tiistai 26. heinäkuuta 2016

Hauva ei ole vauva

Kun on hoitanut kolme lasta ja opettanut lukuisia erityisiä työlapsia, luulee osaavansa hoitaa myös koiraa ihan tuosta noin vain. Toki olen hankkinut kirjaviisautta ja kuunnellut joka välissä kokeneempia koiranomistajia, mutta yllätyn joka päivä koiranpentuni koiramaisuudesta.

Näinkin suloinen 'lelukoira' on mitä koiramaisin otus, jonka söpö ulkokuori hämää niin helposti.
© Annu Lius
Sylissä pitäminen
Vauvoja pidetään sylissä. Mitä enemmän sitä parempi. Vauvaa syötetään sylissä ja vauvaa hoidetaan sylissä, vauva nukutetaankin sylissä. Vauvan ihon silitteleminen ja hellitteleminen piirtää vauvan kehon rajat. Tämä tukee osaltaan ihmisvauvan myönteisen kehonkuvan ja minäkuvan syntymistä. Kosketus on vauvalle yhtä tärkeää kuin uni ja ravinto. Vauvaa ei voi sylitellä liikaa.
© Annu Liuksen kotialbumi
Pienelle koiranpennulle sylissä pitäminen ja hellitteleminen on myös tärkeää, mutta sitten on se iso ero, jota joudun tutkimaan ja josta joudun oppimaan vielä paljon lisää. Varsinkin kääpiökoirat on jalostettu jäämään pentumaisiksi sekä ulkonäöltään että käyttäytymiseltään. Ne kiintyvät vahvasti omistajaansa ja kaipaavat hänen seuraansa. Jos nyt jatkuvasti tarjoan syliä ja hellittelyä ratkaisuksi lelumaisen koirani kohtaamiin ristiriitatilanteisiin, niin onnistun kasvattamaan epäitsenäisen koiran, joka ei pärjää ilman ihmisen apuja. Liika syli korostaa koiran pentumaisia piirteitä ja kääntyy hauvan vahingoksi.

Pieni koira on niin helppo napata syliin, kun se tekee tuhojaan. Nilkkoihin hyökkäilyyn on ollut tarpeen puuttua, mutta kun koira on noin pieni, niin jo pelkän katsekontaktin saaminen on haasteellista. Kun puruleluja tai nameja ei ole ollut käden ulottuvilla, olen useasti vain napannut nilkoistani kiihtyneen koiran kainaloon ja rauhoittanut sitä sylissä. Virhe! Hauva sai huomiota ja näin minä vahvistin väärää käytöstä. Ihmisvauva tuleekin nostaa vastaavassa tilanteessa syliin, hänen kanssaan käydään iänmukaista keskustelua ja toiminta suunnataan toisaalle, mutta hauvan kanssa täytyy toimia toisin. Viime päivinä minulla onkin ollut aina vaate, jossa on vähintään yksi tasku koirannameille.

Kielen oppiminen
Ihmisvauvalle opetetaan kieltä puhumalla. Päivän puuhia selitetään ja sanoitetaan. Asioita kuvaillaan ja erilaisille aistikokemuksille annetaan oikeita käsitteitä. Vauva tutkii asioita käsillään, hänelle opetetaan käsitteitä ja näin hän käsittää maailmaa paremmin.

Mutta yritäpä jatkuvasti höpöttää hauvalle. Pentu osaa vasta muutaman sanan ja kaikki muu on eleitä ja äänensävyjä. Hauva kulkee tapansa mukaan perässä ja yrittää hahmottaa ihmisen liikkeitä, puuhia ja suunnan vaihtoja. Jos samaan aikaan (ja näin ajoittain huomaan tekeväni) selitän hauvalle puuhiani ja aikomuksiani, niin mitä ihmettä koira siitä ymmärtää - ei mitään. Raasu vain hämmentyy puheesta, kun siinä ei ole koiralle minkäänlaisia merkityssisältöjä.

Ihmisvauvalle olisi tylyä sanoa 'tule' tai 'istu', mutta hauvalle juuri se on turvallista ja selkeää. Ihmisvauvan kanssa voi antaa sanallisen tutkimusretken soljua vauvan omasta aloitteesta uuteen suuntaan, mutta hauvan kanssa täytyy pitäytyä suunnitelmassa.

Olemme siis Pikin kanssa yhteisellä tutkimusretkellä. Minä seuraan suloisen koiruuden koiramaisuuksia ja otan opikseni. Tekee hyvää joutua tunnistamaan, analysoimaan ja oppimaan uutta. Koiranikin on valpas omaksumaan uusia asioita. Pieni pesusieni, joka imee vaikutteita jatkuvana virtana. Minun tehtäväni on saada noista vaikutteista pääsääntöisesti positiivisia.

Ja niiden monien positiivisten kokemusten jälkeen on ihanaa nukkua sohvalla ihmisen vieressä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti