sunnuntai 28. elokuuta 2016

Rantaretki Kallahdenniemeen

Kun koiralla on ikää vasta 14 viikkoa, niin sillä on edessään vielä monta uutta seikkailua. Tänään oli kesän viimeinen viikonloppu ja ensimmäinen kerta, kun olimme uimarannalla. Testasimme samalla uutta kuljetuskassia, jolle tulee toivottavasti käyttöä syyskuun lopussa. Koira asetetaan tähän kassiin ylhäältä ja enpä ollut aiemmin tiennyt, miten leveälle pieni koira saa levitettyä jalkojaan. Kassin päällä olevassa reikäkankaassa on myös aika heiveröinen kiinnitys, joten hauva sai pienen päänsä pompahtamaan esille aivan hetkessä. Pientä säätöä ja nopeutta ihmiseltä, niin pentu asettui kassiin mukavasti ja matkasi auton jalkatilassa alkuhämmennyksen jälkeen levollisesti.
© Annu Lius
Kallahdenniemessä pentu nautti joka hetkestä! Tuuli ja tuoksut sekä erilainen maasto ja tietenkin jännittävä iso vesi. Pentu ei arkaillut vettä eikä tuulta vaan tutki innoissaan ympäristöään.

Videot jäivät ottamatta, sillä minulla oli täysi työ pysyä pennun perässä. Onneksi mies otti ison määrän ihania kuvia, joista oli vaikea valita. Tässä vain muutama.
 
© Esko Lius
© Esko Lius
Piki kummasteli, miksi näitä käpyjä ja keppejä täytyy
hakea vedestä ennenkuin saa namia, mutta nouti jokaisen ilman arkailua.
© Esko Lius
Tässä olimme kyllä luvattomilla teillä, sillä tulimme
uimarannalle vähän sivusta, jossa ei ollut kieltomerkkejä.
Eihän täällä tietenkään olisi saanut olla koiran kanssa.
© Esko Lius

Lentääkö koira?

Varasimme jo keväällä pidennetyn viikonlopun Vilnaan syyskuun lopulle. Miehellä on siellä työtehtäviä, mutta meille jäisi myös mahdollisuus pieneen yhteiseen lomaan. Kesä toi kuitenkin matkaan lisää vaikeuskerrointa, kun tämä pieni karvapallero, kaikkein rakkain koira muutti meille. Nyt ei enää riittäisi kissan hoidon järjestäminen entisin menoin, vaan koiran elämäänkin täytyy löytää se paras ratkaisu.

Pentu on tuolloin vain 18-viikkoinen, joten se on liian pieni jätettäväksi hoitoon. Vaihtoehtoina on siis ottaa koira mukaan tai minun jäädä kotiin. Koiraa valitessa yksi kriteeri oli pieni koko, niin että sen saa otettua lentokoneessa matkustamoon mukaan. Lento Vilnaan on lyhyt, joten juuri tämä matka sopisi mainiosti koiran ensimmäiseksi lentomatkaksi.

Selvitettäviä ja järjesteltäviä asioita oli kuitenkin paljon. Tärkeimpänä koiran turvallisuus eli rokotussuojan saaminen kuntoon sekä lemmikkipassi. Toinen iso kysymys oli hotelli. Ottavatko he myös koiravieraita? Kolmantena tietysti lento. Onneksi lennämme Finnairilla, joka ottaa koiria matkustamoon.

Malmin eläinlääkäriasema Evidensia saa minulta täydet pisteet. Aivan mahtava palvelualttius järjestää koiran rokotukset kuntoon. Neloisrokotteet vahvistusta jouduttiin hieman aikaistamaan ja rytmittämään se sopivasti raivotautirokotteen kanssa, mutta loistavalla asiantuntemuksella ja joustolla homma onnistuu. Tärkein rasti siis hoidettu, koiran on turvallista matkustaa.

Mies laittoi viestiä hotelliin ja he toivottivat myös koiran tervetulleeksi. 10€/yö ei ole iso lisähinta. Saakohan tuohon hintaan myös sanomalehtiä lattialle?

Finnair onkin sitten ollut pettymys! Puhelinpalvelun asiakaspalvelijoista ei ole moitteen sanaa, mutta koiran kuljetuskassin mittavaatimukset ovat täysin mahdottomat! 20x44x50 joista 20cm on korkeus. Tuollaiseen tilaan voi laittaa käärmeen tai kissanpennun, mutta ei kääpiörotuista koiranpentua. Koska Mustista ja Mirristä ostamassani kassissa on korkeutta 27cm, joka vähän lytistettynä painuu 23-24 senttiin, koiralle ei myyty lippua. Samalla selvisi, että lentoa ei hoidakaan Finnair vaan Norra. Finnairille tuo 27 cm olisi käynyt, mutta ei Norralle.

Koira sinänsä näytti suloiselta tehdessään tuttavuutta liian korkeaksi osoittautuneeseen kuljetuskassiin.


Nukuin yön yli ja kävin ostamassa uuden kassin. Sen leveys on 20 cm, korkeus 34cm ja syvyys 44cm. Koiralla on testattu, että se mahtuu makaamaan kassissa mukavasti nousun ja laskun ajan, kun kassin kääntää kyljelleen.

© Annu Lius
Uusi soitto Finnairin puhelinpalveluun ja tilanteen selittäminen. Nyt koiralle myydään lippu, mutta jonkun toisen instanssin täytyy vielä vahvistaa asia. Ihan minulle ei selvinnyt, mikä asiassa on vielä pulmana. Vastauksen piti tulla parissa tunnissa, mutta soitosta on nyt kulunut 2 päivää.

Saapa nähdä lentääkö koira. Minä ainakin vältän tämän jälkeen lentämistä Finnairilla tai Norralla.

Edit: Kolmen päivän jälkeen soitin puhelinpalveluun ja sain vahvistuksen, että koira lentää! Nyt voi sitten alkaa suunnittelemaan koiran ruokailut yms. arkipuuhat kuntoon :)

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Piha-aitaus on valmis

Pienen koiran onnen päivät ovat nyt totta! Mies järjesti koiralle turvallisen tilan, jossa voi juosta, kaivaa, haistella, seurailla ihmisten puuhailuja ja ryntäillä putoavien lehtien perään.
© Annu Lius

Kuvasin videon vähän ennen aidan valmistumista. Piki jatkaa rusakoiden työtä kukkapenkkien turveharkkoreunuksien kanssa.

Ja sinne syvemmällekin kukkapenkkiin saa mennä. Tämä piha on kaikkien yhteinen. Kukkapenkeistä piti tosin poistaa kaikki ohuet tukikepit, sillä koiran tapa loikata kukkapenkkiin on aika vilkas. Lapset tekivät aikoinaan 'mahaplötsejä' veteen ja samalla tyylillä loikkaa koirakin kukkapenkkiin. Kova vauhti alle ja sitten loikka maha edellä. Sitä tosin en saanut vangittua videolle.
 

lauantai 13. elokuuta 2016

Piha aidataankin nyt eikä keväällä

"Kyllä pentu seuraa sinua pihalla, ei se siitä minnekään lähde." Näin minua oli opastettu, mutta kukaan ei kai muistanut kertoa Pikille, miten sen kuuluisi toimia. Kolmisen viikkoa homma toimikin opastuksen mukaan. Piki jolkotteli meidän seurassamme pihalla, puuhaili välillä omiaan, mutta tuli kutsuttaessa luokse.

Viikko sitten Piki oli oikein itsevarmalla tuulella ja sulki korvansa minun puheeltani täysin. Korvat kääntyivät naapuritontilta kuuluviin ihmisten ääniin ja töppöjalat kuljettivat koiran hetkessä pensasaidan välistä toiselle tontille. Minultakin löytyi napakka askel ja koira oli pian poimittu kainaloon.

Pari päivää tuon jälkeen vein koiran aamupissalle pihalle. Tuohon päivään asti koira oli aina toimittanut asiansa tietylle paikalle, mutta tuona aamuna hauva lähtikin seuraamaan kissamme kulkureittiä. Nenä auki ja korvat kiinni, ja lopputulemana minä kuljen yöpuvussa Olkitiellä kutsumassa koiraa kotiin. Onneksi oli varhainen aamu eikä tiellä liikennettä, monestakin syystä.

Olimme jo puhuneet pihan aitaamisesta ja pohtineet, että se täytyy tehdä keväällä. Silloin Piki on murrosikäinen ja odotuksena on, että aiemmat opetukset unohtuvat helposti. Tässä asiassa olemme kuitenkin nopeita muuttamaan suunnitelmiamme, joten nyt on tilattu 100 metriä aitaa ja pari porttia. Miehellä ei ole vapaa-ajan ongelmia pariin viikonloppuun.

Koira ohjaa taluttajaa

Myönnän, näin se nyt vaan välillä menee. Piki päättää suunnan ja minä seuraan. Sateella seuraan jopa aika vetävin askelin.
© Esko Lius
Pennulla on selvästi erilaisia kävelyfiiliksiä. Aamuisin mennään alussa rauhallisesti, mutta sitten tulee hepuli ja alkaa kiskominen. Iltapäivällä kävely menee suurelta osin mukavasti ja minä päätän luontevasti suunnan ja tahdin. Kunnes vastaan tulee koira tai kaksi ja sitten alkaa taas hepuli ja kiskominen. Iltakävelyt riippuvat päivän kulusta ja kävelyseurasta. Miehen tullessa mukaan homma toimii paremmin. Hauva joutuu tarkkailemaan kahta ihmistä, eikä sillä riitä voimia kiskomiseen.

Syy ei ole koiran vaan minun. Toki olen tiennyt, että hihnassa kulkeminen on pennulle haaste ja että sitä taytyy harjoitella palkitsemalla kaikesta oikeasta toiminnasta. Kuitenkin olen kävelylenkeillä antanut koiran intoilla uusista hajuista ja kohtaamisista ja hypähtää vaikka perhosen perään, sillä täytyyhän sen saada unohtaa hihnan päässä oleva ihminen. Tai siis näin olen ajatellut.


Koiran elekieli -kirja on ollut yöpöydälläni jonkin aikaa. Sitä on helppo selailla ja poimia vinkki tai kaksi. Muutamana iltana olen poiminut kirjasta erityisesti tottelemiseen ja hihnassa kulkemiseen liittyviä ajatuksia. "Koirat haluat toimia käskyjen mukaan." "Koira tuntee olonsa turvalliseksi, kun se tietää, kuka on johtaja." ja ""Useimpien koirien työ on totella omistajiaan."

Siispä olemme nyt tehneet lyhyempiä ja napakampia kävelylenkkjä. Jos koira vetää hihnassa, minä pysähdyn ja kun pentu höllentää vetoa, voimme taas jatkaa kehujen saattelemana. Pentu pääsee nuuskimaan kauempana olevaa kohdetta, kun minä annan luvan ja lähestyviä ihmisiä pentu pääsee tervehtimään vasta pysähtymisen ja istumisen jälkeen. Nameja kuluu, mutta pentu on edistynyt alkuhämmennyksen jälkeen selvästi.

Tosin ihan sellaista pientä robottia en koirastani haluaisi kuin eilen näkemäni pentu. Hihnan toisessa päässä kävellyt herra kulki tiivistä vauhtia määrätietoisesti eteenpäin ja pentu sai fleksillä väljyyttä. Pentu pysähtyi katsomaan meitä ja heilutti innokkaasti häntäänsä, mutta tajusi sitten omistajansa edenneen liian kauas ja lähti kiivaasti perään. 

Telepaattinen yhteys koiran kanssa

Varmuuden vuoksi sanon heti alkuun, että minusta tämä on täyttä puppua, mutta yllättävän paljon näyttää löytyvän ihmisiä, joiden maailmassa tämäkin on totta.

Koiran elekieli -kirjasta löytyy hämmentävä kappale, jossa tieteeseen ja tutkijoihin vetoamalla pidetään telepatiaa yleensä ja etenkin telepatiaa koiran kanssa olemassa olevana ilmiönä. Koiran kanssa voisi keskustella työpäivän aikana ja saada sen jaksamaan yksinoloa.


Tieteen ja tutkijoiden statusta hyödyntää myös tämä mainos, jossa kirjoittajan kerrotaan olevan Cambridgen yliopiston professori. Tosin pieni liudennus löytyy määrittelystä "kiistely".
Miksi koirasi tietää, milloin olet tulossa kotiin

Tiede-lehden keskustelupalstallakin on käyty keskustelua telepatiasta. Tiede -sana lehden nimessä ei luonnolliseti ole tae keskustelupalstan aihepiirien valinnoista tai tasosta.

Aiheen ympärillä pyörii myös monenlaista bisnestä. Penelope Smith on ollut Suomessakin kouluttamassa eläinviestijöitä ja hänen nettisivuillaan voi käydä ostamassa kirjoja ja äänitteitä. Youtubesta (tietysti) löytyy myös Penelopen juttuja.

Kaiken telepaattisen keskellä voisi olla hauska lukea Koiran filosofia ja miettiä, miksi ihminen haluaa inhimillistää koiran ja nähdä näkymättömiä.

Itse yritän nauttia siitä, mitä minulla on tässä ja nyt näillä tavallisilla aisteilla havaittuna. Tarkkasilmäinen katsoja muuten löytää tästä kuvasta viisi asiaa, joita Piki rakastaa pureskella.


sunnuntai 7. elokuuta 2016

Yöllinen hiippailija ja agilityrata

Yöllinen hiippailija

Kuulen unen läpi, miten olohuoneesta kuuluu rapinaa ja nakerrusta. Jotain raahataan ja taas rapisee. Unenpöpperöisissä tunnelmissa en heti hahmota, mistä on kyse. Kun nostan päätäni, olohuoneeseen tulee hiljaista. Kohta rapisevat askelet kipittävät koiranpedille ja pentu köllähtää makaamaan. Se nostaa katseensa minuun ja tuntuu sanovan: "Ihan tässä olen ollut koko ajan..."

Ja niinkuin minä luulin, että pieni koiranpentu nukkuu koko yön omassa pedissään minun vieressäni.

Agilityrata 

Joskus Pikin ja minun yhteiset pihaleikit muuttuvat haasteellisiksi. Minä liikun vain vähän, vaikka mieli tekisi tehdä pihahommia, mutta Piki tuntuu nauttivan. Opaskirjat väittivät, että kannattaa kokeilla yhtä keinoa pari viikkoa, sillä joskus koirat haluavat oppia hitaasti. Olen valinnut pysähtymistaktiikan. Pari viikkoa tuntuu pitkältä ajalta.

© Esko Lius
Kun haluan tehdä pihahommia ilman apulaista, on minun ensin selvittävä agilityradan haasteellisesta rastista. 80 senttiä tuntuu korkealta ja se on korkea, mutta aika hyvin tässä jo jalka nousee. Naisten 100 metrin aitajuoksussa aidan korkeus on 83,8 cm. En vielä pärjäsi.
© Annu Lius
Nyt kun jalka nousee jo kohtuullisesti, minun täytyy harjoitella korkealla olevian kenkien laittamista jalkaan. Jos unohdan (ja se tapahtuu kyllä aika usein) kengät lattialle, niin vumppakorvainen kenkänoutaja kiikuttaa ne varmasti jonnekin uuteen paikkaan. Ulos pääsee nopeammin, kun ei ensin tarvitse etsiä kenkiä.
© Annu Lius
Pikikin tekee agilityharjoituksia ShowHau Centerin pentueskarista saadun innoituksen jälkeen. Kun tavallisen tasapainolaudan laittaa tyynyn päälle, saa sen liikkumaan pienelle koiralle riittävän rauhallisesti. Kuvaaminen yhdellä kädellä ja koiran syöttäminen nameilla toisella kädellä vaatii minuta vielä treenausta. Piki sen sijaan pärjäsi loistavasti.



 


torstai 4. elokuuta 2016

Eskarimietteitä

Eilen olimme pentueskarissa ensimmäistä kertaa. Neljä pentua ja kullakin kaksi aikuista mukana. Yksi pentu oli saanut perheen lapsenkin kaveriksi. Mutta kylläpä on pennulla ja pennulla kokoeroa! Jos vastassa on 10-viikkoinen kääpiörotu ja 14-viikkoinen keskikokoinen koira, niin kokoero on huima. Aikuisena kokoero olisi kymmenkertainen, nyt pentunakin varmaan nelinkertainen. Ei mitään mahdollisuuksia leikkiä tasavertaisia leikkejä.

Onneksi yksi pennuista oli vielä Pikiäkin pienempi ja he saivat tehdä tuttavuutta toistensa kanssa. Kaverit olivat sen verran vilkkaita, että poseerauskuvia oli mahdotonta saada. Miehen kuvaama videopätkä kertoo enemmän:


Pennut harjoittelivat keskittymään omistajan antamiin tehtäviin, vaikka ympärillä oli kiinnostavia kavereita ja ympäristö oli outo. Vähän tasapainoilua,
Bologneseilla sanotaan olevan hyvä tasapaino. © Esko Lius
erilaisia alustoja
Pieni rauhoittuminen oli tarpeen. © Esko Lius

sekä paljon herkkuja ja pentu oli tyytyväinen. Pieni pää oli niin täynnä uusia kokemuksia, että lyhyt kotimatka meni nukkuessa.

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Naksutin ja muita kanta-asiakkaan ostoksia

Musti ja Mirri sekä Murren Murkina ovat saaneet minusta kanta-asiakkaan. Tässä koirapuuhailun alkuvaiheessa hankintoja kertyy ja kanta-asiakkuudesta on ollut minulle pientä hyötyä. Myyjät ovat olleet molemmissa paikoissa erittäin mukavia ja heiltä olen saanut myös kivoja vinkkejä ja neuvoja.

Mustissa ja Mirrissä kanta-asiakkuus vaati vahvistuksen sähköpostilla ja vasta sen jälkeen sain kanta-asiakasnumeroni. Kirjautumisessa oli jotain teknistä pulmaa ja jouduin pyytämään varmistusta kaksi kertaa, ennen kuin sain oman numeroni. Ilman tuota numerosarjaa ei etuja saa eikä niitä kirjata myöskään jälkikäteen. Kun järjestelmä on kovin hienosäädetty, niin luulisi sen hyväksyvän myös muunkin tunnisteen, vaikkapa nimen tai puhelinnumeron. Kanta-asiakaskorttiani odotan vieläkin. Sen saamisessa mennee kolme viikkoa.

Murren Murkinassa sain kanta-asiakaskortin heti. Ensimmäisestä ostoskerrasta sain saman 10% alennuksen kuin Mustissa ja Mirrissäkin. Murren Murkinassa kortista on hyötyä jos ostokset ylittävät 30€. Hintataso Murren Murkinassa tuntui olevan edullisempi.

Ostin samanlaiset naksuttimet molemmista paikoista. Mustissa ja Mirrissä naksutin maksoi 6.90€ ja Murressa 5.30€. Verkkokauppa Koulutustarvike näyttää myyvän samaa tuotetta vielä kalliimmalla, 7.10€.

Ostin Murresta myös Trixien namipussin, josta maksoin 5.90€. Samaa tuotetta en ole löytänyt kuin ulkomaisista verkkokaupoista, mutta Mustissa ja Mirrissä melko samanlainen namipussi maksaisi 2 euroa enemmän.

Koulutusnameja tuntuu menevän tämän pikkuotuksen kanssa tiuhaan, joten niitä olen hankkinut monenlaisia. Osin testatakseni mikä pennulle maistuu ja osin ihan vain aina tilaisuuden tullen. Toistaiseksi kaikki ovat uponneet ihan kiitettävästi.

Valkoturkkisilla koirilla kyynelnesteen tumma väri erottuu helposti. Murren myyjä kertoi, että jotkut koirat ovat allergisia kanalle ja tämän huomaisi juuri tummasta kyynelnesteen väristä. Koska kyynelneste voi tummua muustakin syystä, niin odottelen nyt ensimmäistä rokotusta ja eläinlääkärin tapaamista. Hän lienee paras asiantuntija kertomaan myös ruokavalioon liittyvistä asioista. Ainakin Murresta näyttää saavan Escapuren riistatikkuja, joita voi pilkkoa koulutusnameiksi. Ne ainakin ovat Pikin herkkua.

Tänään alkaa koulu!

Reppu on jo pakattu ja kelloakin tulee vilkuiltua. Joko kohta päästään lähtemään eskariin? Jännittää!

ShowHau Center Vantaan Tammistossa järjestää pentukoirille esikoulua. Pennut ovat ennen kaikkea sosiaalistumassa, mutta myös oppimassa arkitaitoja omistajansa kanssa. Kurssi alkoi jo viime viikolla luennolla, jossa meille omistajille kerrottiin kurssista ja yleistä tietoa koiranpennun oppimisesta. Oli helpottavaa kuulla, että muidenkin koirat saavat välillä omistajansa kummastumaan.

Kurssilla on käytössä naksutin. Naksuttimen äänen avulla pennulle kerrotaan, että hei! hyvin meni ja nyt saat palkinnon. Saimme kotitehtäväksi harjoitella naksuttimen käyttöä pennun kanssa. Piki oppi näppärästi katsomaan silmiin ja istumaan. Naksuttimen äänen kuullessaan se myös ryntää innokkaasti paikalle saamaan taas jonkun kivan namin.

Pennun pieni pää on kuin pesusieni, joka imee tuoksuja, tapahtumia, kosketuksia, ääniä, makuja ja tunnelmia lakkaamatta. Niistä syntyy toimintamalleja, joilla pentu suunnistaa uusiin tilanteisiin. Kaikki Pikin saamat kokemukset eivät vielä tue rauhallista ja haluttua toimintaa.

Minä olen onnistunut vahvistamaan Pikin aamuihin 'olen iloinen ja hyökkään nilkkoihin' -rituaalin. Toinen tilanne, jossa minä tarvitsen ohjausta, on ulkolenkeillä liikkuminen. Pentu kiihtyy jo sadan metrin jälkeen ja alkaa loikkimaan jalkoja vasten ja kivuta syliin. Onko reitin varrella liikaa toisten koirien viestejä tai ääniä ylipäätään? Onko Piki tavannut lenkeillä liian monta koiraa ja ihmistä? En osaa vielä kaikissa tilanteissa hahmottaa ja tulkita pennun käytöstä.

Ei ole olemassa ongelmakoiria, mutta meitä uuden oppimista kaipaavia koiranomistajia kyllä löytyy. Onneksi on kouluja.