pentuni näyttäytyi reippaana ja harkitsevana, kun se otti osaa, mutta hakeutui myös ihmisten luokse liian kiihdyttävissä tilanteissa.

Piki sai köniinsä tuolta videon isolta mustalta ja varoi sitä sitten loppuajan. Muutenkin pentuni kulki aika lailla häntä koipien välissä, vaikka mieli teki mennä tasaveroisempaan leikkiin mukaan. En laittanut esille niitä pätkiä, joissa koirilla oli hampaat esillä, sillä niissä näkyi myös ihmisiä tunnistettavasti. Samoin hiljensin äänet, ettei puhe olisi tunnistettavaa. Laitoin kuitenkin alkuun tuon omistajan hihnassa olleen koiran. Se oli sen verran hämmentävää käytöstä.

Kaikki osaavammat ja kokeneemmat koiraihmiset, antakaa palautetta näkemästänne. Miten tulkitsette Pikin käyttäytymistä?

Kivoja ihmisiähän siellä oli ja koirat olivat mukavia, mutta oman koirani sosiaalistaminen ei tainnut jäädä voiton puolelle. Saatamme silti mennä seuraavallakin viikolla paikalle ja katsoa toimintaa uusin silmin.  

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Kävelyretkien rauhoittaminen

Kun koiran kävelyretkiä täytyy rauhoittaa, niin tällä hetkellä toimivin keino on tuoda niihin lisää erilaisia virikkeitä. Koira pyrkii toki edelleenkin ohjaamaan taluttajaansa, mutta kun sille antaa uutta mietittävää, niin hösellys unohtuu - ainakin hetkeksi.

Tänä viikonloppuna lisävirikkeet ovat löytyneet Paloheinän metsästä. Teimme lauantaina Pikin kanssa reilun tunnin retken Niskalan Arboretumiin. Pienessä metsikössä risteilee helppokulkuisia polkuja, joiden seuraamisessa koiran on helppo onnistua. Aika hyvin pieni hauva tarkkailee minua uudessa maastossa. Koiran tekemiä nopeita vilkaisuja oli myös helppo palkita kehumalla tai pieniä nameja tarjoilemalla.

Muita liikkujia oli maastossa aika vähän, jolloin häiriötekijätkin jäivät vähiin. Pikillä on ikävä tapa innostua ohiajavista pyöräilijöistä ja ryntäillä juoksijoiden tai sauvakävelijöiden perään. Kohtuullisen moni ohikulkija sai nyt mennä rauhassa, kun maastossa oli muuta mielenkiintoista haisteltavaa.

Sunnuntaina kävimme yhdessä Paloheinän mäellä. Pikillä ei ollut mitään vaikeuksia juosta rinnettä ylös, mutta minä jouduin hyödyntämään namien antamista omana hengähdystaukonani. Viime yön vesisade oli tehnyt hiekkatielle koiralle rotkoja ja niiden yli oli kiva hyppiä korvat ja häntä hulmuten.
© Esko Lius
Alan jo oppia tulkitsemaan koiran antamia vihjeitä. Molemmilla kävelyretkillä tunnin ulkoilun jälkeen koira alkoi vingahtelemaan ja pysähtelemään eteeni istumaan. Yritti selvästi kertoa, että nyt alkaa väsyttää ja syli olisi tarpeen. Kun vielä heti näiden vihjeiden jälkeen koira alkoi ryntäillä selvästi enemmän ohikulkijoiden perään, niin minun oli syytä ymmärtää hauvani saaneet tältä erää tarpeeksi virikkeitä ja suunnata kotiin.

Molempien retkien iloiset tunnelmat tiivistyvät mukavasti tähän kuvaan.
© Esko Lius
Minä alan siis vähitellen oppia, miten koiraa autetaan onnistumaan kävelyretkillä.