sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Meillä ei ole mattoja, ...

... koska meillä on koiranpentu.

Ihminen on sitkeä laji. Ei millään opi yhdestä kerrasta, että koiranpentu ja matot eivät kuulu yhteen. Onneksi koiranpentu on kovin avulias ja auttaa sotkujen siivoamisessa.

Pikillä oli oma harja, mutta jostain syystä tuo minun kädessäni oleva harja oli aina paljon kiinnostavampi.
© Esko Lius

Ja kun pesemään ryhdyttiin, niin pestiin sitten kerralla kaksi mattoa.
© Esko Lius

Harvoin on matonpesu ollut näin mukavaa :)

Haltialan kotieläintila

Haltialan kotieläintila on pienen koiran taivas! Lampaita, lapsia, lehmiä, lapsia, toisia koiria, lapsia, kanoja, lapsia ja lasten seurassa mukavia aikuisia. Uusia tuoksuja, mielenkiintoisia ääniä ja paljon paijauksia.
© Esko Lius

Kahvila-ravintola Wanha Pehtoori tarjosi grilliruokaa ja makeaa kahvin kanssa. Makean kyytipoikana oli tosin luvattoman monta ampiaista. Koira makasi uusien elämysten jälkeen tyytyväisenä tuolini alla ja järsi kanatikkuaan, mutta minä en pystynyt nauttimaan munkkiani loppuun. Loppukesän epätoivoiset ampiaiset olivat sittenkin liikaa.
© Esko Lius

Pienestä pörriäishaitasta huolimatta Haltialan kotieläintila on mahtava paikka aistirikkaalle vierailulle!

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Kavereita, jee!

Aivan mahtavaa nähdä koiranpennussa syttyvä ilo! Onhan niitä juoksuhepuleita ollut kotipihalla meidänkin kanssa, mutta kun ihan oikea kaveri tulee paikalle, niin se on vasta jotain.

Eilen Piki sai vieraaksi yhden pojistamme. Hän on Pikille tuttu parilta ensimmäiseltä päivältä, mutta eivät olleet nähneet viikkoon. Vaikka koira usein heräilee unestaan viipyillen, niin nyt ei heräämiseen tarvittu kuin vilahdus. Voi mikä riemu ja riehuminen! Koira oli tulvillaan iloa.


Samaa hillitöntä riemua Piki sai kokea tänään myös päiväkävelyllä. Lähikentällä oli eräs herra kouluttamassa kahta labbispentua. En ole varma, lähtikö isännästä vai koirista enemmän ääntä, mutta isännälle voisin suositella pentukurssille menemistä. Piki halusi kääntyä metsäpolulle ja siellä olikin vastassa kaksi aarretta!

Ensin ihana vanhempi rouva halusi jutella Pikin kanssa. Hän sai antaa Pikille nameja ja pentu oli aivan innoissaan. Retken kruunasi vielä valkoinen lajitoveri, joka ulkoilutti omaa perhettään. 12-viikkoinen coton de tulear näytti niin suurelta meidän kääpiön rinnalla. Yhteinen leikki löytyi pienen tunnustelun jälkeen ja äityi kyllä hetkessä melko hillittömäksi. Mahtavaa! 

Pieni uupunut hauva nukkuu nyt sohvalla onnellisten unta. 
© Annu Lius

torstai 28. heinäkuuta 2016

Koiran ulkoiluttaminen on pukeutumiskysymys

Tähän mennessä olen oppinut koiran ulkoiluttamisesta kolme tärkeää pukeutumissääntöä.

1. Vaatteissa täytyy olla ainakin yksi tasku. Koskaan ei voi tietää, milloin koiraa on hyvä palkita tai milloin sitä täytyy lempeästi ohjata haluttuun suuntaan. "Tule" + nami on toimiva yhdistelmä, jolla matka voi taas jatkua. Nameja on syytä olla taskussa myös tilanteissa, joissa pentu hämmentyy ohijuoksevista lenkkelijöistä tai lähelle ryysäävistä pikkutyttöjen ulkoiluttamista koirista.

2. Kesälomalaisenkin on hyvä kiinnittää huomiota ulkonäköönsä. Ripsivärillä tai hiuksilla ei ole mitään väliä, sillä kukaan ei kuitenkaan katsoa sinua silmiin. Säärikarvat on silti hyvä ajella, sillä monenlaiset lepertelijät lankeavat jalkoihisi.

3. Kannattaa myös välttää pentua kiihdyttäviä vaatteita, jos haluaa edetä kotipihaa pidemmälle.
© Esko Lius

Kahvitupa Laurentius

Olemme aiemmin käyneet fillarilenkeillä Vantaan Pyhän Laurin kirkon liki olevassa Kahvitupa Laurentiuksessa. Ensimmäistä kertaa katselin sitä nyt koiran omistajan näkökulmasta. Maasto oli koiralle mukavan monipuolinen. Vähän kalliota, kohtuullisesti hiekkatietä ja sopivasti nurmikkoa. Koivun juurelta löytyi kivoja keppejä järsittäväksi ja ympärillä oli mukavia ihmisiä, jotka pörröinen nelijalkainen sai lepertelemään.
© Esko Lius

Ihmisille oli tarjolla tuoretta pullaa ja hyvää kahvia. Koirille oli varattu kahvilan puolesta juomakuppi, johon sai raikasta vettä. Muutama ampiainen pörräsi ympärillä, mutta eniten niitä kiinnosti pullien päällä oleva raesokeri.
© Esko Lius

Piki oli uteliaan kiinnostunut uudesta ympäristöstä. Ohikulkeva liikenne jäi koiran näkökulmasta vain ääniksi ja parkkipaikallakin oli vain vähän väkeä. Tähän kahvilaan kannatti tulla.

Kahvila Muruseni

Koiran näkövinkkelistä Kahvila Muruseni sijaitsee levottomalla paikalla. Kirkonkyläntietä kulkee melko vilkas liikenne. Autot kiihdyttävät juuri noilla kulmilla viereisen liikennevaloristeyksen vuoksi ja joukossa on myös raskaampaa liikennettä. Kun kahvilan ulkoterassilla ei ole markiisia tai aurinkovarjoja ja lisäksi pöydät ovat pelkällä tummalla asfaltilla, ajattelin koiran vieroksuvan paikkaa. Varauduin jo sylittelyyn, mutta toisin kävi.

Piki nökötti tuolini alla ja kuunteli uteliaana ympäristön ääniä. Vettä omassa kupissa, kuivalla kanalla päällystetty nahkaluu ja muutama nami saivat koiran viihtymään lopulta niin hyvin, että sitä piti oikein houkutella lähtemään kotiin.
© Annu Lius

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Hauva ei ole vauva

Kun on hoitanut kolme lasta ja opettanut lukuisia erityisiä työlapsia, luulee osaavansa hoitaa myös koiraa ihan tuosta noin vain. Toki olen hankkinut kirjaviisautta ja kuunnellut joka välissä kokeneempia koiranomistajia, mutta yllätyn joka päivä koiranpentuni koiramaisuudesta.

Näinkin suloinen 'lelukoira' on mitä koiramaisin otus, jonka söpö ulkokuori hämää niin helposti.
© Annu Lius
Sylissä pitäminen
Vauvoja pidetään sylissä. Mitä enemmän sitä parempi. Vauvaa syötetään sylissä ja vauvaa hoidetaan sylissä, vauva nukutetaankin sylissä. Vauvan ihon silitteleminen ja hellitteleminen piirtää vauvan kehon rajat. Tämä tukee osaltaan ihmisvauvan myönteisen kehonkuvan ja minäkuvan syntymistä. Kosketus on vauvalle yhtä tärkeää kuin uni ja ravinto. Vauvaa ei voi sylitellä liikaa.
© Annu Liuksen kotialbumi
Pienelle koiranpennulle sylissä pitäminen ja hellitteleminen on myös tärkeää, mutta sitten on se iso ero, jota joudun tutkimaan ja josta joudun oppimaan vielä paljon lisää. Varsinkin kääpiökoirat on jalostettu jäämään pentumaisiksi sekä ulkonäöltään että käyttäytymiseltään. Ne kiintyvät vahvasti omistajaansa ja kaipaavat hänen seuraansa. Jos nyt jatkuvasti tarjoan syliä ja hellittelyä ratkaisuksi lelumaisen koirani kohtaamiin ristiriitatilanteisiin, niin onnistun kasvattamaan epäitsenäisen koiran, joka ei pärjää ilman ihmisen apuja. Liika syli korostaa koiran pentumaisia piirteitä ja kääntyy hauvan vahingoksi.

Pieni koira on niin helppo napata syliin, kun se tekee tuhojaan. Nilkkoihin hyökkäilyyn on ollut tarpeen puuttua, mutta kun koira on noin pieni, niin jo pelkän katsekontaktin saaminen on haasteellista. Kun puruleluja tai nameja ei ole ollut käden ulottuvilla, olen useasti vain napannut nilkoistani kiihtyneen koiran kainaloon ja rauhoittanut sitä sylissä. Virhe! Hauva sai huomiota ja näin minä vahvistin väärää käytöstä. Ihmisvauva tuleekin nostaa vastaavassa tilanteessa syliin, hänen kanssaan käydään iänmukaista keskustelua ja toiminta suunnataan toisaalle, mutta hauvan kanssa täytyy toimia toisin. Viime päivinä minulla onkin ollut aina vaate, jossa on vähintään yksi tasku koirannameille.

Kielen oppiminen
Ihmisvauvalle opetetaan kieltä puhumalla. Päivän puuhia selitetään ja sanoitetaan. Asioita kuvaillaan ja erilaisille aistikokemuksille annetaan oikeita käsitteitä. Vauva tutkii asioita käsillään, hänelle opetetaan käsitteitä ja näin hän käsittää maailmaa paremmin.

Mutta yritäpä jatkuvasti höpöttää hauvalle. Pentu osaa vasta muutaman sanan ja kaikki muu on eleitä ja äänensävyjä. Hauva kulkee tapansa mukaan perässä ja yrittää hahmottaa ihmisen liikkeitä, puuhia ja suunnan vaihtoja. Jos samaan aikaan (ja näin ajoittain huomaan tekeväni) selitän hauvalle puuhiani ja aikomuksiani, niin mitä ihmettä koira siitä ymmärtää - ei mitään. Raasu vain hämmentyy puheesta, kun siinä ei ole koiralle minkäänlaisia merkityssisältöjä.

Ihmisvauvalle olisi tylyä sanoa 'tule' tai 'istu', mutta hauvalle juuri se on turvallista ja selkeää. Ihmisvauvan kanssa voi antaa sanallisen tutkimusretken soljua vauvan omasta aloitteesta uuteen suuntaan, mutta hauvan kanssa täytyy pitäytyä suunnitelmassa.

Olemme siis Pikin kanssa yhteisellä tutkimusretkellä. Minä seuraan suloisen koiruuden koiramaisuuksia ja otan opikseni. Tekee hyvää joutua tunnistamaan, analysoimaan ja oppimaan uutta. Koiranikin on valpas omaksumaan uusia asioita. Pieni pesusieni, joka imee vaikutteita jatkuvana virtana. Minun tehtäväni on saada noista vaikutteista pääsääntöisesti positiivisia.

Ja niiden monien positiivisten kokemusten jälkeen on ihanaa nukkua sohvalla ihmisen vieressä.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Mattopyykkiä

Minkäs koira sille voi, jos ihminen oppii vain kantapään kautta. Rakas kissamme on tuonut mattoon jo aiemmin ihania ulkotuoksuja, joten koira oli vain tyytyväinen saamastaan hyvästä palvelusta. Tässä talossa on tarjolla samanlaiset pissipaikat ulkona ja sisällä!

© Esko Lius
© Esko Lius




















Mies kieritteli maton eilen pois lattialta ja minä tutkin mattopesuloita. City Cleanin palvelu voisi olla aika toimiva eikä ihan mahdottoman hintainenkaan. Matolla on kuitenkin kokoa 15m2, joten olisi ihan hyvä jos me oppisimme yhdestä kerrasta.

Kahvila Veininmylly, Vantaa

Pikin ensimmäinen kahvilakokemus oli eilen Vantaalla Keravanjoen rannalla sijaitsevalla Veininmyllyllä. Kahvilan takana on pieni tanssilava ja laituri. Laiturilla koira sai kulkea kevyesti keinuvalla alustalla ja tanssilava tutustutti liukkaalla kulkemiseen. Kun talon toisella sivulla on myös pitkät rappuset, sai hauva ensimmäiset porrastreeninsä. Oli hauska seurata, miten nousuun alkoi löytyä rytmiä. Harjoitus teki mestarin, sillä tämän jälkeen terassin rappusten kipuaminen onnistui kotonakin ensimmäistä kertaa.

© Esko Lius
© Esko Lius
Tien läheisyys tuo kahvilaan jonkin verran levottomuutta ja ampiaisiahan vanhan rakennuksen kupeessa on aina. Namien syöminen sylissä oli kuitenkin koiralle mieleen ja minäkin sain nautittua kahvini rauhassa. Jatkossa koira täytyy kuitenkin opettaa istumaan vieressä, sillä sylissä oleva koira ja kuuma kahvi eivät ole hyvä yhdistelmä.



lauantai 23. heinäkuuta 2016

Koiranunta

Ensimmäiset neljä yötä nukuin pennun kanssa eri huoneessa kuin mies ja kissa. Tuntui varmemmalta antaa kissalle aikaa ottaa tilanne haltuun ja suoda meille kaikille rauhallisin mahdollinen lepo. Tämän huoneen sänky on tavallista matalampi ja sain rauhoiteltua pentua vain kättä ojentamalla. Huone on myös muutaman portaan muuta taloa alempana, joten pentu ei päässyt yöllä omille teilleen.

© Annu Lius

Pentu nukkuikin yllättävän hyvin. Rauhoittui nopeasti petiinsä ja heräsi pikkutunneilla pissalle. Yhtänä yönä seisoin aamuneljältä koiraa pissattamassa takapihalla, mutta muina öinä käänsin kylkeä koiran liikuskellessa.

Peppi osaa jo rentoutua pennun läsnäollessa. © Annu Lius
Neljässä päivässä kissa on leppoistunut pennun suhteen ja oli aika siirtyä nukkumaan varsinaiseen makuuhuoneeseemme. Sähköjohtoja piiloon ja pientä järjestelyä, että pennun peti mahtui sängyn viereen. Pissa-alustalle (iso muovi, pyyhe ja päällä sanomalehtiä) löytyi paikka ovensuusta. Ja sitten jännittämään. Miten pentu reagoisi, kun kissa hyppää aamuyöllä ikkunasta sisään ja mitä kissa tekee havaittuaan muukalaisen makuuhuoneessa?

Pentu nukahti erinäisten rauhoittelujen jälkeen kuunneltuaan ensin pihakadun ääniä ja naapurin räppibileitä. Minä kuulin unen läpi pienimmätkin rasahdukset ja odotin kissaa saapuvaksi. Ikkunalaudan kolahdus, tassujen töpsötystä ja kissa pomppasi aamuneljältä sisään makuuhuoneeseen. Pentu oli hereillä välittömästi.

Hetken kissa kummasteli uutta tilannetta, mutta sitten kävelimme peräkanaa keittiöön, asiaankuuluvasti kissa edellä. Keittiössä lemmikit nuuhkivat vuoroin toisiaan, jonka jälkeen kissa kääntyi napsimaan muutaman palan ruokaansa. Pentu näykki murusia omasta kupistaan ja palasimme sen kanssa petiin. Kissa lähti jatkamaan ulkoretkiään ja minä vaivuin pennun kanssa uneen. Unen läpi kuulin pennun kynsien rapinaa.

Aamulla kissan ruokakuppi oli tyhjä eikä pennulla ollut nälkä.

perjantai 22. heinäkuuta 2016

Kun hahtuvapallokin voi pelästyttää

Kyllä maailma on vaan jännittävä paikka pienelle pennulle. Sadan metrin kävelymatka kotikadulla tuo hauvalle infoähkyn ja on pakko painua omistajan jalkoihin hiljaa vinkaisten. Emmehän me ole ehtineet aloittaa pentueskariakaan, joten ei pentu vielä osaa lukea kaikkia isojen koirien viestejä.

Päivän suurimman pelästyksen tuotti voikukan hahtuvapallo. Kesken nuuskuttelujen edessä olikin jotain tuttua. Pentu säikähti ja otti useita taka-askelia. Sitten tiukkaa tuijotusta ja hidas lähestyminen. Onko tuo se sama, joka kotipihalla oli hajonnut kirsun kosketuksesta? Tämä pallo sai jäädä rauhaan, sillä pentu oli yhtä kokemusta viisaampi.

© Esko Lius
Toivottavasti se muistaa myös ensi kosketuksensa kimalaisen kanssa. Ulkona olen osannut huolehtia ötökköturvallisuudesta laittamalla hauvalle pidemmille oleskeluille oman alustan.

© Annu Lius
Keittiössä varmistelu ei heti tullut selkäytimestä. Pari päivää sitten hauva nuuskutteli vieressäni paikkoja, kun yhtäkkiä alkoi hurja uikutus ja kiljunta. Pentu lähti juoksemaan päättömästi ympäri olohuonetta ja minä kiiruhdin perään. Tassussa mönki kimalainen. Toisella yrittämällä sain kimalaisen pois turkista ja seuraava tunti menikin pentua rauhoitellessa. Myönnän, soitin jo eläinlääkäriasemallekin ja kysyin neuvoja. Sylittelyn ja päiväunien jälkeen hauva oli taas reipas. Kimalainen oli vain kävelyllä eikä pistänyt pentua.

Pihassa on tähän mennessä kohdattu muurahaisia, perhosia, västäräkkejä, rusakko, mustarastas (jonka perään pennun oli pakko rynnätä) ja joku mahtikokoinen pistiäinen (mahdollisesti tämä). Rusakko oli pelottava, mutta perhosia pystyi kyllä jahtaamaan.

Minä olen oppinut ennakoimaan tilanteita ja katsomaan maailmaa paremmin pennun silmin. Pentu on meillä kotipihalla enimmäkseen ilman hihnaa, mutta nuo yllättävät tilanteet voivat saada sen ryntäämään sinne tänne. Hahtuvapallo on jo tuttu, mutta tippuvat lehdet ovat vielä kokematta. 


torstai 21. heinäkuuta 2016

Ensimmäinen matka junan lemmikkiosastossa

Matkasimme pennun kanssa Rovaniemeltä Tikkurilaan junalla. Hakureissun menomatka oli sujunut leppoisasti makuuhytissä ilman vaihtoja, mutta takaisintulomatka taittuisi lemmikkiosastossa junaa kerran Oulussa vaihtaen.

Sana 'lemmikkiosasto' oli tuonut minulle mielikuvan väliseinällä erilliseksi rajatusta tilasta, jossa lemmikkien kanssa matkustavat eivät tuota häiriöitä muille matkalaisille. Tämän mielikuvan kanssa tulkitsin istuinpaikkakarttaa ja valitsin meille paikat 39 ja 40 Ouluun saakka. Oulu-Tikkurila -välille sain paikat 38 ja 40. Turvalliset paikat seinän vierestä, näin luulin.
Jälkeenpäin on helppo huomata, että katkoviiva on vain katkoviiva, eikä tosiaankaan tarkoita kiinteää seinää. Kun astuimme junaan, olin aika hämmentynyt. Missä on tuo kuvittelemani seinä, joka rajaa meille omaa tilaa? Koiran kanssa ensi kertaa matkaavana koin vaikeuskertoimen tuplaantuneen.

Oma pentumme oli kuitenkin loistava matkaaja! Täysin uudesta tilanteesta hämmentyneenä se haki minusta turvaa ja kömpi sylissä mahdollisimman korkealle. Vieressä istuneen miehenkin syli oli turvallinen paikka. Selvä sylikoira siis, joka suhtautui yllättävän leppoisasti uuteen kokemukseen.

© Esko Lius
© Annu Lius











Jos Rovaniemi-Oulu -väli sai pohtimaan matkan sujumista, niin Oulu-Tikkurila -väli nosti jo sykkeet. Lemmikkiosasto oli aivan täynnä! Isoja ja pieniä hauvoja makoili penkeillä ja lattialla. Piki nuuhki ilmaa ja kurkisteli sylistäni uusia tuttaviaan. Miten viihdytämme koiraa seuraavat liki 6 tuntia ja ennen kaikkea, miten estämme kontaktit toisiin koiriin, sillä pentuhan on vain emon antamalla suojalla?

Taas huolehdin turhaa. Vieressäni istui nuori nainen, jonka kääpiösnautseri oli rauhallisuuden perikuva. Koira oli kiinnostunut pennusta, mutta piti kohteliaasti välimatkaa. Piki osoitti pennun uteliaisuutta, mutta pieni koira ei jaksa kauan pitää keskittymistään yhdessä asiassa. Suurin osa matkaa meni Pikiltä nukkuen tai huivin hapsuja natustellen.
Takaa kurkistaa veikeä koirakaverimme. © Esko Lius
Vierustoverini oli erittäin viisas koiraihminen. Kasvatusoppaat olivat hänelle tuttuja, mutta ennen kaikkea hän oli soveltanut kirjaviisautta sopivasti tilanteen mukaan. Korvakarvoja ei aina tarvitse nyppiä ohjeiden mukaan ja koiralle kannattaa lempeästi opettaa tietyt rutiinit, vaikka niiden noudattamiselle ei juuri sillä hetkellä olisikaan tarvetta. Koirapuistot eivät ole aina koirien paratiiseja ja joskus koiran on hyvä saada juosta vapaana puistossa, kun se ei ole muille häiriöksi. Vinkkejä ja neuvoja kannattaa kuunnella sellaiselta koiraihmiseltä, jonka oma koira käyttäytyy hyvin. Vierustoverini oli siitä erinomainen esimerkki.

Lemmikin omistajan näkökulmasta lemmikkiosasto on hieno palvelu. Koska tuota kuvittelemaani väliseinää ei vaunussa ollut, jäin miettimään kaiken tuottamamme eläinpölyn leviämistä. Eräs koiran kanssa matkanneesta vaelteli koko vaunun alueella ja kyllähän tuo eläinpöly leviää avoimessa tilassa tuostakin huolimatta.

Monet kärsivät eläinallergioista. Junissa on erillisiä allergiapaikkoja, mutta eikö tämän pitäisi mielummin mennä niin, että allergiaa tuottavat lemmikit olisivat omassa suljetussa osastossaan ja ihmisillä olisi enemmän mahdollisuuksia valita paikkansa?

Lemmikkiosastolla saavat matkata sisäsiistit lemmikit. Pikikin osoittautui tilanteen niin vaatiessa sisäsiistiksi. Oulun asemalle jätettyä läjää ei lasketa.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Oman pennun löytäminen

Kun koirakuume syttyi ja sopiva rotu oli löytynyt, piti löytää myös vapaa pentu. Bolognese ry:n sivuilta löysin kahdeksan kasvattajaa, joista jokaisella oli myös kotisivut. Muutamalla sivulla heräsi toivo, sillä ajankohtaista -osiossa ilmoitettiin vapaista pennuista. Valitettavasti sivut olivat vain jääneet päivittämättä.

Jonkun kasvattajan pennut olisivat olleet luovutusiässä vasta elokuussa ja joillakin kasvattajilla oli suunnitelmia syyspennuista. Laitoin pari sähköpostia lähialueen kasvattajille ja kyselin tarkemmin pentusuunnitelmista. Sain yhden vastauksen, jossa kiitettiin kiinnostuksesta rotua kohtaan.

Sitten vain kirjoittamaan lisää hakusanoja selaimen hakukenttään. Pentu olisi kuitenkin järkevintä saada juuri nyt, sillä nyt minulla olisi vielä riittävästi lomaa jäljellä totutella uuteen elämään koiran kanssa. "Myydään koira" ja enter: Hakutulokseksi löytyi monenkirjavaa myyntipalstaa, joista kaikki 'Venäjän tuonnit' ja muut kummajaiset oli helppo karsia pois.

Lemmikkipalstat.net -sivustolta löysin etsimäni. Ruskometsän kennelissä Rovaniemellä olisi luovutusikäinen narttupentu! Laitoin Maijalle sähköpostia ja kerroin hieman meistä perheenä ja niistä olosuhteista, jotka pystyisimme pennulle tarjoamaan. Minulla meni monta roskaa silmään, kun sain nopeasti myönteisen vastauksen. Kennelissä olisi tosiaankin meille sopiva narttu ja Maija olisi valmis etenemään asiassa juuri meidän kanssamme!

Sähköposteja, muutama puhelu ja molemmin puolinen luottamus oli syntynyt. Me saamme oman pennun Ruskometsästä!

Ruskometsän kennelin sivuilla kerrotaan, että pennut tottuvat heti touhuamaan lasten kanssa ja että ne ovat ihmisrakkaita. Tämän yhden pennun kokemuksella lisäisin vielä kuvaukset: luottavainen, puuhakas, utelias, levollinen ja tottunut elämään ympärillään. Olemme eläneet nämä kaksi päivää melko normaalia elämää puutarhatöineen ja tavallisine kolisteluineen. Tähän mennessä pentu on säikähtänyt vain ensimmäisenä aamuna kotipihalla pensaasta lentoon kahahtaneita mustarastaita ja toisena päivänä kissalta saamaansa pusua. Kissalta saatu pusu taisi olla se hurjempi kokemus.

Maijalta saadut ohjeet ja hänen toimistaan välittynyt asenne tuntuivat omalta. Vaikka lemmikkimme on tietysti se maailman suloisin ja pentuna vielä äärimmäisen hellyttävä, niin se on kuitenkin koira. Kun sitä käsitellään ja hoidetaan, niin kaikki tehdään varmoin ottein mahdollisista vastusteluista huolimatta. Pennulle osoitetaan mitä se saa tehdä ja mitä ei. Meidän tehtävämme on antaa turvalliset rajat.

Lemmikkiä opastetaan, mutta sille tarjotaan myös paljon aikaa olla pieni pentu, joka touhottaa ympäriinsä korvat heiluen tai tutkii ympäristöään kuono maassa. Pentu saa möyriä maata ja tulla sottaisena sisälle. Samaan sänkyyn se ei kuitenkaan pääse eikä se saa pihistää meidän ruokiamme (yksi kissannaksu on kuitenkin jo napattu).
Maailman suloisin omenanoutaja pihapuuhissa © Esko Lius
Paperiasiat on hoidettu. Pentu on nyt oma! © Esko Lius
Tämä pentu on selvästi saanut erinomaisen toimivan alun elämälleen. Se ottaa meihin kaikkiin luottavaisesti kontaktia ja tulee kutsuttaessa korvat viuhuen luokse. Pentu tutkii uutta reviiriään uteliaasti ja tulee turvaan lähimmän ihmisen jalkoihin, kun jokin asia on tuntunut liian uudelta. Päiväunien aikana olen mielelläni ollut pennut peti, mutta yöt hauvavauva on nukkunut rauhallisesti omassa pedissään.

Aivan varmasti muutkin kennelit tekevät hyvää työtä bolognesien kasvattamisessa, mutta meille oli ilo hakea oma pentu sellaisesta kennelistä, jonka suhtautuminen koiriin vastaa omaamme.

Helsinki - Rovaniemi - Helsinki, 24h

Junan makuuhytissä oli mainiot tilat taittaa liki 12 tunnin matka napapiirille. Mukavat sängyt, kohtuullinen tila matkatavaroille ja kompakti suihkutila olivat toimiva kokonaisuus. Kun aamulla menimme suihkun jälkeen ravintolavaunuun aamiaiselle, katselimme kovin ryytyneitä kanssamatkaajia istuimillaan. Vaikka omat yöunet olivat jännityksestä katkonaiset, niin olin kuitenkin saanut viettää sen vaaka-asennossa.

© Esko Lius

Pennun kasvattaja oli meitä ystävällisesti asemalla vastassa. Oli mukava vaihtaa muutama ajatus, ennen minulle niin suurta hetkeä. Ja lyhyen ajomatkan jälkeen tuo suuri hetki koitti!

Ihastuttava, vilkas taapertaja hyöri veljensä kanssa pentuaitauksessa. Vikinää ja pienten häntien vipatusta, loikkimista ja leikkimistä ja kiihkeää halua päästä kontaktiin uusien ihanien ihmisten kanssa. Nämä pennut ovat saaneet kasvaa hyvien ihmisten kanssa.

Pentu teki tuttavuutta myös pienillä hampaillaan © Esko Lius
Kasvattaja puki ostamani valjaat Pikille varmoin ottein. Opaskirjojen vaihe vaiheelta etenevät ohjeet oli järkevintä ohittaa ja siirtyä suoraan toimintaan. Tulevalla kotimatkalla Pikin täytyi olla helposti hallittavissa, sillä eihän pentu voisi koko matkaa olla kuljetuskopassa.

© Esko Lius
Veli keksi heti uuden leikin. © Esko Lius
 
Pentujen emo antoi matkaevästä. © Esko Lius


Kun kaikki muodollisuudet oli hoidettu ja monet hyvät neuvot ja ohjeet oli saatu, kävimme vielä astumassa napapiirin pohjoispuolelle ennen kotimatkaa. Lemmikkiosastossa matkaaminen saa myöhemmin oman postauksensa, sillä se oli aika jännittävä kokemus. Meidän kotimatkamme sujui kuitenkin loistavasti! Kuljetuskopassa matkustamista harjoittelemme sitten toisen kerran ;)

© Esko Lius

© Esko Lius

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Matkavalmisteluja

Joko saa lähteä matkaan! Mielessä kuplii ihana ilo, mutta nyt täytyy vielä malttaa tehdä matkavalmistelut loppuun. Meidän on helppo matkustaa Rovaniemelle yöjunassa, mutta kotimatka lemmikkivaunussa vaatii suunnittelua. 10 tuntia on pitkä aika.

Hauvalle on hankittu pienet valjaat ja hihna. Nuo eivät ole ihan oikeat pentuvaljaat, sillä ne tuntuivat liian suurilta meidän kirpulle. Mustin ja Mirrin ihanan sympaattinen myyjä auttoi löytämään sopivan kokoiset ja pehmeät valjaat. Kärsivällisesti hän myös esitteli, kuinka valjaat puetaan koiralle. Muut tarvikkeet löytyivätkin aiempien lemmikkien ja omien lasten jäljiltä.


Lasten vauvatyyny oli juuri oikean kokoinen koiran kuljetuskoppaan. Muovitettua froteeta löytyi useampi palanen ja vanhoja pyyhkeitä on taloudessa yllin kyllin. Menomatkalla ehtii tutkimaan vielä Pennun kasvatusta. Tuire Kaimion kirjaa ovat monet suositelleet ja jo tältä lukemalta voin olla samaa mieltä. Selkeää ja perusteltua puhetta, jossa koiran näkökulma erilaisiin tilanteisiin ja tapahtumiin nousee hyvin esille. Hyvä matkaopas katsomaan maailmaa koiranpennun silmin.

Muovinen kuljetuskoppamme on oikeastaan aika mainio. Siinä on kaksi luukkua katolla, joista eläintä voi paijailla ja huoltaa. Reunoissa on lovet auton turvavöitä varten. Se kuinka pentu tulee jatkossa kulkemaan autossa, täytyy vielä harkita erikseen, mutta ainakin tämä koppa on helppo asentaa turvallisesti. Leikkihusky sai toimittaa koiranvirkaa.








Seuraavissa koppakuvissa onkin sitten ihan oikea koira! Niiden ottajana tulee olemaa puolisoni, sillä minä aion seota onnesta ja keskittää kaiken huomioni pennun ihastelemiseen :)

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Haaveesta tulee totta

Haaveiden toteutuminen vie aina aikaa. Neljä viikkoa voi joskus tuntua pitkältä ajalta ja neljä vuotta jo ikuisuudelta. Minä odotin 44 vuotta, että haaveeni koirasta toteutuu.

Annu Liuksen kotialbumista
Kuvan Utte-koirani oli lapsuuden rakas seuralainen. Touhukas kääpiövillakoira, joka rodulleen tyypillisesti oli haukkuherkkä ja varoitti uskollisesti kaikesta poikkeuksellisesta. Tuohon aikaan monetkaan eivät osanneet kouluttaa koiriaan niiden ansaitsemalla tavalla ja meidänkin koiramme annettiin lopulta perheeseen, jossa sille oli enemmän aikaa. Koiralle hyvä, mutta pienelle tytölle jäi suuri haave.

Tänä kesänä lomamatkalla Madeiralle rantakaupungin kulkukoira lyöttäytyi seuraamme. Mies totesi, että olisihan tuollainenkin seuralainen ihan mukava. Kohtalokas lausahdus! Koirakuume pomppasi välittömästi tuhanteen ja nyt, kahden viikon kuluttua tuosta kohtaamisesta, olemme sunnuntaina lähdössä junalla Rovaniemelle hakemaan meille koiranpennun.

Ruskometsän kennel (http://www.ruskometsan-kennel.fi/423338103) kasvattaa bologneseja ja koska siellä oli se ainoa vapaa luovutusikäinen narttupentu, niin pitkäkään matka ei tuntunut esteeltä. Junalla matka onnistuu helpoiten. Menomatka sujuu makuuvaunussa ja takaisin tulemme tietysti lemmikkivaunussa.

Kotona on tehty jo muutoksia pientä tulokasta varten. Pystytimme kompostikehikoista pentuaitauksen, josta hauva näkee keittiöön, talon avoimeen osaan ja ulkoterassille. Siellä pentu saa vähitellen harjoitella yksin olemista tulevien työpäivien ajan. Aitaus on myös turvallinen paikka silloin, kun pennun kanssa ei pystytä olemaan aktiivisesti.

© Annu Lius
Ensimmäisten öiden nukkumisjärjestelyt on myös tehty. Minä siirryn pennun kanssa nukkumaan lapsilta tyhjäksi jääneeseen huoneeseen. Meillä on kissa, joka kulkee makuuhuoneemme ikkunasta halujensa mukaan. Jos koiranpentu muuttaisi heti nukkumaan samaan huoneeseen meidän kanssamme, niin asiat etenisivät liian nopeasti kissan suhteen. On siis syytä rauhoittaa tilanne ja kuunnella kaikkia osapuolia.

© Annu Lius
Uusia asioita tapahtuu nyt päivittäin. Niinkuin ihmislasten vauva-aika, hauvavauvojenkin pentuaika menee vauhdilla ohi. Pennun saapuminen on minulle myös suuria tunteita. Siksi tämä blogi. Ruskometsän Pikinenän asettumista taloksi ja perheenjäseneksi tulee varmasti kuvattua ja videoitua. Opimme ja opettelemme monta uutta asiaa yhdessä. Koiran pissalammikot ja ehkä järsityt kengätkin tulevat tutuiksi. Pääsemme pentukurssille ja tutustumme toisiin koirakoihin. Kaikki tämä rakentaa Pikipediaa. Kukahan tässä lopulta kasvattaakaan ja ketä?