torstai 29. joulukuuta 2016

Koira catwalkilla

Varoitus: sisältää mielipiteitä ja mahdollisesti väärää toimintaa 😏. Kokemusta kääpiörotuisen koiran kanssa elämisestä minulla on huimat puoli vuotta

Kun pentu saapui meille heinäkuussa, koin suurimmaksi haasteeksi hihnakäytöksen opettamisen. Netti ja kirjat ovat hyviä apulaisia ensimmäisen koiransa kanssa elävälle ihmiselle, mutta jopa niitä ohjeita ja vaatimuksia onkin paljon! Koira ei saa vetää eikä haistella. Se ei saa kulkea edessä, ettei vaan ota johtajuutta eikä se saa kulkea takana, että sen tekemisiä voi tarkkailla. Koira ei saa kulkea oikealla/vasemmalla, koska jotain pahaa ihan varmasti tapahtuu. Koiran täytyy kulkea erilaisissa maastoissa, mutta se ei saa kulkea niissä liian aikaisin tai myöhään. Koira ei saa tervehtiä toisia koiria tai sitten sen täytyy tehdä juuri sitä, että ei vaan rupea pelkäämään muita. Koirapuistoissa täytyy käydä tai sitten ei, koska siellä on niitä toisia koiria.

Päivittäisillä hihnalenkeillä katselin muita koirakoita ja mietin, miksi he toimivat niinkuin toimivat. Meidän kulmilla on melko paljon koiria ja katseltavaa riitti. Koska me olimme se 'new kid in the town', myös meitä katsottiin tarkkaan. Pentu sai hönöilyjään anteeksi, koska se oli pentu, mutta minä sain monia ohjeita, jotka olivat käytännössä ristiriidassa keskenään.

Ehkä kamalimman ohjeen sain herralta, jonka koira kulki kauniisti vieressä ilman hihnaa. Pakkohan sitä oli ihmetellä, kuinka hän on tällaisen saanut aikaan. Hän kertoi koiran käytöksen pohjaavan täydelliseen alistamiseen. Muuten koira ei kuulemma ole käskyn alla eikä tottele. Vaihdoimme vielä pari kohteliasta sanaa, ennenkuin herra jatkoi matalana kulkevan koiransa kanssa toiseen suuntaan ja minä intomielisen pentukoiran kanssa toisaalle.

Pari kuukautta yritin tasapainoilla erilaisten ohjeiden kanssa, mutta sitten käänsin katseeni vielä tarkemmin koiraani ja tutkin siltä saamaani palautetta. Milloin koirani on hyvä olla? Mistä tunnistan sen tarpeet ja kuinka pitkälle sopeutan oman toimintani olettamiini tarpeisiin? En voi koskaan täysin tietää koirani tarpeita vaan teen siitä aina tulkintoja. Kuinka pitkälle annan ulkopuolisten vaikuttaa omiin tulkintoihini?

Näistä pohdinnoista on nyt koostunut miellyttävä tasapaino. Meidän kesäiset lenkkimme saattoivat näyttää tältä:
© Esko Lius Sataa! Kotiin!
© Esko Lius Meri! Tahdon sinne heti!
Nyt olemme käyneet pentueskarin ja pentukoulun, joista olen poiminut jotain hyvää meidän arkeemme. Kouluttajat ovat olleet ammattitaitoisia, mutta se viitekehys joihin heidän oppinsa sijoittuu, ei vain tunnu ihan omalta. Pentukoulun kouluttaja tosin sanoi, että koiralle täytyy loppupeleissä opettaa kolme asiaa: luoksetulo, paikallaan olo ja sen kolmannen jo unohdin. Noiden kahden ensimmäisen eteen teemme töitä. 

Meidän hihnalenkkimme ei ole catwalk, jossa koiran hieno hihnakäytös (lue: yleisten ohjeiden mukainen käskyn alla kulkeminen) olisi minulle sulka hattuun. Näin hienosti olen koirani kouluttanut!

Meidän hihnalenkkimme ovat koiran ulkoilua varten. Koira haluaa nähdä lähiympäristöään ja haistaa kavereiden kuulumiset. Koira haluaa kuulla ja nähdä tarkemmin, mitä sen ympäristössä tapahtuu. Koira kaipaa uusia virikkeitä tai vaan mietiskellä vanhoissa tutuissa maisemissa. Minä sallin sen tutustua maailmaan ja samalla huolehdin sen turvallisuudesta.

Tarkkailen vastaantulevat koirakot ja selvitän onko lähestyminen turvallista. Jos on, niin koirani saa haistella ja tehdä tuttavuutta. Minä tarkkailen pientareet ja annan sen haistella, jos en näe vaaraa. Jos koirani yrittää syödä jätöksiä (ihmisen jätökset on niitä inhottavimpia!), niin minä kaivan ne tarvittaessa suusta pois. Tie ylitetään vasta luvan jälkeen, mutta sitten saa taas enemmän hihnaa. Lähimetsässä koirani on hihnassa, sillä siellä on niin paljon koirien jätöksiä houkuttimena ja niitä oikeasti vallattomia muita koiria. Jos koirani haluaa hitaan ja lyhyen lenkin, niin sitten lenkki on sellainen. Jos virtaa riittää ja mieli tekee mennä pidemmälle, niin iltapäivisin ja iltaisin se on mahdollista. Hihna on meillä useimmiten löysällä, sillä yhteinen tahti alkaa löytyä. Fleksistä luovuin, sillä siinä koiran tilan säätäminen oli vaikeampaa. Nyt minulla on kolmen metrin talutin ja se on meille nyt toimiva.

Piha on aidattu ja koira pääsee sinne juoksentelemaan useita kertoja päivässä, toki sään mukaan.
© Esko Lius, marraskuu 2016
Kissa-siskon kanssa juoksentelu taitaa olla parasta, mutta vain koiran mielestä. Kissa haluaisi pitää vähän suurempaa etäisyyttä uskolliseen lakeijaansa.
© Esko Lius, joulukuu 2016
Elämme tätä tasapainoa nyt jonkun aikaa kunnes koirasta näkyy, että on aika tehdä muutoksia. Samalla harjoittelemme edelleenkin ohituksia (näin juoksuaikana erittäin tarpeellista!) ja tien sujuvampaa ylittämistä (suojatielle ei voi jäädä istumaan).

Jos koirani olisi keskikokoinen tai suuri, niin mietteeni voisivat olla toisenlaisia. Minä elän kuitenkin koiraelämää pienen koiran kanssa ja pyrin löytämään meille sopivan tavan toimia. Catwalkilla emme ehkä saisi vielä paljon arvostusta, mutta meille tätä toimii.

torstai 22. joulukuuta 2016

Pentu pelaa ihmisten leikkejä

Koiralle on kiva järjestää älypelejä ja omia koiramaisia juttuja, mutta Piki tulee mielellään mukaan myös meidän juttuihin. Se seuraa mukana keittiöhommille ja lajittelee pyykkejä innokkaasti. Päivänä muutamana pelasimme korttia miehen kanssa ja nappasin koiran syliin, niin että se näkee mitä pöydän ääressä tapahtuu.
© Esko Lius
Kovin tarkkaavaisena se tarkasteli kortteja ja kummasteli, mitä ihmettä me teemme. Koska meillä oli pöydällä naposteltavaa, hain automaattisesti myös koirannameja pöydälle koiraa varten. Siinä vaiheessa mies kyllä huomautti, että koiraa ei ruokita pöydästä. Juu, ei tosiaankaan, sitä vain ottaa niin automaattisesti kaikki perheenjäsenet tasavertaisena mukaan arkeen.

Korttipelien lisäksi Piki osaa leikkiä hippaa ja piilosta. Molemmat leikit se aloittaa itse ja lopettaakin usein vasta sitten, kun sitä itseään huvittaa. Tosin viime aikoina muut leikkijät ovat myös entistä enemmän päättäneet leikin lopettamisesta.

Hippaa leikitään pihalla. Paras leikkikaveri on meidän Peppi-kissa. Heti kun kissa liikkuu, niin Piki yrittää saada sen kiinni. Kylläpä vaan kissa ja koira juoksevat lujaa! Kun Peppi kyllästyy leikkiin, se hyppää aidan yli naapurin puolelle. Piki esittää tuon jälkeen välinpitämätöntä. Kotonakin Piki haluaisi leikkiä hippaa, mutta Peppi ei katso sen sopivan omalle arvolleen vaan nousee tarkastelemaan tilanteita ylempää.
© Esko Lius
Piilosta leikitään kotona. Piki haluaa leikkiä sitä aina silloin, kun olemme lähdössä hihnalenkille. Kun minä laitan ulkovaatteita päälle, tai viimeistään silloin, kun otan valjaat esille, Piki menee piiloon. Olen nykyään aika notkea menemään pöydän alle myös toppahousuissa. Piki alkaa tosin vähitellen kyllästyä tähän leikkiin, kun se löydetään aina niin nopeasti. Erityisen tylsää Pikin mielestä on se, että mies on leikissä minun puolellani ja estää Pikiä menemästä piiloon.

Hippa- ja piiloleikeistä on vaikea saada kivaa kuvaa. Lepäävää koiranpentua sitä vastoin on mukava kuvata. Tosin tämä ilme taitaa kertoa siitä, että koiralla on tylsää ja voisimme taas leikkiä lisää.
© Annu Lius


lauantai 17. joulukuuta 2016

Pentu pelaa - kertakäyttöpeli

Tammiston Mustissa ja Mirrissä on kiva käydä ihan jo mukavien myyjien vuoksi. Ilahdun kovasti, kun koirani muistetaan ja sen kuulumisia kysellään. Personoitu ostoskokemus saa minut ostamaan vähän enemmän. Taidan olla älypelikoukussa, sillä viimeksi mukaan tarttui taas uudenlainen älypeli koiralle.

Hinta jäi juuri alle kahden kympin ja materiaali näytti kestävältä. Peli tuntui myös koiralle sopivan monipuoliselta.

Kassalla naureskelin ääneen peliohjeita: peliä saa käyttää vain kuonolla tai tassuilla. Pentukoira kokeilee väistämättä kaikkea myös hampaillaan, joten saapa nähdä miten meille käy.

Ja niinhän siinä kävi, että viiden minuutin pelaamisen jälkeen peli piti takavarikoida. Pikkukoiran puruvoima riitti hajottamaan yhden luukuista muutamalla nakerruksella. Pentu sai liu'utettua helposti kaaressa olevat kannet. Vaikka uudet namit olivat pennusta pahoja, niin peli itsessään oli palkitseva ja se jaksoi tutkia sitä pidempään. Läpsykkäkannetkit avautuivat nopeasti ja pitihän niitä sitten myös maistaa.



Peliohjeissa sanotaan, että säännöt kieltävät pelin pureskelemisen ja muut voimakeinot. Minun olisi tämän mukaan täytynyt heti napata peli koiralta pois. Ohjeiden kaunokielessä kehotetaan antamaan peli innokkaalle pelaajalle vasta, kun tämä on rauhoittunut. En tulkitse peliä maistavan ja nakertelevan koiran olevan yli-innokas vaan ainoastaan tutkivan erilaisia vaihtoehtoja. Tässä pelissä sellainen ei ollut sallittua.

Mustin ja Mirrin pelituoteosastolle kerron terveisinä, että ostotilanteessa myyjä voisi kertoa, että peliä ei voi edes kokeilla hampailla, sillä materiaali on puuta jäljittelevää puristetta "eikä sitä ole tehty kestämään". Näin myyjä itseasiassa minulla sanoi, kun kävin näyttämässä peliä myymälässä. "Emme voi taata, että peli kestää". Hm, tämä olisi hyvä kertoa ostajalle etukäteen. Ja jos myyjä sen unohtaa kertoa, niin asian voisi kirjoittaa pakkaukseen. Nyt pakkauksen mainoslauseinen teksti ei anna mitenkään ymmärtää, että peli hajoaa pienienkin hampaiden kokeilusta.

Pelin idea on kiva, mutta materiaali vie sen reilusti miinukselle. Valmistusmaana Kiina ja materiaalina jokin puriste, herätti näin jälkikäteen kovastikin epäluuloja. En suosittele tämän sarjan pelejä edes pikkukoiralle.

lauantai 10. joulukuuta 2016

Neulehaaste: koiralle villapuku

Neulomisessa on usein mukavinta hahmotella vaatetta mielessään ja pyrkiä toteuttamaan tuo mielessä oleva hahmo langalla ja puikoilla. Sukkia, pipoja, lapasia, paitoja, tunikoita ja huiveja olen tehnyt jo yli 45 vuotta, mutta nyt tartuin uuteen neulehaasteeseen. Nahkamahainen koirani, jolla ei myöskään ole pohjavillaa, tarvitsee pakkasille lämmikettä.

Halusin tehdä neuleen,
- joka ei takuta turkkia (langaksi Austermann Step classic, jossa on jojobaöljyä ja aloe veraa)
- joka on helppo pukea (napit selkäosaan)
- joka suojaa mahan, mutta jossa on riittävästi tilaa peräpäässä (mahaa varten erillinen kaistale ja takalahkeista reilut kavennukset)
- jonka alle mahtuu valjaat (tarpeeksi väljyyttä)
- joka mahtuu sadepuvun alle (sadepuku on niin tiukka, että tämä ei toteutunut)

Olin jo aiemmin tehnyt yhden version, jossa harjoittelin kaula-aukon ja etulahkeiden tekemistä. Siinä oli umpinainen selkäosa eikä sen pukeminen ollut ilo. Se ei myöskään suojannut tarpeeksi.

Versio nro 2 oli jo aika hyvä. Siinä oli muodot kohdillaan, mutta lahkeet olivat vielä liian pitkät. Melkoinen 'jumppapuku' minulle, sillä lahkeet menevät koko ajan tassujen alle ja minä saan olla koko ajan kumartelemassa niitä kääntämään.

Videolla Piki tassuttelee vain vähän, eivätkä lahkeet tuota tässä hankaluuksia. Olen kääntänyt lahkeet, mutta eiväthän ne silti kestä. Täytyy varmaan laittaa ne pienillä pistoilla kiinni.


Versio nro 2.1 on joiltakin osin parempi, mutta tässäkin on vielä puutteensa. Tässä lyhyet kuvalliset ohjeet, kuinka puku on rakennettu. Silmukoiden määrät ovat vain viitteellisiä, sillä koirat ovat niin eri kokoisia ja mallisia.
  
Neule alkaa kauluksesta. Minulla on tässä silmukoita 66. Niskaan tein muutaman kerroksen enemmän lyhennettyinä kerroksina, että niska saisi suojaa, mutta vaate ei kiristäisi kaulasta. Kauluksessa on 16 kerrosta.

Tämän jälkeen tein 16 krs oikeaa neuletta ja samalla tein lisäykset hartioita ja rintakehää varten. Katsoin lisäysten paikat niin, että rintakehän keskellä oli yksi lisäyksien paikka ja toiset olivat kainaloiden alla. Minulla oli tämän jälkeen 94 silmukkaa.

Kuvassa on jo tehty etulahkeiden aukot, 20 silmukkaa ja 8 kerrosta. Rintakehää varten jätin liian vähän tilaa. Ajatuksena oli että lahkeiden yläosan leveys vaikuttaisi myös rintakehässä, mutta silti 10 silmukkaa on liian vähän. Leveä lahkeiden yläosa helpottaa pukemista, mutta siihen seuraavaan versioon jätän lahkeiden väliin 16 tai 18 silmukkaa.
Lahkeiden aukkojen jälkeen neuloin 30 kerrosta, jonka aikana kavensin 20 silmukkaa tasaisin välein. Puikoilla nyt 74 silmukkaa. Kavennuksia on tässä neuleessa liikaa. Neule jäi liian napakaksi etujalkojen takaosasta. Vaikka villavaate venyy ja muotoutuu, niin valjaiden kanssa tämä puku on liian napakka. Tein etulahkeet valmiiksi ja aloitin sitten vatsakaistaleen neulomisen.

Vatsakaistaleen avulla saan nahkamahan suojaan ja selkään napituksen. Vatsakaistaleen aloitin 22 silmukalla ja kavensin sitä työn edetessä 10 silmukalla.
Takalahkeet neuloin alhaalta ylöspäin. Niissä on enemmän pituutta ja leveyttä kuin etulahkeissa. Ennen takalahkeen liittämistä vatsakaistaleeseen (josta siis poimitaan selkäosan silmukat) päättelin lahkeesta 1/3 silmukoista. Nämä silmukat jäävät vatsapuolelle.

1/3 lahkeen silmukoista oli siis päätelty kerralla ja toinen 1/3 päätellään nopealla rytmillä, niin että takajalalle jää tilaa, mutta koiran peräpää jää vapaaksi. Selkäosa kiinnittyy joka toisella kerroksella yhteen hartiaosan silmukoihin, niin että kiinnityskohdasta tulle siisti ja joustava. Vatsan kohdalle tein vielä lyhennetyillä kerroksilla lisää tilaa, niin että peräpäässä on 10 kerrosta vähemmän.

Takaosan huolittelin icord-tekniikalla. Sill pystyy myös hyvin muotoilemaan takaosan sopivan kokoiseksi.

 Tässä kuvassa puku 'rentoutuu' muotoihinsa ennen sovitusta. Kaula-aukossa on pesusieni ja runko-osassa mehukannu ja suuri mehupullo.

Puku on sopiva kaula-aukostaan ja peräpäästä. Takalahkeet ovat sopivan mittaiset ja taakse jäävä aukko on hyvä. Etulahkeiden väliin jäävä tila on liian pieni ja se kiristää etulahkeita liikaa ylöspäin. Koska tein liikaa kavennuksia etulahkeiden jälkeen, niin runko-osa (selkäosa) jäin liian tiukaksi. Vaate on myös hivenen liian pitkä eli vatsakaistaleen voi tehdä seuraavaan versioon lyhyemmäksi. Lankaa meni melko tasan 100g.

Käytetty lanka liukuu hyvin neuloessa ja sujahtaa koiran päälle ongelmitta. Langan kirjavuus ei miellytä neuleena niin paljon kuin kerällä. Tuossa seuraavassa versiossa käytän samaa lankaa, mutta lisään siihen mukaan valkoista vauvalankaa, jota minulla sattuu oleman kaapissa.

Mallia saa vapaasti hyödyntää ja kehitellä siitä omalle koiralleen sopivan neuleen. Kunhan pääsen aloittamaan tuon uuden parannellut version, niin korjailen samalla kirjoittamani neuleohjeet järkevämpään muotoon. Jaan sen sitten muidenkin hyödynnettäväksi.

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Hipistä tyylilyyliksi

Koiran turkki on kasvanut nopeasti. Kaikki risut ja männytkävyt ovat tarttuneet sen turkkiin puhumattakaan kurasta. Kun koiraa joutuu pesemään kuraisina päivinä useita kertoja, niin kyllä niitä takkuja vaan syntyy. Tarkempi ihminen jaksaisi harjata koiran joka pesun jälkeen, mutta minun arkeni on ollut täynnä muutakin. Pitkästä turkista on ollut myös haasteellista saada harjaa menemään läpi ihan karvan juureen asti.
Edellisellä pikku-trimmauskäynnillä Ainikussa sovimme, että otetaan seuraavan kerran turkki reilusti lyhyemmäksi. Näin siihen ei tartu kaikki roskat ja ylläpitohoitokin on helpompaa.

Tänään Piki sai sitten uuden muodon turkkiinsa. Etujalkojen karvaa jouduttiin leikkaamaan reilummin, sillä takut oli järkevintä napsia pois.

Jotenkin tuo hulmuava turkki minua kuitenkin miellyttää, vaikka sen hoitaminen onkin niin työlästä. Hidastetuissa videoissa se lentää niin kauniisti.


Palvelu Ainikussa oli taas mukavaa. Koira lähti henkilökunnan mukaan innoissaan ja unohti minut saman tien. Helppohan pentu on tuollaiseen paikkaan jättää trimmattavaksi. 2 tunnin käynti, johon kuului pesu, trimmaus saksilla, korvat ja kynnet maksoi vain 75€. 

tiistai 29. marraskuuta 2016

Pentu pelaa - taso 2

Pentu osaa nyt töniä ja kiskoa ja jonkin verran myös kokeilla erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja. Rauhallinen odottaminen ei kuuluu vielä taitoihin, sillä minä en ole sitä sille opettanut. Pyydän toki pennun istumaan ja annan lelun vasta, kun se rauhoittuu, mutta kyllä pieni pylly nousee maasta jo siinä vaiheessa, kun lelu vasta koskettaa lattiaa. Minä olen malttamaton.

Pentu on siis noussut tasolle 2. Tassun huitominen on sille luontaista ja tässä pelissä sitä saa tehdä ihan luvan kanssa. Putkiloihin laitetaan nameja ja sitten pennun pitäisi pyöräyttää ne sopivalla nopeudella ylösalaisin, että namit tipahtavat. Putkiloihin on vaihdettavat kannet, jolloin pelistä tulee vaikeampi. Yksi iso reikä on vielä aika helppo, mutta kolme pienempää reikää vaatii jo rauhallista pyörittäjää. Osin olen helpottanut peliä eri kokoisilla nameilla.
©Annu Lius
Paketin kuvassa lelu näyttää tukevalta. Alusta on vähän muoviosiaan painavampi, mutta kyllä senkin saa heilumaan. Nuo vihreät pystypuut piti kiinnittää ristipääruuveilla. Loogista ja järkevää, mutta kylläpä muoviosien jengat olikin vinot. Sain tehdä ihan tosissani töitä, että sain ruuvit kiinnitettyä ja silti piti pyytää esikoiselta apua loppukiristykseen. Miehen voimilla ne sai paremmin kiinni, mutta ei edelleenkään ihan tukevasti muoviosien epätarkkuuden vuoksi.

Nuo siniset putkilot oli ihan näppärä kiinnittää vaakarautaan. Sen verran ahdas tuo väli kuitenkin on, että putkilot eivät käänny kovin helposti. Isommalle koiralle se ei liene mikään pulma, mutta pieni koira joutuu kurkottelemaan tassullaan aika ylös. Olenkin ottanut välillä yhden putkilon pois, jolloin ne pyörivät liukkaammin.

Liekö sitten putkiloiden nahkeudesta vai mistä kiinni, mutta pentu on siirtynyt tassujen hiutomisesta kuonolla tönimiseen tässäkin pelissä. Vaan saahan tätä peliä niinkin pelata.

Video on kohtuullisen pitkä, liki 2 min, mutta halusin taas kuvauttaa koko leikin.


maanantai 28. marraskuuta 2016

Pentu pelaa - taso 1

Kun palikoiden töniminen kuonolla alkoi kyllästyttää koiraa, hankin sille jotain kiskottavaa. Peten Koiratarvikkeen avajaisissa oli kiva haahuilla ja keksiä jotain pientä kivaa ostettavaa. Siis minä, joka inhoan shoppailua ja ostan omat vaatteenikin sovittamatta, kuljeskelin hyllyjen välissä ja mietin, mitä voisin hankkia koiralle! Näin sitä ihminen hullaantuu uusiin juttuihin.

Ostin Pikille Trixien 1. tason älypelin kympillä. Muovinen laatikko, jossa on kaksi aukivedettävää luukkua ja päällä nupista nostettava kansi. Laatikon jokaisella sivulla on samanlainen musta naru, joka alussa hämäsi pentua. Noita varhaisia leikkejä en kuvannut. Pentu oli niin tohkeissaan, että omat kädet olivat täynnä ilman iPhoneakin.

Laatikoiden avaaminen naruista vetämällä onnistui jo ensimmäisellä kerralla, mutta kannen avaaminen oli pennulle liikaa. Tai liikaa jos ajatellaan, että kansi täytyy nostaa. Pentu keksi parissa päivässä, että laatikon voi myös kaataa, jolloin kansi tipahtaa ja namin saa itselleen.

Video on aika pitkä, sillä pyysin miestä kuvaamaan koko prosessin. Tarvitseekohan koira oikeasti noin paljon kannustusta ja kehua, niinkuin huomaan itse tekeväni? 



Tämä taso oli Pikillä aika pian hallussa. Peten koiratarvikkeen hyllyille jäi sen verran kivoja leluja, että kävin ostamassa Pikille hieman vaikeamman pelin. Tässä pelissä oli myös kiskottavaa, eli tuttu toiminto, mutta sen lisäksi myös kolme nostettavaa palikkaa.


Paketin kuva ei kerro, kuinka hutera torni oikeasti onkaan. Vaikka asetin tornin mahdollisimman tiukasti alustaan, niin pienikin koira saa sen heilumaan ja alusta heiluu mukana. Vihreät palikat sen sijaan ovat niin tiukasti alustassa, että suurellakaan jäystämisellä koira ei saa niitä irti. Itse asiassa minullakin oli ihan tekemistä niiden irrottamisessa. Kun hintaa tällä lelulla oli pari senttiä auki 30€, niin hinta-laatu -suhde ei kyllä ollut kohdillaan. Koiralla oli silti kivaa.

Video on taas aika pitkä, sillä halusin kuvata koko leikin.


 

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Pentu pelaa - taso: noviisi

Pari kuukautta sitten, kun oli vielä kesäistä ja aurinkoista ja pentukin vielä ihan pentu, ostin Pikille sen ensimmäisen älylelun. Tuossa yhteiselämämme vaiheessa minulla oli pennun kasvatuksessa pääasiana tavalliset arkijutut, mutta kymmenen euron älylelu XXL:stä tarttui mukaan. En oikeastaan miettinyt mitään sen suurempaa tavoitetta älypelin pelaamiselle, kunhan annoin pelin pennulle ja katsoin mitä tapahtuu.

Ja hauskaahan se olikin! Piki puuhasteli pelin kanssa ihan oman tahtonsa mukaan. Kun puinen nappula kolahti lattiaan, niin Piki alkoi jahdata sitä eikä kiinnostunut lainkaan lelun sisältä löytyvistä nameista. Onneksi näitä pelejä ei voi pelata väärin vaan kaikki kiva otetaan ilolla vastaan.



Ehkä tässäkin vaiheessa olisi voinut harjoitella kärsivällisyyttä ja odottamista, mutta minä olin vielä liian hätäinen. Mitenkäs sitä sanotaankaan: koira muistuttaa omistajaansa.

torstai 24. marraskuuta 2016

Liukastelua - ulkona ja sisällä

Meidän hauva osaa olla suloinen potilas. Intoa puhkuen se kipitti sisälle eläinlääkärin vastaanotolle, istui malttamattomana sylissäni odottamassa vuoroaan ja sitten porhalsi luvan saatuaan vastaanottohuoneeseen tutkimaan paikkoja. Lääkäri sai pusuja sekä ennen tutkimusta että tutkimuksen jälkeen.
Olin jo viikon verran kummastellut hihnalenkkien hitautta. Neito on jolkotellut perässä ja vierellä, mutta pysähtynyt useinkin ja vinkaissut kertoakseen jotain. Toinen takajalka näytti olevan vähän arka, mutta kun kotipihassa juoksu maittoi ja kissa-siskon perässä vauhtia oli vielä enemmän, niin en pitänyt tuota sen kummempana.

Tänä aamuna mies kiinnitti huomiota lisääntyneeseen ontumiseen, joten varasin netin kautta ajan Malmin Evidensiaan. Aamupäivällä sain heiltä tekstiviestin, jossa ehdotettiin vähän myöhempää aikaa. Sekin sopi, joten menimme silloin. Ilmoittautuessa oli kiva kuulla ajanmuutoksen syy. He olivat varanneet suoraan ajan ortopedille, kun olin lisätietoihin kirjannut vaivaksi ontumisen. Olipa hyvää palvelua! Minä olin ottanut vain ensimmäisen sopivan ajan, muuta he järjestivät asian vielä paremmin.

Iltapäivällä kuvasin Pikin touhuja pihassa, että voin näyttää eläinlääkärille, kuinka koira liikkuu omassa ympäristössään. Videon alussa näkyy vilkasta juoksua, mutta sitten alkaa vasen takajalka nousta ilmaan. Koira selvästi lepuuttaa sitä pysähtyessään.



Näyttäisi siltä, että meidän matoton linjamme ei ole ollut koiralle hyväksi. Paljas parketti ja kissan perässä viilettävä koira ei ole ollut hyvä yhdistelmä. Vasemman takajalan reisilihaksen sisäpinnalla oli aristava kohta, joka on varmaan tullut liukastumisesta. Voihan tuo olla tapahtunut ulkonakin, mutta ainakin sisätilat on nyt koiraystävällisemmät. Mies kävi hakemassa varastosta mattoja, jotka on levitelty lattioille. Kovin tyylitietoiselta meillä ei nyt näytä, vaan katsotaan sitten uudestaan, kunhan hauvan jalka on parantunut.

Hoitona särkylääkettä ja lepoa sekä käynti fysioterapeutilla. Kun särkylääke alkaa vaikuttaa, niin levon järjestäminen voi vaikeutua.

Ja sitten se pakollinen entä jos. Jos tämä ei tepsi, niin sitten kuvataan nivelet ja suljetaan pois esim. lonkan pallonivelen kuolio, joka on yksi kääpiörotuisten koirien vaiva. Onhan näitä maailmassa koirien sairauksia ja joku niistä jonain päivänä tullee Pikillekin. Nyt mennään lihasvammalla, mutta jossain mielen sopukoissa kuulen huolen. Silti koira kasvattaa minua olemaan läsnä tässä hetkessä.

torstai 17. marraskuuta 2016

Kun sopivaa vaatetta ei vain löydy

Olen ostanut Pikille seitsemän ulkovaatetta ja yksikään niistä ei täytä kaikkia toiveita. Jokaisen kohdalla olen kuitenkin oppinut jotain uutta koirien nutuista, joten ehkä ensi talvena Pikillä voisi olla se täydellinen vaate.

Ensimmäisen (15€) haalarin ostin ShowHau Centeristä. Nuori kundi oli hyvä myymään, mutta ei muistanut ottaa huomioon koiran turkkia. Fleecevuori takuttaa untuvaisen turkin.
Mitä opin?
Vaatteessa täytyy olla sileä vuori ja lahkeet myös takajaloille.

Toisen (35€) ostin trimmaamosta. Ratia -tuotemerkki kuulostaa hyvältä ja kaksiosaisuus oli plussaa. Mutta ei tämäkään vaate toiminut. Vuori oli kyllä sileä, mutta koira ei saanut se päällä taivutettua etujalkojaan. Kaatui raasu kuonollee, kun jalat eivät toimineet. Lyhytjalkaisella koiralla lahkeiden sauma tulee juuri hankalaan kohtaan.
Mitä opin?
Ennen lopullista ostopäätöstä anna koiran liikuskella vapaasti vaate päällä.

Kolmas (60€) ostos oli sademantteli Peten koiratarvikkeesta. Väri toimii, koko on hyvä, vuori on sileä ja vaate on helppo pukea. Mutta tässä mallissa ei ole valjaiden kiinnitykselle aukkoa eikä se suojaa jalkoja. Käyttökelpoinen vain pienessä tihkussa.
Mitä opin?
Älä hurmaannu väristä.



Neljännen ja viidennen (yhteensä: n. 90€) vaatteen tilasin mittatilauksena. Ajelin oikein paikan päälle Lempäälään Dogitlife:n mittauttamaan hauvan, että mitat olisivat kohdillaan. Pennun mittaaminen meni hyvin, mutta pentuhan kasvaa. Otimme toki huomioon kasvun, mutta emme tarpeeksi. Softshell -mantteli oli hyvä, kun korjasin itse kaula-aukon suuremmaksi. Koiran pää ei mahtunut alkuperäisestä. Muuten mitat ovat kohdillaan. Pyysin mantteliin vielä valjaiden kiinnitystä varten aukon ja se on oikein toimiva.

DogitLifen haalarin kanssa ei mennyt ihan näin helpolla. Tämän haalarin malli on edelleenkin se paras. Suojaa mukavasti joka puolelta ja on ehdottomasti helpoin pukea. Heijastimet ovat erinomaiset, mutta koira on kuin makkarankuoressa. Turkin massa on kasvanut vauhdilla ja ympärysmittaakin tullut lisää. Koiran ei ole hyvä olla. Tämä yhdistelmäpuku on silti suosikkini. Keväällä koiran turkki leikataan lyhyemmäksi, jolloin puku on todennäiköisesti käytössä. Nyt en palauta pukua (jota mahdollisuutta DogitLife tarjosi), sillä arvelen tosiaankin, että keväällä puku olisi toimiva.

Mitä opin mittatilausostoksista?
Anna edelleenkin ammattilaisen mitata, mutta huomio tarkemmin koiran vyötärönympäryksen kasvu. Usko ammattilaisen sanaan, että oikean kokoisen vaatteen saa vasta täysikasvuiselle koiralle.

Kuudes (60€) ulkovaate on Mustista ja Mirristä hankittu Reiman sadeasu. Selän ja vyötärön mitta on hyvä, kaula-aukkokin menee, vuori on sileä ja valjaille on aukko, mutta vetoketju ei aukea läpi. Tämän pukemiseen ei ole kivaa konstia!  Takapuolen aukko on myös niin suuri, että karvat jäävät törröttämään ja kakkiminen ei suju ihan siististi.

Piki näyttää pukemistaistelun jälkeen suorastaan masentuneelta.

Seitsemäs (60€) vaate on Peten Koiratarvikkeesta ostettu Hurtan mantteli. Koko on sopiva, kaula-aukko suojaa ja rintakehäkin on suojattu. Mutta jalkoihin ja vatsaa kertyy hetkessä lumihelmiä ja sitä myötä takkuja.

Jos tämä on niin vaikeaa, niin miksi koiralla sitten pitää olla vaatteita? Ei tosiaankin tyylin vuoksi vaan tätä höttöturkkia on pakko suojata. Kun olen hetken ollut turkin kanssa laiskempi, niin rassukalla on nyt takkuja jaloissa ja takapuolessa. Juuri ne paikat, jotka kastuvat n. viisi kertaa päivässä. Ja siellä metsässä olisi oikeasti kiva touhuta ilman lumihelmiä tai risuja.

Summa summarum: Ensi talveksi tilaan täysikasvuiselle koiralle haalarin DogitLife:sta.

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Eläin oppii, ja minä sen kanssa

"Koiran kouluttaminen ei ole rakettitiedettä", sanoi Miira Hellsten tänään Miten eläin oppii? -luennolla. No ei ihan, mutta kyllä tässä puuhassa on omat kiemuransa, joita tällainen noviisi joutuu oikomaan yksi kerrallaan. Näiden kolmen ihanan kuukauden aikana olen oppinut, että

koiran kouluttaminen vaatii yhtäaikaa pitkäjänteisyyttä ja ketteryyttä. Viisaasta katseestaan huolimatta koirani ei puhu suomea eikä käytä samanlaista elekieltä kuin minä. Joudun opettamaan sille kärsivällisesti, kuinka haluan sen ohittavan toiset koirat tai vaihtoehtoisesti minun täytyy ketterästi vaihtaa reitin suuntaa välttääkseni ongelmia. Mielikin täytyy pitää ketteränä, että oivallan milloin tulkintani koiran käytöksestä menee metsään, ettei meidän tarvitse mennä metsään kirjaimellisesti. Tänään nimittäin mentiin ja siellä olikin sitten ihan hurjasti kaikkea kivaa, mitä ei saanut syödä. (Kanssakoirailijat, voisitteko kerätä jätökset myös metsästä, kiitos.) Koirani ymmärrys "jätä" sanan merkityksestä on vielä hyvin tilannesidonnainen.

ruokakuppi on ajoittain vain kiva koriste. Ei koirani kaipaa ruokaa kupista vaan se kaipaa puuhailla ruokansa eteen. Kädestä syöminen on sallittua, jopa toivottavaa, ruokaa täytyy etsiä ja ruualla saa leikkiä. Aktiivialustat ovat kivoja ja leluihin piilotetut namit herkullisempia kuin kupista tarjotut. Kävelylenkeillä saa syödä, mutta vain minun kädestäni. Ja niitä muita tilanteita varten pidän desinfiointipyyhkeitä taskussa.

koiran kouluttaminen vaatii myös aktiivista hereilläoloa. Jos haluan opettaa koiralleni, että villasukkien sijasta haluan sen purevan lelujaan ja että pyykkien järjestäminen on ihmisten hommaa, niin silloin minun ei kannata jättää villasukkia lojumaan lattialle. Olisiko tämä toisaalta nose workin alkeita, kun koirani osaa erotella sukat pyykkikasasta?

vaatteeni haisevat koirannameille. Olen kuljetellut erilaisia nameja taskuissani ollakseni valppaana palkitsemaan oikeaa käytöstä. Nyt olen kyllästynyt namien hajuun ja ostin vyöllä kiinnitettavät treenitaskut koulutustilanteita varten. Erillinen namipussi minulla on ollut jo jonkin aikaa.

koiran kouluttamiseen tarvitaan tietoa. Tämän päivän luento Heiluvassa hännässä oli asiantunteva ja lämminhenkinen. Tulimme tänne pentukurssille, kun edellisen paikan hygienia ei ollut kohdillaan. Olimme jo perjantaina ensimmäisellä kurssikerralla ja siitä jäi hyvä mieli. Ohjeet räätälöitiin juuri minulle ja juuri tälle koiralle. Luennon tasokkuus ilahdutti ja haastoi oppimaan lisää. Luentomonisteessa riittää pureskeltavaa pidemmäksi aikaa.

koiraa on ihana kouluttaa! Se on läsnä juuri minulle ja haluaa tehdä juttuja minun kanssani. Se on aina iloinen ja optimistinen. Maailma on koiralle mahdollisuuksia täynnä ja minä voin nauttia niistä yhdessä tämän hassun hurtan kanssa! Kun vielä opin vähitellen ymmärtämään hauvaani entistä paremmin, niin yhteiselomme on entistä ihanampaa. Telkänrannan kirja on kiehtova matkaopas eläinten maailmaan.

perjantai 21. lokakuuta 2016

Hyvvee päevee, lamppuharja

Tein Pikin kanssa parin päivän nostalgiamatkan Varkauteen. Yli 300 kilometrin ajomatka vähän mietitytti etukäteen, mutta Piki oli helppo matkaseuralainen. Käveli itse kuljetuskoppaansa ja puuhaili siellä omiaan. Mennessä pysähdyin kerran Mikkelin Kenkäverossa, mutta takaisin ajelin nollan pysähdyksen taktiikalla.
@ Annu Lius, ankkatikku suupielessä
Koira on hyvä tekosyy kuljeskella paikoissa, joissa ei aiemmin ole käynyt. Vaikka asuin elämäni ensimmäiset 19 vuotta Varkaudessa, en tullut koskaan käyneeksi Varkauden Klubin takapihalla. Eihän sinne nyt noin vain kävelty. Koiran kanssa se oli kuitenkin ihan luontevaa. Silloin ennen Klubilla oli toimintaakin, mutta nyt se oli säälittävän hiljainen. Rapistuva kaunotar puistikon laidalla.
@ Annu Lius, Varkauden Klubi
Veikkolan kulmilla tapasin koiraansa ulkoiluttavan vanhemman pariskunnan. Kyllä maailma vaan on pieni, sillä he asuivat nyt Pehesaaressa, jossa minä asuin nuorena ja he olivat muuttaneet Varkauteen aivan kivenheiton päästä nykyistä kotiani täällä Helsingissä. Heidän tarinoitaan oli hauska kuunnella. Kukahan tuntisi Veikkolan itämaisen leijonan tarinan?
@ Annu Lius, Veikkola Päiviönsaarella
@ Annu Lius, Veikkolan itämainen leijona



















Kauppakatua kulkiessamme monet pysähtyivät juttelemaan. Onhan pientä koiraa helppo lähestyä. Kuulin monta tarinaa menneistä koirista ja siitä ikävästä, minkä koiran poismeno oli tuonut. Ojasen kaupan luona tapasin vanhemman herran: "Hyvvee päevee, lamppuharja", hän tervehti Pikiä ja Piki heilutti innoissaan häntäänsä. Minulla heräsi hauskoja muistoja sekä kaupasta että tuosta puheenparresta. Ojasen kaupasta ostimme ystäväni Helenan kanssa kansakouluvuosina valkoiset merimieshatut. Minun hatussasi oli punainen tupsu ja Helenalla oli sininen. Niiden kanssa sitten kuljimme Kauppakatua ja olimme niin hienoja.
@ Annu Lius
Ja se pakollinen retki vesitornille oli tietysti tehtävä. Lapsena ajoimme hissillä ylimpään kerrokseen ja sitten juoksimme mahdollisimman nopeasti rappuja alas. Viimeiset rappuset sai hypätä. Vesitornin viereinen rinne oli mahtava mäenlaskupakka. Vaikka mittasuhteen pienenevät vanhetessa, niin tuo rinne näytti edelleenkin huimalta. Lasketaankohan siinä vieläkin talvisin mäkeä?



lauantai 15. lokakuuta 2016

Turvaportti leikkihuoneeseen

Minä leikin langoilla. Neulon sitä sun tätä ja puuhastelen monen moista lankojen kanssa. Kissamme täyttää pian 9 vuotta ja on kai yhden kerran leikkinyt kanssani. Muutoin se on antanut lankojen olla rauhassa. Piki on toista maata. Sen naskalihampaat tarttuvat kiinni lankoihini suurella riemulla.

Kun perheen koko pieneni poikien muutettua omilleen, minä sain leikkihuoneen. Langoille, kankaille ja kaikille aiheeseen liittyvälle oli nyt oma tila. Piki haluaisi tietysti seurata minua sinnekin ja ottaa osaa leikkiin, mutta tämä on minun oma juttuni ja oma reviirini. Piki on suljettu näistä leikeistä ulos.
© Annu Lius
Luulin sopivan portin löytämisen olevan vaivalloista ja niiden myös maksavan paljon. Tammistoon avattiin perjantaina Peten Koiratarvike ja olihan siellä tietysti pakko käydä. Ilokseni löysinkin sieltä helposti asennettavan portin hintaan 59.90€.

 Oven karmeihin ruuvattiin oikeille kohdilleen muovikappaleet, joihin portti vain yksinkertaisesti kiristettiin portin kehikossa olevilla isommilla ruuveilla, tai ehkä niitä kutsuttaisiin puristimiksi, en tiedä. Mukana oli ohjeet DVD:lläkin, mutta kuvallinen pikaohje oli riittävä. Tosin helppohan minun on tästä kirjoitella, kun mies teki työn.

Nyt minun leikkihuoneeni on kuitenkin turvassa portin takana. Portti avautuu vähän nihkeästi, mutta kun korkeutta on vain 75 cm, niin sen yli voi astua. Kissakin pääsee loikkaamaan kevyesti sen yli ja tulemaan rauhallisempaan tilaan nukkumaan.
© Annu Lius

tiistai 11. lokakuuta 2016

Pentukurssi, mutta ilman vaaroja, kiitos

Pentueskarin jälkeen oli hyvä mennä pentukurssille. Kun pentueskarissa vasta harjoiteltiin treenaamaan, niin pentukurssilla homma on jo vähän napakampaa. Pennuilla on isompi tila ja ne eivät saa leikkiaikaa keskenään. Harjoituksetkin ovat jo pykälää vaativampia, ainakin meille, ja niiden tekemiseen tarvitaan suurempi tila.


Luoksetuloharjoituksissa palkintonami heitettiin ihmisestä hieman kauemmas, niin että pentu joutui tekemään vähän enemmän hommia. Namia piti myös etsiä, sillä ainakin meidän namimme upposivat kivasti alustaan. Alusta oli kuin tekonurmea, jonka pohjalla oli kumirouhetta. Koira nuuskutti sitä innoissaan ja kaivoi sieltä nameja, omia ja muilta jääneitä. Monia muitakin eritteitä sieltä varmaan löytyi, mutta tätä en tajunnut ennen kuin kotona.

Ensimmäisen kurssin jälkeinen ilta ja iltayö kului nimittäin koiran oksennuksia siivotessa. Ne kaikki namien myötä syödyt kumirouheen kappaleet tulivat ulos reipasta tahtia. Onneksi tulivat, sillä tuo pari ruokalusikallista kumia koiran suolistossa ei kuulosta hyvältä.

Olin heti seuraavana päivänä yhteydessä ShowHau Centeriin ja kerroin tilanteen. Sähköpostilla sovimme, että Pikille voi kattaa seuraavaa kertaa varten alueen, niin että treenaaminen on turvallista. Kerroin että minusta esim. 2m x 2m -kokoinen alusta on liian pieni, sillä silloin keskittyminen menee alustalla pysymiseen eikä varsinaiseen treeniin.

Myönnän yllättyneeni, kun saimme toiselle kerralle alustaksi pörrömaton, jonka koko oli maksimissaan 100cm x 150cm. Koiralla oli kivaa nuuskia ja kaivaa ja yrittää päästä alustalta haistelemaan ja maistelemaan kumirouhetta. Minulla ei ollut kivaa. Kokeilkaapa tehdä luoksetuloharjoitusta moisella alustalla.



Tämä pentukurssi jäi meiltä kahteen kertaan. Sain rahani takaisin käyttämättä jääneiltä kerroilta. Hyvä niin, mutta jotenkin olen kyllä kuullut jo niin monta kertaa lauseen: "Ihan ensimmäistä kertaa tapahtuu mitään tällaista."

Seuraavaksi soitan Heiluvaan Häntään ja varmistan, että heillä tosiaankin on alustana liukastamaton muovimatto. Sellaisen voi puhdistaa ja sitä ei voi syödä.


sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Pentu treffaa suuria ja pieniä

Koiranpennun kanssa eläessä on hauskaa yrittää ymmärtää maailmaa matalammasta näkökulmasta. Maailma on niin erilainen 150 senttiä matalemmalta ja maailma on käsittämättömän erilainen, kun miettii erilaisia hajuja.

Välillä pennun elämään tulee uutta ja suurta ihan spontaanisti kävelylenkillä. Olimme joitakin aikoja sitten Vantaanjoen maisemissa ja parkkipaikan luona oli hevosaitaus. Eräs ihana nainen oli siellä ratsastamassa lempeällä hevosella. Kun menimme varovasti lähemmäs, hän tuli hevosen kanssa luokse ja auttoi mielellään pennun tutustuttamisessa suureen nelijalkaiseen.

Tavallisesti olen tehnyt videot iPhone 6+:lla, mutta tämä video on kasattu MacBook Pro:n iMovien vanhalla versiolla. Elokuvan teemaksi tuli nyt vain joku, sillä en jaksanut tuunata sitä ihan loppuun asti. Puhelimen iMovie on minulle paljon luontevampi, mutta täytyy ottaa tuo laajempikin ohjelma vähitellen paremmin haltuun.



Suunniteltuja tapaamisia toisten pentujen kanssa on myös aika helppo järjestää. Facebookissa on Pentutreffit -ryhmä, jossa voi sopia toisten kanssa treffejä. Niissä on toki se haaste, että tapaamisille täytyy järjestyä paikka, mikä ei ole kummankaan pennun omaa reviiriä. Itse mietin myös sitä, että pennut eivät olisi kovin erilaisia luonteiltaan ja toimintatavoiltaan.

Jotkut eläinkaupatkin järjestävät pennuille treffejä. Me kävimme viikko sitten Tammiston Mustissa ja Mirrissä. Tilaisuus oli järjestetty oikein mukavasti. Pennuille oli rajattu sopiva tila ja vastuuhenkilö huolehti hyvin pentujen leikkien sujumisesta. Hän otti kehään vain muutaman pennun kerrallaan ja ryhmitteli pentuja pieniin leikkituokioihin niin, että kaikilla oli sopivaa seuraa. Puoli tuntia oli vain aika lyhyt aika saada pidempää leikkiä aikaiseksi.

Piki on rohkea, mutta myös harkitseva pentu. Sen ei ollut ihan helppo leikkiä ensimmäisten koirien kanssa, mutta se toinen pieni valkoinen tuntui tasaväkisemmältä.


Tämän päivän aamulenkillä mietin, että kaikki nämä erilaiset tapaamiset ovat auttaneet Pikiä suhtautumaan myös vähän rennommin lenkillä tavattuihin uusiin koiriin. Ihan kaikkien luokse ei enää tarvitse pyrkiä ja ne joiden kanssa Piki leikkii, niin leikki sujuu oikein mukavasti.

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Turkinhoitoa ja kampaajalla käynti

Halusin koiran, joka olisi tarpeeksi pieni matkustamaan lentokoneen matkustamossa. Halusin myös koiran, jonka turkki ei vaadi tavattoman paljon hoitoa. Mutta kun rakastuu johonkin ja alkaa haluta sitä oikein paljon, sitä sulkee silmänsä ja korvansa joiltakin tiedoilta. Kun olin lukenut jostakin, että bolognesea ei trimmata, niin se tarkoitti minulle sen jälkeen helppohoitoisuutta.

Bolognese ry:n sivuilla kirjoitetaan näin (lihavointi alkuperäiseltä sivulta):
 "Bolognesen turkki vaatii säännöllistä pesua ja kampausta, minkä takia rotua ei voi pitää kovin helppohoitoisena.
Bolognese pestään aina takuttomana ja pesun jälkeen kammataan kosteana harvapiikkisellä kammalla. Tällä tavoin turkki kuivuu kiharaksi. Rotua ei trimmata."

Pystyin aivan sujuvasti ohittamaan tuon lihavoidun tekstin, kun lopussa luki taikasanat: "Rotua ei trimmata". Oi miten helppoa itseään onkaan huijata :)

Eihän tästä vauvasta vielä nähnyt, millaiseksi turriaiseksi se kasvaakaan ja oikeastaan ei tarvinnutkaan. Ei minun sittenkään tarvinnut tietää ja ennakoida kaikkia koiran kanssa vastaantulevia asioita etukäteen. Halusin pienen, valkoisen ja pörröturkkisen koiran. Olisin ottanut sellaisen joka tapauksessa. Tämä söpöläinen oli erinomainen valinta!
© Esko Lius, kasvattajan kotona, 8 vk

@ Esko Lius, oman kodin pihalla, 18 vk

Mutta tuota turkkia täytyy kyllä huoltaa myös trimmaajalla. Naamakarvat kasvavat liikaa silmille ja raasu ei näe kunnolla. Kun liikutaan saksien kanssa pennun silmien luona on parempi antaa asia ammattilaisen hoidettevaksi. Kyselin vinkkejä kivasta paikasta ja kävimme sitten ensimmäisen kerran kampaajalla suositusten mukaisesti Trimmaamo Ainikussa Pukinmäessä.

Koira sai lempeän määrätietoisen käsittelyn ja ihastui trimmaajaansa ikihyviksi. Minä sain hyviä neuvoja ja hyvät välineet turkin kotihoitoon. Loistovalinta!


lauantai 1. lokakuuta 2016

Kivoja kavereita kävelylenkillä

Kävelylenkit ovat Pikille aina valtava aarreaitta. On keppejä purtavaksi, tammenterhoja popsittavaksi ja sitten tietysti ne kaikki ihanat hajut.
Sen lisäksi ovat tietysti ne ihanat ihmiset, jotka pysähtyvät hetkeksi ja antavat Pikille huomiota. Minulla on aina taskussa koirannameja ja annankin niitä mielelläni lapsille Pikille annettavaksi. Minusta on tärkeää, että lapset saavat kohdata helpon koiran läheltä, jolloin ne seuraavat koirat eivät sitten jännitä niin paljon. Aivan ihanasti lapset aina kysyvätkin, saako koiraa silittää, eivätkä vain tupsahda koiran luokse.

Tänään tapasimme jälleen pienet kaksoset, joiden kanssa olemme jutelleet joitakin kertoja. Kaksosilla on ikää reilun vuoden ja ainakin toinen heistä taitaa jo sanoa 'hauva'. Heidän kohdallaan Pikiä täytyy kyllä hallita napakasti, sillä hauva on aivan innoissaan pikkuihmisten tapaamisesta. Yritän huolehtia siitä, että myös pikkuisille jäisi tapaamisesta hyvä mieli. Tänään Piki sai antaa pusuja molemmille. Kaksosten aina niin iloinen isä antaa lasten kohdata monenlaisia tilanteita, mutta huolehtii myös ihanasti jälkikasvustaan. Mahti-isukki kaiken kaikkiaan.

Kuuntelen lenkeillämme mielelläni eri ihmisten tarinoita koirista. Tänään olin erityisen ilahtunut nuoresta neidosta, jonka kanssa olemme jutelleet muutamia kertoja. Piki hyppää jo neidon syliin iloisena ja neito jaksaa aina rapsutella Pikiä lempeästi. Neidolla itselläänkin on koiranpentu, Luna, jonka hän kävi hakemassakin kotoa Pikiä tervehtimään. Satuimme nimittäin olemaan ihan siinä heidän kotinsa edessä.

Piki oli jo treffannut joitakin vanhempia koiria hetkeä aiemmin ja nyt kun eteen tuli nuorempi pentu, niin Piki alkoikin pomottamaan. Olipa hyvä nähdä oma pentu tuossa roolissa, ja sitten rajata Pikin tohellusta. Myös Lunalla oli oikeus mukavaan hetkeen. Olin jo aiemmin suunnitellut käyväni Pikin kanssa pentutreffeillä tiistaina Tammiston Mustissa ja Mirrissä ja olipa kiva kuulla, että Lunakin tulisi sinne mukaan. Toivottavasti leikki sujuu nätimmin vapaammassa tilanteessa.

Oli myös ihana kuulla ja nähdä, miten varmoin ottein nuori neito käsitteli koiraansa. Juttelimme koiran hampaiden hoidosta ja niin vain neito näytti sujuvasti, miten hän on opettanut pennulleen hampaiden hoitoa. Ensin vähän nostetaan huulta ylös ja hampaat esiin ja sitten seuraavassa vaiheessa harjataan hampaita sormella.  

Minä olin valinnut vähän toisenlaisen tavan eli olin ostanut eläinlääkäriltä hammastahnan, joka levitetään hampaisiin ja annetaan vain olla.
Toinen vaihe Pikin hampaiden hoidossa on lelu, joka on samalla hammasharja. Laitoin tuota tahnaakin siihen jossain vaiheessa, mutta siitä Piki ei pitänyt. Aika paljon Piki tuota leluaan jäystääkin.
Minun tapani on laiska ja tehottamampi, myönnän. Mutta aina voi oppia uusia asioita kohtaamiltaan ihmisiltä. Taidan siis siirtyä Pikin kanssa seuraavaan vaiheeseen ja ottaa tuon hampaidenhoitoneuvon käyttöön aiemman käytännön lisäksi.


torstai 29. syyskuuta 2016

Ensimmäinen ulkomaanmatka

Pikin ensimmäinen matka ulkomaille onnistui hienosti! Olihan järjestelyissä monenlaista säätämistä, mutta asia kerrallaan ne tuli hoidettua. Lemmikkipassi oli lopulta se helpoin juttu, sillä Malmin Evidensiasta järjestettiin rokotusajat sujuvasti. Rabies tärkeimpänä ja sitten matolääke ekinokokkoosia aiheuttavia heisimatoja vastaan. Kun matka alkoi keskiviikkona, kävimme maanantaina ja tiistaina Evidensiassa, jossa Piki nautti onnellisena 'namin'. Häntä vaan heilui, kun taas täältä saa namia. Takaisin tultua kävimme kolmannella 'namilla' heti seuraavana päivänä ja asia oli hoidettu.

Olin totuttanut koiraa matkakassiin muutaman viikon ajan ja vaikka sinne meneminen ei ollut Pikille koskaan mieleen, niin kauniisti se lopulta tyytyi siellä olemiseen. Taksimatka lentokentälle sujui pienesti vikisten. Erikoinen sattuma taksimatkassa oli se, että kuljettajan kotiin oli hankittu myös bolognese joitakin viikkoja aiemmin. Heidänkin koiransa oli sosiaalinen ja reipas.

Turvatarkastuksessa Piki sai hellittelyjä ja huomiota - söpöä. Olin jo laittamassa tarkastuksen jälkeen koiraa takaisin matkakassiinsa, mutta koiraa saikin taluttaa kentällä. Aivan ihanaa! Parfymeriassa Piki sai seuraavat rapsutukset ja huomio oli taattu myös muualla.

Koira suhtautui yllättävän rauhallisesti ja terveen varautuneesti kentän ääniin ja toimintoihin. Koneessa se nökötti hiljaa kassissaan, mutta oli kyllä selvästi ilahtunut päästyään siitä pois.



Hotellissa saatu vastaanotto ei ollut kaksinen. Kun kysyin lähistöllä olevia koiraystävällisiä kahviloita tai terasseja, nuori miespuolinen vastaanottovirkailija sanoi, että ei sellaisia ole ja voin ottaa asioista itse selvää. Ratonda Centrum hotellia en voi siis suositella koiran kanssa matkustaville. Todellisuus oli nimittäin aivan päinvastainen. Koiran kanssa pääsi kaikille terasseille ja meidät jopa pyydettiin erikseen sisään, kun ulkona oli vähän viileää.

Hotellin kokolattiamatto nosti minulle ensin huolen, sillä Piki ei vielä ennen matkaa ollut täysin sisäsiisti. Piki oli kuitenkin kohtelias koira ja hoiti kaikki tarpeensa ulos. Kotonakin on ollut nyt käytännössä sisäsiisti.

Olin huolehtinut Pikille mukaan omat lelut, oman makuupaikan ja omat ruuat. Koira sopeutui uuteen luontevasti.



Mies teki reissun aikana töitä ja kävi joillakin omilla pyörälenkeillään. Me sen sijaan olimme Pikin kanssa ihan lomalla ja tutustuimme kivoihin puistoihin,



joista yhdessä Piki koki myös hämmentäviä hetkiä.



Piki koki olonsa lopulta sen verran kotoisaksi, että otti käyttöön koko pikkukoiran levottomuuden.



Matkaan kuului paljon ennakointia ja huolehtimista. Koiran tarpeet piti laittaa etusijalle, sillä eihän sitä voinut esimerkiksi jättää yksin hotellihuoneeseen. Vähän oli niin kuin taaperon kanssa olisi ollut matkassa.

Lähtisinkö uudestaan ulkomaille pikkupennun kanssa? Lähtisin, mutta en kyllä vielä muutaman viikon päästä koittavalla syyslomalla, kuten olin aiemmin kaavaillut.

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Metsäneito

Pennulla alkaa olla jo taju siitä, että kuljetuskassissa matkaamisen jälkeen pääsee jonnekin tosi jännään paikkaan. Kyllähän sen täytyy ensin tavan vuoksi vinkaista muutaman kerran, mutta sitten se jo tyytyy olemaan hiljainen matkustaja. Toivottavasti sama toteutuu tulevana keskiviikkona, kun lähdemme Vilnaan ensimmäiselle lentomatkalle.

Vantaanjoen luonnonsuojelualue oli Pikille uusi kokemus ja itse asiassa en ollut itsekään kulkenut tätä reittiä joen pohjoispuolella. Pitkäkoskessa ei liiemmälti kuohunut, mutta oma huomioni nyt oli muutenkin vain pikkukoiran seikkailuissa.

Auton sai kivasti parkkiin Jokitie 12 kohdalla olevalle parkkipaikalle ja siitä sadan metrin päästä alkoikin jo metsäpolku. Polun pohjoispuolella on kuusimetsää ja eteläpuolella lehtimetsää. Poluilla on helppo kulkea, mutta eihän niiltä olisi saanut poiketa. Hölmöyksissäni menimme joen rantaan kurkkimaan, sillä pitihän koiran antaa maistaa luonnonvettä.

Kaiken kaikkiaan suloinen retki kauniissa auringonpaisteessa. Lopussa kyllä pennun jaksaminen jo loppui ja hihnaa oli pakko tempoa ja purra. Ei mikään koiranomistajan onnen hetki, mutta pentujen kanssa se vain taitaa mennä näin. Opin vähitellen itse ennakoimaan hepulit ja koirankin jaksaminen kasvaa iän myötä. Eiköhän tuo tuosta helpota.

Tuo uusi flexi on nyt teipattu muovisen kiinnityskappaleen kohdalta. Nyt sen pitäisi ainakaan irrota. Flexin joustopäästä näkyy, että koira tosiaankin on hanakka tarttumaan hihnaansa kiinni.

Tein retkestä pienen koosteen, josta ainakin itse poimin tarkempaan pohdiskeluun sen, kuinka pentu on minun kanssani kontaktissa (välillä on ja välillä ei) ja kuinka mieluisaa sille onkaan kulkea nenä maassa (Nose Work -kurssille?).

torstai 15. syyskuuta 2016

Koira irti!

Vaikka monet kävelyt sujuvat suurelta osin jo maltillisesti, niin aina kodin lähellä koira alkaa puremaan hihnaa. Pysähdyn odottamaan ja kummastelen pienen otuksen vahvoja niskalihaksia. Kylläpä hihna vaan saa kyytiä.

Olen jo jonkin aikaa miettinyt, että kuinkahan hihna kestää tuollaisen röykytyksen ja eilen se ei sitten enää kestänytkään. Ensin koira oli vieressäni hihnan päässä ja seuraavassa sekunnissa se oli jo tien toisella puolella irti!

Ihan tyynesti laitoin käden taskuun ja kaivoin sieltä nameja. Lepertelin koiralle ja lähestyin sitä avoimin käsin. Herkut kiinnostivat jo lenkistä väsynyttä koiraa ja se antoi ottaa itsensä helposti kiinni. Sitten kotiin kainalokyydillä tutkimaan katkennutta hihnaa.

@ Annu Lius

Tai näin ensin luulin, että hihna olisi mennyt poikki. Tarkemmalla katsomisella huomasin, että flexi varion mekanismi ei ollutkaan kestänyt. Luulin sen menneen rikki. Myöhemmin kaupassa tehdessäni reklamaatiota huomasimme, että mekanismi olikin vain niin löysä, että päät irtosivat toisistaan. Mutta eihän näin saa käydä! Soitin maahantuojalle (Best Friend Group) ja sovimme, että lähetän flexin heille tarkastettavaksi.

Toki siellä jo sanottiin, että koira on varmasti purrut mekanismin vapauttavaa nappia ja avannut sen itse. Ehkä on ehkä ei, eipä tuota enää voi todentaa, mutta eihän niinkään saa käydä! Pentukoira ottaa varmasti jossakin vaiheessa kiinni hihnastaan ja jos mekanismi on noin löysä, niin surkea lopputulos voi syntyä sekunneissa.

Ostin uuden flexin ja siihen joustopään. Koira ei varmaan pitänyt väristä tai muodosta, kun ensimmäisellä kävelyllä ensimmäisen sadan metrin aikana se oli jo saanut nyhdettyä jousto-osan nypyille - huokaus. Laitoin mekanismin ympärille tällä kertaa varmuuden vuoksi teipin. Ruma, mutta antaa mielenrauhaa minulle.

@ Annu Lius

Kun sitten olimme päässeet lenkin seesteiseen vaiheeseen ja pentu kulki vieressä suloisesti, läheisellä puistonpenkillä istui nuori nainen. Hän huomasi pennun ja pentuhan rakastaa tulla huomatuksi. Iloinen hännänheilutus ja ryntäys rapsutettavaksi. Nuori nainen piristi päivääni, kun juttelimme hetken ja hän kertoi huomaavansa koiran olevan pennuksi hyvässä kontaktissa minun kanssani ja käyttäytyvän juuri niinkuin pennun pitääkin toimia. Ihana ihminen! Oma huoleni koiran vaarallisesta tilanteesta näkyi itsekritiikkinä: Mitä teen väärin, että koira on jossain vaiheessa lenkkiä aina niin riehuvainen? Tämä nuori nainen rauhoitti mieltäni, kiitos siitä.

Lenkkeilyssämme on vielä paljon parannettavaa, mutta useimmiten se sujuu jo näin:

lauantai 10. syyskuuta 2016

Koirapuiston pentutreffeillä

Olin pantannut Daisypuiston pentutreffeille osallistumista siihen, että Pikillä on rokotukset kunnossa. Tänään menimme sitten sekaan ensimmäisen kerran. Jäi kyllä vähän hämmentynyt mieli. Onko koiratapaamisten käytetyimmät verbit "riehua" ja "kiihtyä"? Miksi omistaja toi oman aikuisen koiransa paikalle hihnassa ja antoi sen rähjätä urospennuille?

Löysin Daisypuiston facebookista.Vain alle 5kk pennuille varattu tapaamisaika kiinnosti ja monet tuntuivat tykkäävän paikasta. Puisto on myös meiltä vain 10 min ajomatkan päässä. Tunnustan toki olevani noviisi koiran käyttäytymisen ymmärtämisessä, mutta minulle touhu näytti riehumiselta ja kiihtymiseltä.

Kotona haeskelin muiden kokemuksia koirapuistoista ja sosiaalistamisesta. Löysin mainion blogikirjoituksen remmirähjääjistä, jossa sivutaan myös koirapuistoja. Blogin kirjoittaja ironisoi: "Koirapuistot ovat pennuille eräänlaisia vapaapainikehiä, joissa voi opetella ottamaan turpiinsa ventovierailta ja joista ei pääse karkuun."

Piki tuntui olevan monen mielestä arka, kun se ei syöksynyt suin päin tallottavaksi. Minulle oma pentuni näyttäytyi reippaana ja harkitsevana, kun se otti osaa, mutta hakeutui myös ihmisten luokse liian kiihdyttävissä tilanteissa.

Piki sai köniinsä tuolta videon isolta mustalta ja varoi sitä sitten loppuajan. Muutenkin pentuni kulki aika lailla häntä koipien välissä, vaikka mieli teki mennä tasaveroisempaan leikkiin mukaan. En laittanut esille niitä pätkiä, joissa koirilla oli hampaat esillä, sillä niissä näkyi myös ihmisiä tunnistettavasti. Samoin hiljensin äänet, ettei puhe olisi tunnistettavaa. Laitoin kuitenkin alkuun tuon omistajan hihnassa olleen koiran. Se oli sen verran hämmentävää käytöstä.

Kaikki osaavammat ja kokeneemmat koiraihmiset, antakaa palautetta näkemästänne. Miten tulkitsette Pikin käyttäytymistä?

Kivoja ihmisiähän siellä oli ja koirat olivat mukavia, mutta oman koirani sosiaalistaminen ei tainnut jäädä voiton puolelle. Saatamme silti mennä seuraavallakin viikolla paikalle ja katsoa toimintaa uusin silmin.  

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Kävelyretkien rauhoittaminen

Kun koiran kävelyretkiä täytyy rauhoittaa, niin tällä hetkellä toimivin keino on tuoda niihin lisää erilaisia virikkeitä. Koira pyrkii toki edelleenkin ohjaamaan taluttajaansa, mutta kun sille antaa uutta mietittävää, niin hösellys unohtuu - ainakin hetkeksi.

Tänä viikonloppuna lisävirikkeet ovat löytyneet Paloheinän metsästä. Teimme lauantaina Pikin kanssa reilun tunnin retken Niskalan Arboretumiin. Pienessä metsikössä risteilee helppokulkuisia polkuja, joiden seuraamisessa koiran on helppo onnistua. Aika hyvin pieni hauva tarkkailee minua uudessa maastossa. Koiran tekemiä nopeita vilkaisuja oli myös helppo palkita kehumalla tai pieniä nameja tarjoilemalla.

Muita liikkujia oli maastossa aika vähän, jolloin häiriötekijätkin jäivät vähiin. Pikillä on ikävä tapa innostua ohiajavista pyöräilijöistä ja ryntäillä juoksijoiden tai sauvakävelijöiden perään. Kohtuullisen moni ohikulkija sai nyt mennä rauhassa, kun maastossa oli muuta mielenkiintoista haisteltavaa.

Sunnuntaina kävimme yhdessä Paloheinän mäellä. Pikillä ei ollut mitään vaikeuksia juosta rinnettä ylös, mutta minä jouduin hyödyntämään namien antamista omana hengähdystaukonani. Viime yön vesisade oli tehnyt hiekkatielle koiralle rotkoja ja niiden yli oli kiva hyppiä korvat ja häntä hulmuten.
© Esko Lius
Alan jo oppia tulkitsemaan koiran antamia vihjeitä. Molemmilla kävelyretkillä tunnin ulkoilun jälkeen koira alkoi vingahtelemaan ja pysähtelemään eteeni istumaan. Yritti selvästi kertoa, että nyt alkaa väsyttää ja syli olisi tarpeen. Kun vielä heti näiden vihjeiden jälkeen koira alkoi ryntäillä selvästi enemmän ohikulkijoiden perään, niin minun oli syytä ymmärtää hauvani saaneet tältä erää tarpeeksi virikkeitä ja suunnata kotiin.

Molempien retkien iloiset tunnelmat tiivistyvät mukavasti tähän kuvaan.
© Esko Lius
Minä alan siis vähitellen oppia, miten koiraa autetaan onnistumaan kävelyretkillä.

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Rantaretki Kallahdenniemeen

Kun koiralla on ikää vasta 14 viikkoa, niin sillä on edessään vielä monta uutta seikkailua. Tänään oli kesän viimeinen viikonloppu ja ensimmäinen kerta, kun olimme uimarannalla. Testasimme samalla uutta kuljetuskassia, jolle tulee toivottavasti käyttöä syyskuun lopussa. Koira asetetaan tähän kassiin ylhäältä ja enpä ollut aiemmin tiennyt, miten leveälle pieni koira saa levitettyä jalkojaan. Kassin päällä olevassa reikäkankaassa on myös aika heiveröinen kiinnitys, joten hauva sai pienen päänsä pompahtamaan esille aivan hetkessä. Pientä säätöä ja nopeutta ihmiseltä, niin pentu asettui kassiin mukavasti ja matkasi auton jalkatilassa alkuhämmennyksen jälkeen levollisesti.
© Annu Lius
Kallahdenniemessä pentu nautti joka hetkestä! Tuuli ja tuoksut sekä erilainen maasto ja tietenkin jännittävä iso vesi. Pentu ei arkaillut vettä eikä tuulta vaan tutki innoissaan ympäristöään.

Videot jäivät ottamatta, sillä minulla oli täysi työ pysyä pennun perässä. Onneksi mies otti ison määrän ihania kuvia, joista oli vaikea valita. Tässä vain muutama.
 
© Esko Lius
© Esko Lius
Piki kummasteli, miksi näitä käpyjä ja keppejä täytyy
hakea vedestä ennenkuin saa namia, mutta nouti jokaisen ilman arkailua.
© Esko Lius
Tässä olimme kyllä luvattomilla teillä, sillä tulimme
uimarannalle vähän sivusta, jossa ei ollut kieltomerkkejä.
Eihän täällä tietenkään olisi saanut olla koiran kanssa.
© Esko Lius